Sivut

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kun mehiläiset karkasivat

Tänä kesänä olen ilmeisesti kuullut liian monta kertaa sanaparin ”karanneet mehiläiset”. Ilmaisu on nimittäin alkanut siepata. Viimeinen pisara oli, kun luin jutun siitä, miten Savoyn karanneet(1) mehiläiset hyökkäsivät(2) Helsingin keskustassa auton kimppuun ja perustivat sen päälle väliaikaisen pesän(3).

Ei, ei ja ei. 




1.

Mehiläiset eivät ole vankeja. Niitä ei pidetä häkissä tai hihnassa, eikä mehiläispesän ovi ole lukossa. Ne lentävät minne lentävät - ilman mehiläistarhaajansa ohjeita tai kontrollia. Kun pesästä lähtee parvi, kyseessä ei ole mehiläisten kurittomuus eikä auki unohtunut portti. Kyseessä on parveilu.

Parveilussa yksi mehiläisyhdyskunta jakautuu kahdeksi tai useammaksi yhdyskunnaksi. Tämä on itse asiassa ainoa tapa, jolla uusia mehiläisyhdyskuntia syntyy. Muutenhan maailman mehiläiskolonioiden määrä pysyisi koko ajan samana! Tai itse asiassa yhdyskuntien määrä jopa pienenisi tasaisesti, koska esimerkiksi talvisin menetetään pesiä, joiden talvehtiminen on mennyt pipariksi.


2. 

Mehiläiset eivät hyökkäile auton kimppuun. Jotta voitaisiin puhua hyökkäyksestä, mehiläisten pitäisi kai a) olla aggressiivisia ja b) pistää autoa?

Tässä tapauksessa kumpikaan ehto ei täyty. Parveilevat mehiläiset ovat itse asiassa poikkeuksellisen ei-aggressiivisia. Niillä on mielessä lähtökohtaisesti uuden kodin etsintä, ei ajoneuvojen ahdistelu. Niillä ei myöskään ole pesää, toukkia tai hunajaa, joita ne kokisivat tarpeelliseksi puolustaa. Ne ovat kodittomia matkalaisia, jotka ovat hylänneet kaiken ja yrittävät yksinkertaisesti löytää uuden kodin, johon asettua viettämään mehiläisten elämää.

Kun parvi lähtee pesästä, se lentää ensimmäiseen sopivaksi kokemaansa paikkaan. Se voi olla oksanhaara tai city-oloissa vaikka auton sivupeili. Siihen mehiläiset muodostavat tiiviin pallon. Parvi voi pysytellä tiiviinä ryppäänä päivän tai kolmekin odottaen, että tiedustelijamehiläiset saavat hommansa tehtyä. Niiden tehtävä on etsiä sopiva paikka, jonne parvi voisi asettua aloilleen.  Sopiva paikka voi olla esimerkiksi savupiippu, hormi tai muu sopiva kolo seinän sisässä. 

Kun sopivasta päätepysäkistä päästään yhteisymmärrykseen, parvi lähtee taas porukalla lentoon ja jatkaa matkaansa uuteen kotiinsa.


3. 

Kasa samaan paikkaan kokoontuneita mehiläisiä ei ole ”pesä”. Ei edes ”väliaikainen pesä” kuten jutussa kirjoitettiin.

Tämä on mehiläispesä:



Hunajantuotannossa käytettävä mehiläinen, Apis mellifera, ei pärjää taivasalla Suomen oloissa. Se tarvitsee todellakin PESÄN. Kyseistä mehiläislajia ei ole koskaan esiintynyt luonnonvaraisena Suomessa.

Harmaat pallomaiset pesät, joita näkee vintin kattorakenteista roikkumassa, ovat ampiaispesiä. Mehiläiset eivät mitään tällaista pampulaa rakenna.

Kun mehiläisparvi löytää standardeihinsa sopivan kolon, se alkaa rakentaa sen sisään kennostoa erittämästään mehiläisvahasta. Kennoihin munitaan uusia mehiläisiä ja kerätään mettä, jonka tarkoitus on toimia mehiläisten ravintona talven ajan.





Viimeisen muutaman viikon aikana mehiläiset ovat parveilleet paljon, ja Jounin puhelin on pirissyt ahkerasti. Parvet, joita olemme käyneet poistamassa ei-toivotuista paikoista, eivät kuitenkaan ole olleet lähtöisin omista pesistämme. Minulla on pokkaa näin väittää, koska parvet ovat olleet sen verran kaukana kotoa. Ihan määrättömän kauas mehiläisetkään eivät sentään lennä.


Jouni on kuitenkin vapaaehtoinen parvien kiinniottaja, joten yhteystiedot löytyvät netistä. Lisäksi yksi viimeviikkoinen toimeksianto tuli pelastuslaitoksen kautta. Kyseinen parvi oli parkkeerannut sembramäntyyn kerrostaloalueelle. Parven noutoon ajomatkoineen hurahti kolmisen tuntia, mutta muuten keikka oli helppo, koska parvi oli alle puolen metrin korkeudessa. 

Monille tulee yllätyksenä, ettei parvien pyydystämisestä saa minkänlaista korvausta. Ei edes silloin, kun parvi on viiden metrin korkeudessa ja mehiläistarhaaja hakee sen mahdollisesti osittain kuolemaa uhmaten. 


Miksi joku sitten tekee tätä vapaaehtoisesti? Kun kyseessä eivät ole edes omat mehiläiset!

Vaikka en mehiläistarhaaja olekaan, koen, että  hoitajilla on mehiläisistä jonkinnäköinen yhteisvastuu. Vaakalaudalla on tavallaan koko alan maine: ei kukaan tavallinen tallaaja halua kotipihaansa valtavaa mehiläisparvea. Ihmiset eivät tunne mehiläisten käytöstä, joten tietenkin parvi herättää pelkoa – jopa hysteriaa. Lapsia ei päästetä pihalle leikkimään eikä nurmikkoakaan uskalleta leikata 30 metriä lähempää. 

Ei ole kovin vaikea päätellä, mitä mieltä mehiläisenpidosta kohta ollaan, jos hätääntyneet ihmiset eivät saa mehiläistarhaajilta minkäänlaista apua tai myötätuntoa, kun parvi on piipussa ja paniikki päällä.





Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät mehiläistarhaajatkaan toivo mehiläistensä parveilevan. Pesä, josta on lähtenyt parvi, puolittuu paitsi mehiläismäärältään myös työteholtaan. Tämä tarkoittaa suoraan myös huomattavasti pienempää hunajasatoa. Tästä syystä on myös tarhaajan etu, että mehiläiset pysyvät kasassa. Onneksi on monia toimenpiteitä, joita tarhaaja voi tehdä estääkseen parveilun.



However, vaikka tarhaaja tekisi kaikki mahdolliset vippaskonstit, on kuitenkin aina mahdollista, että mehiläiset tekevät suuressa viisaudessaan yksimielisen päätöksen parveilla. Mehiläiset ovat kuitenkin loppupeleissä hyönteisiä, joita ei ole mahdollista määrätä tai komentaa.

Ne ovat vapaita kuin taivaan linnut ja joskus ne yksinkertaisesti tekevät ihan mitä niitä huvittaa.









The bees argue, in their black ball,
A flying hedgehog, all prickles.
The man with gray hands stands under the honeycomb
Of their dream, the hived station
- Sylvia Plath
The Swarm 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti