Sivut

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Välineurheilua


Ratsastus, jos mikä, on välineurheilua. Laitapa maallikko selailemaan hevostarvikekatalogia kaikkien mahdollisten remmien ja rensselien osalta ja saat satavarmasti osaksesi "Mitä näillä kaikilla oikein tehdään?" -tyyppistä, äänekästä ihmettelyä. Kengitys- ja raspausvehkeet sen sijaan näyttävät ei-hevosihmisen silmään vähintäänkin keskiaikaisilta kidutusvälineiltä.

No, en minäkään suoraan sanottuna tiedä, mitä niillä kaikilla tehdään. 

Näin muurahaispesää tietoisesti sohaisten uskallan ohimennen mainita, että mielestäni iso osa vaikkapa apuohjista ja kuolaimista on suht turhanpäiväistä hifistelyä. Humma myöskin selvinnee hengissä ilman 17 erilaista loimea, joista kaikista on tietenkin saatavilla myös "kauden värit".

Ratsastajia on moneen lähtöön, mutta varmasti kaikki ovat samaa mieltä yhdestä asiasta: varuste #1 on ehdottomasti satula.

Satulan on oltava hevoselle sopiva, siitä ei voi liikaa jankata. Lievissä tapauksissa epäsopiva satula vain rajoittaa hevosen liikettä, mutta pahemmassa tapauksessa se kipeyttää hevosen pahoin. Epäilemättä monet hevoset kärvistelevät epäsopivan satulan alla yksinkertaisesti siitä syystä, että satulat ovat hemmetin kalliita. Lisäksi kerran toimivaksi todettu satula ei välttämättä ole sitä enää hetken kuluttua, sillä hevosen selän lihaksisto muuttuu siinä missä ratsastajan jenkkakahvatkin. Nykyohjeistus taitaakin olla, että satulan sopivuus tsekataan 2-6 kuukauden välein. Jaiks!

Ja se sopivan satulan löytäminen...? Se on painajainen, jonka kanssa tuntuu tuskailevan yksi jos toinenkin. Alan foorumit ja keskustelupalstat ovat täynnä hevosenomistajia, jotka manaavat hevosensa selän suoruutta tai matalaa säkää. Yhdessä mietitään ja spekuloidaan, mikä satulamerkki, mallista puhumattakaan, on useimmiten passannut tynnyrinmuotoiselle suomenhevoselle.

Tämä, rakkaat ystävät, on niitä asioita, joilla ratsastuskouluratsastajan ei koskaan tarvitse vaivata päätään tai lompakkoaan. You lucky bastards.

Olenhan minä sen tiennyt, että satulansovitusinferno osuu väistämättä joskus omallekin kohdalle. Se hetki on nyt, kun Topin satulan takaosa jää nykyisellään sen verran ilmaan, että alle mahtuu kämmen. Satula tuli Topin mukana, ja sopi silloin itse asiassa ihan hyvin. Satula on ilmatopattu, joten istuvuutta ei voi oikein arvostella ennen kuin sen päällä istuu ihminen.

Noloa tai ei, koko ilmatoppaus paljastui itselleni vasta huomattavan paljon jälkikäteen, kun lähdin syväanalysoimaan satulaongelmaa. En ollut ikinä edes kuullut ilmatoppauksesta, old school kun olen. Ilmatopattua satulaa ei tietenkään voi uudelleentopata villatäytteisen penkin tavoin, mutta käytännössä ilmatopatun pitäisi sopia selkään kuin selkään. Ilma yksinkertaisesti liikkuu satulan sisällä olevien paneelin sisällä sinne, missä fyllinkiä tarvitaan. Vähän kuin istuisi kahden pitkulaisen ilmapallon päällä. Näin toppauksen ei ainakaan pitäisi hiertää tai painaa mistään kuten epäsopiva villatoppaus tekee. Villatoppaus kun on loppujen lopuksi aika kova. Ehkä sanomattakin selvää, villatoppaus myös litistyy ja latistuu vuosien käytön jälkeen. 

Ilmalle ei pitäisi tapahtua mitään. Käytännössä ilmapaneeli kaltoin kohdeltuna voi toki puhjeta, mutta onneksi Wintec antaa paneeleille elinikäisen takuun.


Topin satula, Wintec 500 Cair, oli kyllä muuten mieluinen, koska olen ollut hardcore Wintec-fani siitä asti, kun teininä keikuin lähes päivittäin elämäni ensimmäisen ponirakkauden, connemara-poni V. V. Endien Wintecissä. Ennun Wintec kyllä oli ihan perinteinen, topattu penkki. Taikasana nyky-Winteceissä on nimenomaan tuo nimestä löytyvä "Cair", joka kertoo ilmatoppauksesta. Jos satulahuoneen nurkissa pyörivän Wintecin todellinen luonne mietityttää, kannattaa vilkaista satulan takakaaren alle: jos satulasti on ilmatopattu, löydät sieltä Cair-logon sinisessä muovilätkässä.

Ennu-muistojen lisäksi Winteceissä on toki muutakin positiivista: niiden etukaaren voi vaihtaa. En missään nimessä väitä, että vaihdettavan kaaren avulla satula sopii kaakille kuin kaakille, mutta ainakin se tuo mukavasti lisää säätövaraa! 

Kaarijaaritus pätee myös Bates-satuloihin, joissa on sama kaarisysteemi. Batesit ovat nahkaisia, Wintecit synteettisiä satuloita.


Wintecillä on kaarimittari, jollaisen itse tilasin ensi hätiin Hevarista, koska putiikki on edullinen ja toimitukset supernopeita. Tuomio oli armoton: Tynnyri-Topi lipsahtaa suorilta valkoisen kaaren kategoriaan, osastoon extra wide. Pikainen ruumiinavaus satulalleni osoitti, että tällä hetkellä satulassa pönöttää musta medium-kaari, joka on auttamattomasti liian kapoinen. Musta kaaren löydös ei sinänsä yllätä, koska musta kaari tulee vakiona satulan mukana.

Extra wide -tuomiota tukee myös se, että olen päässyt koeajamaan Topilla tallilta löytynyttä Wintec Wide - koulusatulaa, joka istuu suhteellisen ...täydellisesti, vaikka siinä taitaa olla jopa tuo 2XW-kaari.

Wintec Wide -satuloissa on tosin suorempi runko kuin perus-Wintecissä, joten edes kaaren vaihto ei tehnyt omasta satulastani sopivaa. Se on yhä takaa ilmassa. Pöh!

Kaarimittari ja vaihtokaaret maksavat itse jokusen kympin, joten tämä vaihtoehto kannattaa ehdottomasti tsekata ennen kuin upottaa mahdollisesti jokusen tonnin - ja hermonsa - uuteen satulaan.

Olisin varmasti riemusta kiljuen jo ostanut tuon tallilta löytyneen ylimääräisen widen, mutta siitäkin löytyi vikansa: satula on muuten täydellinen, mutta sen istuinkoko on hulppeat 18". Oma satulani on vain 17", joka riittää meikäläiselle vallan mainiosti. Maallikoille tiedoksi, että istuinkoko puolestaan valitaan ratsastajan ahterin perusteella. Omat rajoituksensa istuimen pituudelle kuitenkin asettaa jossain määrin myös hevosen selkä. Satula ei nimittäin saa pituudessaan ylittää hevosen viimeistä kylkiluuta. Satula ei siis saa asettua lannenikamien päälle.

Ei ole yksinkertaista, ei. 

Olen lukenut satuloista nyt niin helvetisti, että olen kohta Wintec-superasiantuntija, jos en muuta. Toivottavasti tämä oppi siirtyy myös käytäntöön ja Toope saa pian arvoisensa, täydellisesti (tai edes kelvollisesti) istuvan satulan.

Eikä tässä vielä kaikki. Satula ei suinkaan ole se ainoa hevosenomistajaa työllistävä väline. Vaikka välineet muuten olisivat kunnossa, on aina ne kamppeiden perushuollot. Milloin saa rasvata nipun suitsia, milloin jalustinhihnoja.

Viimeksi satularasvan kanssa lutratessani tuli kyllä väistämättä mieleen, että mistä niitä tallityttöjä saikaan tilata? Voisin heti ottaa muutaman. Ilmassa saattoi leijailla myös lievää katkeruutta, kun muistin miten lapsena tallilla suorastaan vonkasimme, että saisimmeko huoltaa jonkun kopukan varusteet. Niitä sitten putsattiin ja puleerattiin rinta rottingilla. Hitto vie, kävin jopa maksullisessa hevoskerhossa, jossa rasvasimme suitsia ja satuloita ties miten usein. 


On kyllä vähän kusetettu olo. Tallikerhon vetäjä puolestaan varman nauroi makeasti koko matkan pankkiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti