Sivut

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevät, kärhöt ja kärpäset

Aloitetaan tunnustuksella. Otin nämä kuvat jo viime viikon lauantaina. En vain ole ehtinyt/jaksanut työstää niitä blogiin saakka. Jos kuvat olisi otettu tänään, mukaan olisi ehkä päässyt pari kurkkivaa krookuksennuppuakin. Auringonpaistetta on tänäänkin, tuuli vain on kuin suoraan katastrofileffasta. Ei siis hirveästi houkuta lähteä pihalle tonkimaan.

Joka tapauksessa, nyt se on täällä: kevät! Yksi talvi on taas selätetty, ja elämä hymyilee. Jes! Ensimmäiset varsinaiset puutarhatyötkin on jo tehty. Aika laiskaa se oli, mutta istuskelin auringossa ja leikkasin viimevuotisia törröttäjiä pois maisemaa rumentamasta.

Tuli muuten otettua myös tämän kevään virallinen puutarhulointipotretti buutseista. Viime vuonna mulla oli sentään siideriä, buu!

Pääasiassa leikkelin alas loputtomalta tuntuvia piiskupöheikköjämme, mutta kävin läpi myös kaikki lempilapseni, kärhöt. Katselin niiden vointia talven jäljiltä ja leikkasin versoja tarpeen mukaan.

Suurin osa kärhöistä näytti ihan hyvältä ja aikaisimmissa kärhöissä, esimerkiksi siperian- ja ohotankärhössä, oli havaittavissa jo selviä elonmerkkejä. Näin aikaisin ei nyt kuitenkaan kannata vielä hihkua ilosta. Katsellaan ja seuraillaan, miten niiden käy.

Suurimman vitutuksen aiheen tarjoili yksi viinikärhöistäni, 'Polish Spirit'. Saapastelin ympäri pihamaata sakset kourassa sellaisessa tekemisen täpinässä, että unohdin kokonaan, kröhm, ajatella. Viinikärhöt kuuluvat kärhöjen leikkausryhmään 3, mikä tarkoittaa, että ne leikataan keväällä alas. Hyvin yksinkertaista, eikö?

Siispä Polish Spiritkin sai katkaisuhoitoa ilman sen kummempaa ihmettelyä. Vasta kun minulla oli kädessäni irtileikattu verso, tajusin, että siinä oli isot, vihreät silmut. Isot ja pulleammat kuin edes siperiankärhössäni. 

Sehän meni sitten ihan putkeen.

Mielelläni olisin ne siihen jättänyt kasvamaan, mutta nyt kävi näin. Mitä tästä opimme? Ensi keväänä voisi vaikka ajatella ennen kuin lähtee riehumaan hullunkiilto silmissä ympäri puutarhaa sakset tanassa.

Lempihommani on muuten vielä tekemättä. Parasta on viimevuotisten humaloiden riipiminen alas köysistä, joissa ne kasvavat talon eteläpäädyssä. Niiden repiminen ja alas kiskominen on vaan jotenkin supertyydyttävää.


Mutta tästä se taas lähtee! Lisää kasvun ihmeitä odotellessa.