Sivut

lauantai 17. tammikuuta 2015

Paratiisisaarella

7.4.2012 lauantai
Khuk Khak Beach

Tänään aamiaisella on nakkeja, otan heti kolme! Rääkyllä ei ole kovin kova nälkä tänään, se natustaa vain pienen palan nakkia. Olen aivan silmät ristissä huonosti nukutun yön jäljiltä: olen lahjoittanut peittoni Jounin alle, koska aivan liian kova sänky alkaa tuntua Jounin selässä. Käytän itse peittona kylpytakkia ja herään yön aikana useamman kerran kylmään. Lisäksi paikallisen matkatoimiston leidi tulee takomaan oveamme ani varhain vain kertoakseen, ettei Phuketiin ole tarpeeksi lähtijöitä tänään. Se siitä.

Virkistäydymme hotellin uima-altaassa minkä jälkeen yritämme selvittää muuta keinoa päästä Phuketiin. Taksi ja bussi ovat kumpikin paikallisen matkatoimiston retkeä hintavampia.

Tutustun uuteen kissaan. Kolliin, jolla on kippura lyhyt häntä. Annan sille nimeksi Töpsykkä. Kirjava Töpsykkä on varautuneempi kuin Rääky, mutta loppujen lopuksi se alkaa jopa vastata jutteluuni ja tulee syliin. Lahjon Töpsykän herkuilla, jotka eivät aamiaisen jälkeen kelvanneet Rääkylle.

Huomaan, että juuri ennen matkalle lähtöä korjattu lohjennut hammas särkee taas. Toivon kivun olevan väliaikaista.

Phuket-suunnitelmien kariutumisen vuoksi päätämme jälleen lähteä mopoilemaan. Suunnaksi valitsemme vaihtoehtoisesti pohjoisen! Näemme tienviitan, joka ohjaa Khuk Khak Beach –nimisen rannan suuntaan, ja päätämme käydä kurkkaamassa.

Pysähdymme Mama’s Greeting –rantaruokalaan. Tilaan tonnikalaleivän ja hedelmälajitelman, jonka mango meinaa saada minut kyyneliin. Jouni tilaa papaijasalaatin sekä kanaa vihreässä curryssa. Vaikka paikka on ulkoisesti hyvin vaatimaton, Maman tarjoilemat herkut ovat ehdottomasti yksiä parhaimmista koko loman aikana. Tyytyväisenä kehräten huuhdomme ne alas Piña Coladalla, Gin Fizzillä ja hieman oudolta maistuvalla Thai Piranhalla.

Thaimaalainen ruoka on sanoinkuvaamattoman herkullista
Khuk Khak Beach – loputonta hiekkarantaa ilman kiljuvia turisteja
Rapujen työnäytteitä

Ruokailun jälkeen mereen uimaan. Ranta on ihana. Pompimme isoissa aalloissa. Meillä on sairaan hauskaa, ja sää on uskomattoman lämmin, suorastaan kuuma. Meri on varmasti kolmekymmenasteinen. Jokisuussa näemme tiikeriahvenia (Terapon jarbua) joiden hauska kuviointi muistuttaa maalitaulua. Jounia nipistää erakkorapu.

Temmellyksen jälkeen suuntaamme Khao Lakin omille markkinoille. Matkan varrella tankkaamme mopon mystisestä kojusta: kaksi pullollista bensaa, kiitos.

Markkinoilla on aito festarimeininki ja aivan armoton määrä väkeä, etenkin siihen nähden miten kuolleelta koko Khao Lak vaikuttaa suurimman osan ajasta. Ruokakojuja on kymmeniä, ja tuoksu on huumaava. Vaikka rannalla syömämme ruoka oli todella hyvää, melkein harmittaa että ehdimme jo syödä ennen markkinoita. Kojuissa olisi ollut vaikka mitä hauskaa maisteltavaa!


Ostamme pari paitaa sekä kasan paperilyhtyjä. Lopuksi lankeamme ostamaan banaanipannarit (banana pancake), joita saa eri täytteillä. Hyvää oli!

Tuuli alkaa yltyä ja taivas on pimeääkin pimeämpi. Ilmassa on maailmanlopun tunnelma. Eikä ihme, vain hetkeä myöhemmin taivasta halkovat salamat, jollaisia en ole ikinä nähnyt. Hyväntuuliset thaimyyjät hihittelevät itsekseen, kun tuuli meinaa viedä myytävät tuotteet mennessään. Juroa suomalaista torikauppiasta tilanne tuskin huvittaisi.

Matkamme jatkuu jälleen kerran Bang Niangiin, sillä Jounin pitää sovittaa paitaa uudestaan. Koko Bang Niangin rantaan vievä iso katu on säkkipimeä. Salamat ovat niin valtavia, että toistelen epäuskoisena Raamatun hahmojen nimiä. Meille kerrotaan että pimeys johtuu ukkosen aiheuttamasta sähkökatkoksesta.

Sovitussession jälkeen hyppäämme jälkeen mopon selkään. Toivon, että taivas repeäisi vasta päästyämme hotellille, mutta toive ei tällä kertaa toteudu. Pisarat ovat isoja, kylmiä ja niitä tulee määrällisesti paljon. Ensimmäistä kertaa loman aikana tärisen kylmästä. Päälle pukemani revityt farkkushortsit eivät varsinaisesti lämmitä.

Hotellilla ihailemme ukkosta vielä hetken uima-altaasta käsin. Kylmät sadepisarat saavat altaan veden tuntumaan linnunmaidolta. Koko taivas välkkyy mustansinisenä. Tunnelma on ihan sairaan makea.

Löhöilemme vielä hetken kylpytakeissa kuivatellen ja mutustellen sipsiä ja taas aivan käsittämättömän ihania mangoja. Menemme kuitenkin pian nukkumaan, sillä huomenna ohjelmassa loman toistaiseksi aikaisin herätys.




8.4.2012 sunnuntai
Koh Ta Chai

Nousen aamukuudelta katseltuani kahta eri painajaista putkeen. Väsymys on käsinkosketeltava. Syytän painajaisista tulevan päivän aiheuttamaa jännitystä. Luvassa on nimittäin kokopäivän snorklausretki Ta Chain saarelle. En ole eläessäni snorklannut, ja snadista uimakammostani johtuen pelkkä ajatuskin kuumottaa. Lohduttaudun tiedolla, että samaisille päiväretkille kuskataan myös lapsia ja vanhuksia. On siis täysin mahdollista, että selviän tästä päivästä hengissä.

Aamiaisen jälkeen siirrymme odottamaan taksia hotellin edustalle. Pakusta tuunattu tilaksi saapuu ajallaan, mutta pääsemme lähtemään vasta yli 20 minuutin odottelun jälkeen. Emme tiedä mitä tai ketä odotamme, sillä kuski ei puhu lainkaan englantia. Hänen käytöksestään on kuitenkin helppo lukea, että kaikki ei ole kunnossa.

Lopulta myöhästymisen syy selviää, kun paikalle saapastelee koko bussia odotuttanut Dwight Schrute -kopio tyttöystävineen. Sama mies, jonka besserwisseröinti on ärsyttänyt minua jo aamiaispöydässä. Voisiko reissu enää lupaavammin alkaa?

Matka jatkuu kohti satamaa. Kauhukseni huomaan, että Dwightin voucherissa lukee sama määränpää kuin omassamme: Ta Chai. Olemme siis tuomittuja Mr. ja Mrs. Schruten seuraan koko päiväksi.

Satamassa meitä odottaa kahvi/tee, pieni purtava ja reikä lattiassa – teknologialla toimiva vessa. Siirrymme veneeseen huomaten, että me neljä suomalaista olemme koko paatin ainoat ei-thaimaalaiset asiakkaat. Thaimaalainen uusivuosi on paikallisten loma-aikaa, joten kaupunkilaiset matkustavat Khao Lakin kaltaisiin kohteisiin rentoutumaan ja tapaamaan sukulaisiaan.

Olemme tehneet matkaa jo hetken, kun veneen miehistö saa ikävän puhelu: osa kyytiimme tarkoitetuista matkustajista on päätynyt väärään veneeseen. Heitä on pakko lähteä hakemaan. Tilanne saat suomalaiset kiroilemaan, thaimaalaiset hihittelemään. Kun kadonneet matkustajat loppujen lopuksi paljastuvat venäläisryhmäksi, en ole kovin hämmästynyt.

Tiukka U-käännös, ja kurssi kohta toista venettä. Veneet pysähtyvät rinta rinnan keskelle avomerta. Niukasti pukeutuneet venäjättäret könyävät miehistön avustamina laidan yli oikeaan veneeseen, ja alkavat välittömästi vaatia istumapaikkoja itselleen.

Vihdoin pysähdymme ensimmäistä snorklausta varten. Jouni on ensimmäisten joukossa vedessä, minua vain ahdistaa. Epävarmoin fiiliksin räpiköin thaimaalaisten perässä veteen. Muutaman kauhunsekaisen minuutin jälkeen havahdun yllättävään tunteeseen – snorklaaminen onkin hauskaa.

Suruksemme suurin osa koralleista on kuitenkin täysin död, ja vedenalainen maailma on ainakin tällä paikalla kaikkea muuta kuin värikäs. Lohdutukseksemme näemme kuitenkin paljon erilaisia kaloja, mm. sarvikaloja (Zanclus cornutus), erilaisia perhokaloja, papukaijakaloja, huulikaloja, ylikersanttikaloja (Abudefduf saxatilis), napostajia, viherneitokaloja (Chromis viridis) sekä keisarikaloja (Pomacanthus imperator). Fiilis on kuin lapsella karkkikaupassa.

Hienon ronklaussession jälkeen siirrymme lounastamaan Ta Chain saarelle. Lounaskokemus itsessään muistuttaa hieman lapsuuteni kesäleirejä. Sopivaa puskapissapaikkaa etsiessäni törmään joessa pulikoivaan komeaan juovavaraaniin.

Huonovointiset korallit menettävät värinsä


Lounaan jälkeen ohjelmassa on ”jungle walk”. Lähdemme viidakkoon oppaan ohjeistuksesta paljain jaloin. Kyseinen opas käyttää stetsonia, pilottilaseja ja liikkuu kuin Jack Sparrow. Bongailemme erakkorapuja ja taskurapuja, joista paikalliset käyttävät nimeä ”chicken crab”. Ryhmämme thaituristit ryntäilevät ympäri viidakkoa iPhonet ja iPadit kourassa kuin pahinkin venäläisturistilauma. Opas on aloittanut patikointimme julistamalla, ettei mihinkään saa koskea, mutta silti nimenomaan paikalliset tökkivät rapuja kepeillä ja hihittävät mennessään. En arvosta.


Oppaamme mukaan ”Chicken Crab” kaakattaa kuin kana


Jungle walkin jälkeen päädymme vitivalkoiselle hiekkarannalle, jossa veneemme odottaa meitä. Sovitun lähtöajan koittaessa veneen luona ei toisen suomalaisparin lisäksi ole kuitenkaan muita venekuntamme jäseniä. Koska ryhmämme natiivit ovat vielä viidakossa valokuvaamassa toisiaan, päätämme tappaa aikaa rantavedessä. Haen veneestä omine lupineni snorklauskamppeet itselleni ja Jounille.

Rantaan paiskautuvat aallot pyörittävät hienojakoista rantahiekkaa niin, että näkyvyys veden alla on täysin nollassa. Näen ehkä puoli metriä eteeni, jonka jälkeen kaikki peittyy pöllyävään hiekkaan. Ehdin juuri tuomita rannassa snorklaamisen täysin turhaksi, kun tajuan tuijottavani mustaevähaita (Carcharhinus melanopterus) silmästä silmään.

Thaituristit valuvat veneen luo perhekunta kerrallaan. Olen vielä vedessä, kun yksi thainaisista uskaltautuu pyytämään minua valokuvaan kanssaan. Idea innostaa muitakin, ja seuraavaksi naiset jonottavat päästäkseen kanssani kuvaan. Halaillaan ja näytetään kameralle voitonmerkkiä.


Ta Chain valkoinen ranta ja turkoosi meri houkuttelevat myös thaimaalaisia turisteja

Lopulta laumamme on kasassa, ja pääsemme taas matkaan. Suuntaamme päivän toiseen snorklauskohteeseen, joka on onneksi huomattavasti ensimmäistä parempi. Korallit näyttävät tosin valitettavan huonovointisilta täälläkin. Ainoa selvästi kukoistava laji on jonkin sortin tulikoralli. Koralleista bongaamme lisäksi Acroporaa, Turbinariaa sekä aivokoralleja. Näemme myös valtavan määrän muita eläimiä: papukaijakaloja, ylikersanttikaloja, neitokaloja, sarvikaloja, viirikaloja, pippuripallokaloja, merimakkaroita ja –tähtiä, erilaisia välskäreitä ja keisarikaloja. Jounin harmiksi vain minä löydän Nemon, vuokkokalan.

Pulahduksen jälkeen suuntaamme kotimatkalle. Veneessä tarjoillaan hedelmiä. Olemme taas onnistaneet kärventämään nahkamme. Tällä kertaa kovilla ovat olleet selkä ja pohkeet.

Satamassa siirrymme taksiin. Taksi ennättää jo lähteä, kun minä ja Jouni tajuamme että Dwight Schrute ja hänen tyttöystävänsä ovat unohtuneet kyydistä. Hetken moraalisen pohdiskelun jälkeen päätämme huomauttaa asiasta taksikuskille. Palaamme hakemaan Dwightia, joka on siis taas myöhässä sovitusta lähtöajasta. Taksimatkalla osa kyytiläisistä ja huippuhotelliin, jonka ajoportti runtelee taksimme. Hotellin vahtimestari ja taksikuski käyvät hetken kiihkeää keskustelua josta emme tosin ymmärrä sanaakaan.

Hotellilla karistamme Andamaanienmeren suolat uima-altaaseen. Palaneet pohkeet saavat nopean Aloe Vera -käsittelyn, jonka jälkeen olemme valmiit lähtemään Bang Niangin suuntaan illalliselle. Erehdyn pukeutumaan hihattomaan toppiin, joten keskimäärin joka toinen paikallinen pysäyttää meidät kommentoidakseen tatuointejani. Jouni hoitaa kyselijät managerimaisella ammattitaidolla, tiedottaen tottuneesti niin kuvieni hinnat kuin tatuointisessioiden kestotkin.

Haemme samalla Jounin tilaamat paidat räätäliltä. Räätäli on tähän asti esittäytynyt nimellä Rocky, mutta hyvästien koittaessa hän tunnustaa oikeaksi nimekseen Nanu. Kun olemme lähdössä, näemme miten paljaspyllyinen pikkupoika viilettää isänsä Nanun perässä räätälinliikkeen takahuoneeseen.

Niin se vain näyttäisi olevan Thaimaassakin. – Räätälin lapsella ei ole housuja.

Lue myös:


2 kommenttia:

  1. Parasta näissä matkakertomuksissa oli toi viimeinen lause! :D

    Mutta niin hyvin olit kirjoittanut, että mun tuli ihan hiki lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä pitäisi muutaman päivän verran tarinoida. :)

      Poista