Sivut

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Khao Lak - herppiharrastajan lomaparatiisi

Pieni pohjustus seuraavaan tekstiin, joka poikkeaa melkoisesti viimeaikaisesta arjestani. Jos jollekin jäi vielä epäselväksi, minulla on aivan hirveä, korventava matkakuume. Joku muukin trooppinen maailmankolkka kelpaisi, mutta kaipaan myös jo tutuksi tulleeseen Thaimaahan. Seksiturismin mustamaalaama Thaimaa on kai tällä hetkellä maa, jota sekä vihataan että rakastetaan. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, niin punaniskaisena kuin sitä taidetaankin nykyään pitää.

Thaimaa on uusi Kanaria, yksi tuttu juuri tuomitsi kovaäänisesti. En ole tosin ikinä käynyt Kanarialla, joten...

Julkaisen nyt pari vuotta sitten rustaamani matkapäiväkirjani täälläkin, useammassa eri osassa. Matkapäiväkirja on julkaistu tällaisenaan matelijoita ja sammakkoeläimiä käsittelevässä Herpetomania-lehdessä. Itse tekstiin en ole tehnyt mitään muutoksia, olen ainoastaan lisännyt kuvia, koska blogin sivumäärä ei ole rajattu muuta kuin lukijoiden kärsivällisyyteen.


Sitten lähdetään! Blogin virallinen aihepiiri olkoon sekin onnellisesti lomalla näiden lomapulinoiden ajan!






Khao Lak – herppiharrastajan lomaparatiisi
Osa 1


Khao Lak sijaitsee Etelä-Thaimaassa, noin 70 kilometriä Phuketista pohjoiseen. Turkoosina kimaltavan meren, koralliriuttojen ja kuumankostean sademetsän lisäksi Khao Lak tarjoaa mahdollisuuden nähdä valtaisan määrän luonnonvaraisia herppejä melko pienellä vaivalla.


Mikäli et ole vielä valinnut seuraavaa matkakohdettasi ja luonnonvaraisten herppien ja kalojen bongailu kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Khao Lakia. Tämä oman matkamme aikana rustaamani päiväkirja toivottavasti auttaa Etelä-Thaimaahan päätyviä herppiharrastajia löytämään ainakin muutaman varsinaisen helmen niin luonnon kuin taivaallisen thairuuankin osalta.





1.4.2012 sunnuntai
Kel Onni on, se Onnin kätkeköön

Mikähän siinä on, että pakkaaminen jää aina viime tinkaan ja lähtiessä tulee aina kiire? Niin tälläkin kertaa. Helsinki-Vantaalle lähdetään jälleen kerran (suurista suunnitelmista huolimatta) taksilla. Soittaessani taksia Jouni heittelee vielä viimeisiä matkatavaroita kassiin. Kotiovesta ulos saapastellessa omatunto kolkuttaa. Olin kovasti suunnitellut jopa siivoavani ennen matkalle lähtöä, ettei kotiin jäävälle Minkalle jäisi ihan hirvittävä siivo.

Vaan toisin käy. Olohuoneen lattialle jää puolen sentin purukerros hiiriboksien suursiivouksen jäljiltä.

Lentokoneesta päällimmäisenä jää mieleen Onni-nimisen pikkupojan kiukuttelu. Onnin hiljentämiseksi kaivetaan iPad ja piirretyt, joiden täysin mielipuolista ääniraitaa pääsee kuuntelemaan useampikin lähimatkustaja - halusi tai ei. Onni kun ei suostu pitämään kuulokkeita päässään.

Nukkumisen lentokoneessa saa siis unohtaa. Vauvakuumeesta eroon haluaville suosittelenkin lämpimästi yli kymmentuntisia lomalentoja. Toimii kuin häkä.

Ruoaksi tarjoillaan rasvassa kelluva jauhelihapihvintapainen. Annosta ”keventämään” on mätetty läjä kermaperunoita. Perverssistä lentokoneruokafiksaatiostani johtuen pidän siitä. Jouni puolestaan kokee annoksen lähes syömäkelvottomaksi.

Olemme perillä Phuketissa epäinhimillisen varhain. Kun astumme lentokoneesta ulos, ajatukseni ”ihanan lämpimästä” korvautuu välittömästi ”helvetin kuumalla”. Valittaa ei kuitenkaan kehtaa. Tätähän olen malttamattomana odottanut jo Matkamessuista lähtien.

Lentokentällä jatkamme Finnmatkojen bussiin joka löytyy sangen kivuttomasti. Bussin lähtöä odotellessa rukoilen, että lentokoneessa vieressämme istunut perhe jatkaisi toiseen bussiin. Kroppani huutaa unta joka solullaan enkä enää yksinkertaisesti jaksa kiukuttelevia lapsia. Onnekseni näen kyseisen perheen isän vastapäisessä bussissa. Ihanaa, unta!

Bussi on huipputehokkaasta ilmastoinnista johtuen suorastaan kylmä. Puolisentoista tuntia kestävä, noin 70 kilometrin bussimatka Khao Lakiin alkaa.



2.4.2012 maanantai
Red Curry with Chicken

Olemme perillä hotellin pihassa aamuseitsemältä. Uskoakseni olen nukahtanut umpiuneen noin 400 metriä lentokentän jälkeen, joten maisemista minulla ei ole mitään muistikuvaa.

On kuuma. Naurettavan kuuma. Sellainen kuuma, jota ei voi selittää ihmiselle, joka ei ole koskaan käynyt tropiikissa. Mittaria meillä ei ole, mutta päivän sääennuste kertoo lämpötilan olevan noin 35 °C. Kirjaudumme sisään hotelliin ja jatkamme suoraan aamiaispöytään. Aamiainen on aivan viimeinen niitti raskaan matkan jälkeen. Väsymys on niin armoton, että syömisen jälkeen lyllerrämme suoraan sänkyyn vetämään kevyet puolitoistatuntiset päiväunet.

Herätessäni ohimoilla takoo orastava migreeni. Mietin, johtuuko se tropiikin painostavasta kuumuudesta vai siitä, että olen nukkunut pätkissä ja liian vähän. Pelkään jo ettei Thaimaan helle sittenkään sovi minulle, ja olen migreenin invalidisoima seuraavat kaksi viikkoa. Apua.

Lähdemme hieman katselemaan lähikulmia. Koiria on joka paikassa, siis aivan joka paikassa. Ulkonäöstä päätellen niillä on mahdollisesti massiivinen tartunta kaikkia tunnettuja sisä- ja ulkoloisia. Huolimatta siitä, ne vaikuttavat onnellisimmilta ja tasapainoisimmilta koirilta joita olen ikinä nähnyt. Ne kulkevat laumoissa keskenään ja tekevät koirien juttuja.




Päätämme lähteä kävelemään kohti lähintä rantaa. Tie ylittää pienen ojan, jossa Jouni bongaa välittömästi reissun ensimmäiset kalat, sinivaanijat (Aplocheilus panchax). Minä kurkin toiselle puolen siltaa ja hihkun innosta. Liejuryömijöitä! Ehkä parhaita kaloja maailmassa!


Loppujen lopuksi ranta löytyy. ”Lähirantamme” sijaitsee siis noin tunnin kävelyn päässä. Pikkuriikkisiä taskurapuja sinkoilee pakoon joka askeleen alta. Rannalla on äärisympaattinen rantabaari, joka saa kunnian tarjoilla meille loman ensimmäiset bisset.

Alkaa tulla pimeä, joten päätämme askeltaa takaisin hotellille. Kotimatkalla reissun ensimmäiseksi herppibongaukseksi osoittautuu agamaa muistuttava pikkulisko. Joka puolella kurnuttaa, narisee ja kumisee. Lähipuskien on aivan pakko olla täynnä sammakoita. Mahtaa täkäläisillä sammakkotytöillä olla autuaat oltavat.

Kotimatkalla näemme useita jo tuttuja koiria. Hämärän tullen ne ovat kuitenkin siirtyneet vahtimoodiin, ja haukahtelevat meille tienposkesta. Päästyämme hotellin pihaan näemme miten hotellin ”oma” koira ja kissa ottavat yhteen. Näennäisestä vaeltelustaan huolimatta eläimillä on kuitenkin selvät reviirirajat.




Kuuma. Pakko koeajaa hotellin uima-allas. Nälkä, pakko saada ruokaa.

Valitsemme sattumanvaraisesti yhden lähiravintoloista. Opaskirjojen uhkailusta huolimatta tilaan curryn, sillä syömme kotonakin huomattavan tulista ruokaa. Annoksiemme tulisuus on kuitenkin tällä kertaa luokkaa ”pää irti”. Me turistit syömme kyyneleet silmissä.

Läheisen kaupan pihalta kuuluu hassua napsahtelua, kun taivaalta asvalttiin kopsahtaa jättimäisiä kuoriaisia ja suloinen vihreä kaskas. On jo säkkipimeää, joten hotellin käytävillä vilistelee hurjaa vauhtia pieniä perusgekkoja.

Paikalliset kuoriaiset ovat kunnioitettavan kokoisia


3.4.2012 tiistai
Jellyfish Discovery

Aamiainen tarjoillaan viereisessä rakennuksessa, ei varsinaisesti hotellin tiloissa. Aamiaiselle kuljetaan puutarhan läpi laatoitettua polkua pitkin. Tälle välille osuu hotellin temppeli, jonka portailla lekottelee joka aamu oranssiraitainen kissa. Ulkomuotonsa puolesta kissa menisi itämaisesta lyhytkarvasta. Suuret korvat ja kapeat kasvot eivät ole kissan ainoa itämaisuuteen viittaava piirre: se nimittäin puhuu paljon ja kovaan ääneen. Opin nopeasti että Thaimassa kissat eivät sano ”miu” vaan ”RÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHH!!!”. Annan kissalle nimen Rääky.

Aamiaisen ja Rääkyyn tutustumisen jälkeen palloilemme ympäriinsä hotellin lähinurkilla. Löydämme hotellimme läheisyydestä jonkinlaisen tekojärven. Jo lyhyellä kurkkimisella vedestä löytyy paljon tuttuja, muun muassa barbeja, murisijarihmakaloja sekä Jounin suuressa arvossa pitämä käärmeenpääkala.

Etäisyydet Khao Lakissa ovat pitkiä, ja jo tässä vaiheessa lomaa alamme haaveilla skootterista. Khao Lakissa jokainen mummosta vaariin huristelee skootterilla. Tästä inspiroituneena etsimme lähemmin vuokraamon ja vuokraamme itsellemme uljaan ratsun koko loppulomaksi. Hintaa menopelille kertyy noin 2500 Bahtia, eli vähän reilut 60 euroa. Huippudiili!

Vauhdista huumaantuneina lähdemme taas rannalle, jolle eilen kävelimme tunnin. Tällä kertaa olemme perillä yhdessä hujauksessa.

Biitsikoiraa haukotuttaa.

Rannalla kalastaja vetää juuri ylös verkkojaan. Verkkojen mukana hän on kiskonut rantahiekalle kasoittain sykkiviä meduusoita. Lähemmän tarkastelun jälkeen Jouni tunnistaa limanuljaskat jonkin sortin kuutiomeduusoiksi. Löydös huolettaa hieman, sillä maailman tappavimmat meduusat löytyvät nimenomaan kuutiomeduusoiden porukasta. Astelemme varovasti, ettemme astu hiekalla lojuvien otusten päälle.


Kuutiomeduusan lonkerot sijaitsevat kellon neljässä nurkassa


Unohdamme uintihaaveet ja suuntaamme rantapaikkaan syömään. Ravintola on osa hulppeanoloista rantahotellia, jonka saniteettitiloja lainaamme juuri sen verran, että Jouni ehtii bongata reissun ensimmäisen rupikonnan. Ruoka on hyvää, mutta tällä kertaa hieman liiaksikin länsimaiseen makuun. Kesken ruokailumme rantaravintolaan tuodaan turisti, joka uikuttaa kovissa kivuissa.
Meduusa.

Paikallisten hoitaessa naista jonkin sortin taikayrtein, nainen kertoo, ettei ole koskaan tuntenut vastaavaa kipua. Toteamme, että uiminen tänään, tällä rannalla, ei ehkä tosiaankaan ole hyvä idea.

Muutamaa trooppista herkkujuomaa myöhemmin muutamme mielemme. Helteen piiskaamina haluamme sittenkin uimaan. Hieman etäämmällä ranta on täynnä vedessä leikkiviä lapsia. Tulkitsemme paikan turvalliseksi.

Reissun ensimmäinen rupikonna vahti hotellin miestenvessaa
Häpeillen tunnustan, että tämä on ensimmäinen kerta kun uin meressä, ja suhtaudun siihen hieman ahdistuneesti. Myönnettäköön, että olen niin luonnosta vieraantunut että polskin mieluummin uima-altaassa kuin luonnonvedessä jossa saattaa kauhukseni olla mutapohja tai jonkinsortin limaisia vesikasviksia. Yök.

Unohdan ahdistuksen kuitenkin nopeasti ja huomaan tykkääväni merestä. Merivesi kelluttaa ihanasti, ja aurinko paahtaa. Harkitsen juuri luopuvani luonnonvesikriittisyydestäni, kun oikeassa nilkassa tuntuu infernaalinen vihlaisu.

Meduusa.

Vikisten räpiköin ylös vedestä. Jouni rapsuttelee simpukankuoren avulla nilkastani nematokystit, jotka eivät vielä ole lauenneet. Sen jälkeen nilkutan Jounin avustamana kohti ravintolaa, josta olemme juuri hetkeä aiemmin lähteneet. Mietin, että rannalla lojuvien limanuljaskoiden lajitunnistusta ei ehkä olisi pitänyt ohittaa olankohautuksella, ”joku kuutiomeduusa”.

Ei se kovin pahalta näyttänyt, mutta...

Rantaravintolan henkilökunta nauraa sattumuksellemme, niin kuin thaimaalaisilla on tapana. Myönnettäköön että on hieman surkuhupaisaa, että välittömästi nähtyämme edellisen turistin kohtalon, päätämme pulahtaa samaan veteen. Suomalaiset urpot.

Pahoitellen kiirettään, ravintolan henkilökunta antaa Jounille limetin sekä paikallisen kierron (Convolvulaceae) lehtiä. Ohjeistus on survoa niistä jonkin sortin sose jalkaani varten. Näistä aineista Jouni valmistaa töhkän joka valellaan polttelevaan nilkkaani. Kiitellen nilkutamme
tiehemme.





Piristyksekseni bongaamme vielä rantavedessä suloisia pieniä pallokaloja sekä miljoonittain erakkorapuja. Jouni väittää nähneensä myös jonkin painijakalan.

Hotellille päästessä kipu alkaa jo olla poissa. Taikatöhkä auttaa ehkä sittenkin! Kotona hotellilla päätän palkita itseäni terapiabissellä ja pulahduksella turvalliseen uima-altaaseemme.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kohtaamiseni kuutiomeduusan kanssa oli sangen veemäinen, mutta naisturistin esittämä ”worst pain ever” oli kyllä vahvasti liioittelua. Synnyttämistä en ole ikinä kokeillut, mutta omaa taustaani vasten kehtaan väittää, että esimerkiksi paha migreenikohtaus on pahempi.

Omissa kokemuksissani pysytellen, uskallan myös kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että parempi mosaiikkimeduusa kielessä kuin kuutiomeduusa nilkassa.






























Lue myös:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti