Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2015

Villikärhöjen maa

Ihme on tapahtunut, ehdin päivittää blogia. Tästä kiitos sairauslomalle.

Pää on tosin niin täynnä eritettä, että järin oivaltavia sanankäänteitä tuskin tänään syntyy. Jos olo olisikaan yhtään älykkäämpi, voisin käyttää tämänkin ajan rästikoulutehtävien tekemiseen. Opiskeluille ei nimittäin viime aikoina ole jäänyt juuri aikaa. Siihen nähden taitaa olla sulaa hulluutta, että ilmoittauduin helmikuussa alkavalla kielikurssille. Kyllähän sitä tässä töiden, harrastusten ja yhden erikoisammattitutkinnon ohessa pystyy vielä yhden uuden kielen oppimaan. Etenkin sellaisen, jonka opiskelussa ei ole minkään valtakunnan hyötyä jo osaamistani kielistä. Vaikka työkaverini kielestä kuvavaasti nimeä matokieli ja ex-työkaveri puhui kaa-kielestä, virallisesti se on kuitenkin ภาษาไทย. Meikäläisittäin siis thai.

Mutta ei nyt enempää Thaimaa-juttuja, vaan jotain vähän maantieteellisesti lähempää. Syys-lokakuussa kävimme Unkarissa, pulien maassa. Täytyy kyllä sanoa, että ilman Pontusta tätä tuskin olisi tullut tehtyä. Olimme reissussa viikon, vuokrasimme auton ja talon Geresdlakista, joka sijaitsee Etelä-Unkarin maaseudulla. Autolla liikuimme joka päivä ja teimme reissuja  muun muassa Mohacsiin, Pécsiin ja Villányyn. Kroatiankin puolella vietimme yhden päivän.


Tällaisia reittejä kävelimme ympäriinsä

Geresdlakissa asuu paljon suomalaisia

Drava - Kroatiasta ihasteltuna

Unkarilaiset annokset olivat massiivisia mutta puoli-ilmaisia

Useissa pihoissa oli oma viinikellari

Korkeuserojakin löytyi

Tämä kisuli hengaili seurassamme melkein koko viikon
 
Ihan omalta pihalta pystyi bongaamaan liskoja...

...ja rukoilijasirkan (Jounin ottama kuva, huomattavasti parempi kuin omani)
 
Tämä sammakko tuli vastaan tippukiviluolareissulla


Entäs ne pulit sitten? No olihan niitä. Jos turisti tulisi Suomeen viikoksi bongailemaan suomenpystykorvia ilman minkäännäköisiä kasvattajakontakteja, saattaisi menestys olla heikohko. Meillä sen sijaan kävi parempi flaksi. Useimmat pulit olivat epäluuloisia, mustia möykkyjä, joita pääsi ihailemaan vain etäämmältä. Villányssa tosin juoksi ihan kadulla vastaan yksi supersosiaalinen tyyppi. Tosin, se ei ollutkaan omassa pihassa, jota vahtia.


Pulisaldo: yhteensä 12 bongattua varmaa pulia

(Huom! Ohiajaessa nähtyjä ”tossa pihassa oli ehkä…” –tyyppisiä havaintoja ei kelpuutettu loppusaldoon)








Mitään jäsenneltyä matkakertomusta en tällä kertaa jaksanut laatia. Sinänsä se olisi saattanut olla hieman tylsäkin: Kun pimeä laskeutui, koko kylä vaipui horrokseen. Ensimmäistäkään ihmistä ei näkynyt missään, eikä piha- tai katuvaloja juuri harrastettu. Sykkivää yöelämää kaipaavalle suosittelen siis Unkarin kohteeksi jotain muuta kuin alle tuhannen asukkaan Geresdlakia. Koirien haukkumista lukuun ottamatta oli täysin hiljaista. Tässä vaiheessa iltaa mekin vetäydyimme tupamme suojiin, vedimme villasukat jalkaan ja otimme kirjan esiin. Siinä sitten istuimme ryhmässä, kaikki omaan kirjaamme uppoutuneena, viini- ja/tai palinkalasi nenän edessä. Ihanan laiskaa lomailua, ei mitään suorittamista.

Pihassamme kasvoi muun muassa viikunapuu ja saksanpähkinä. Lisäksi talolla, kuten tuolla hyvin yleistä on, oli oma viinikellari. Kaikkien näiden antimia pääsimme rajattomasti nautiskelemaan laiskottelulomallamme.




Loppupeleissä positiiviseksi asiaksi osoittautui myös lähes totaalinen nettiyhteyden puute. Vältyimme siis lähes kokonaan niiltä vammaisilta ”sosiaalisilta” tilanteilta, joissa ryhmä ihmisiä istuu saman ruokapöydän ääressä täysin mykkänä omaa feisbuukkia ja snäptsättiään räpläten. 

Oma viinikellarimme ulkoa...

....ja sisältä

Näkymä takapihaltamme 

Reissun iloisin yllätys allekirjoittaneelle oli kuitenkin kärhöjen paljous. Niitä oli joka puolella! Kukinta oli tietenkin jo ohi, mutta erikokoisia, hopeakarvaisia siemenpalloja oli silmänkantamattomiin. Ne kasvoivat ruusujen päällä ja peittivät alleen kokonaisia aitoja. Hyvin nopeasti opin, että ovesta ei kannata lähteä ulos ilman Minigrip-pussia. Onneksi otin mukaan myös kumpparit, koska varmasti jokaisella kävelyreissulla tein jokusen sivupiston yli ojien ja karhunvatukoiden päästäkseni haalimaan erilaisten kärhöjen siemeniä.

Nyt vuorossa on enää työläin osuus: pitäisi saada aikaiseksi purkittaa kyseiset siemenet.

  

Loman jälkeen tuntui ensimmäistä kertaa vuosiin, että kaikki univelat on täysin nollattu. Muistaakseni olo oli varsin hyvä! Superlevännyt olo painui taka-alalle kuitenkin hyvin nopeasti oman pulisaldomme tuplaannuttua heti kotiinpaluuviikolla, kun meille muutti maailman valloittavin pulipikkuveli, Pum - ihan suomalaiselta kasvattajalta kylläkin.






sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mediassa


Long time, no nothing. Olen näköjään onnistunut laiminlyömään blogiani jo kaksi kuukautta. Aika on kulunut jotenkin supernopeasti, enkä oikein itsekään ymmärrä, miten tässä on näin päässyt käymään. 


Jos olet kovasti ikävöinyt meitä, minulla on kuitenkin hihassa pari mediabongausta, joiden avulla voit helpottaa pahinta tuskaa!



torstai 13. elokuuta 2015

Puutarhaunelmia


Jos oikein muistan, viime vuonna suurin piirtein tähän aikaan iski jo jonkinlainen puutarhaväsähdys. Ei enää niin tarkkaan jaksanut kitkeä ja puleerata. "Mitä järkeä, kohta on kuitenkin jo syksy. Ei enää kannata."

Tänä vuonna kiintiö ei kuitenkaan ole vielä täynnä. Johtunee alkukesän kurjista keleistä, että intoa vielä piisaa. Kiitos kylmien säiden ja vesisateiden, kesä 2015 jäi vähän tyngäksi.

Startanneet helteet ovat kuitenkin aktivoineet halun hankkia kaikkea uutta! Postilaatikkoon on onneksi kolahdellut jos jonkinlaista syyskatalogia, joita onkin luettu innokkaasti merkkauskynä heiluen. Etenkin siemenien kohdalla meinaa lähteä mopo käsistä, kun ne on olevinaan niin halpojakin.

Ennen kreisishoppailua pitää kuitenkin käydä kääntymässä Plantagenilla. Meillä on sinne 80 euron lahjakortti, joka olisi hyvä käyttää pois ennen kuin tilaa samoja kasveja Oikealla Rahalla muualta. Harmillisesti Plantagenin nettisivut ovat juuri nyt "päivityksen alla". Juuri nyt, kun haluaisin valikoimaa selailla?! Kun on nähnyt mitä Plantagenista saa, voisi sitten miettiä, lähteekö sipulitilaus tänä vuonna Korpikankaalle vai Exotic Gardeniin.

Jos unohdetaan sipulit ja siemenet, muutamia muitakin kasveja on hiipinyt ei-niin-akuutille ostoslistalle: ainakin kaukasianpioni, verikonnantatar mantsuriankärhö ja pensaskärhö ('purpurea') pitää napata mukaan, jos sattuvat jossain silmään osumaan.

Westphal-tilauksen jätän kuitenkin suosiolla kevääseen! Mutta voihan sitäkin jo vähän makustella...


Maailman epäkiinnostavin asia: jonkun muun loma



Loman viimeistä viikkoa viedään. Nyyh. Kuten olen jo monelle sanonut, neljä viikkoa putkeen sopii minulle parhaalla mahdollisella tavalla: ensimmäinen viikko menee joka tapauksessa lomamoodiin asettuessa, viimeinen viikko puolestaan loman loppua märehtiessä. Neljän viikon loman aikana saa siis oikeasti lomailla noin kaksi viikkoa putkeen – siis ne kaksi keskimmäistä.

Tänä kesänä kävi kuitenkin niin, että loman viimeinen viikko on ainakin toistaiseksi mennyt lähinnä niistäessä. Eipä tarvitse panikoida, mitä kaikkea on vielä tekemättä, kun kurkussa on kaktus, ja hengittäminen on mahdollista ainoastaan suun kautta. 

Kaikkein ärsyttävintä kuitenkin on, kun ei ole sillä tavalla kunnolla kipeä. Kun ei katsos ole sitä kuumetta. Kuumeisena voi hyvällä omallatunnolla maata vällyjen välissä, antaa itselleen luvan olla tekemättä yhtään mitään. Hakea saikkua. Nyt on juuri sen verran semiterve, että sielua kalvaa koko ajan korventava tekemisen tarve ja "saamattomuudesta" johtuva huono omatunto.

Vaan sitten kun oikeasti yrittää tehdä jotain yleishyödyllistä, huomaa hyvin nopeasti, että kisakunto ei yksinkertaisesti riitä. Eikä Duact-pöhnässä muutenkaan tule toimittua skarpeimmalla mahdollisella tavalla. Tästä esimerkkinä mainittakoon, että yritin eilen lähteä ratsastamaan hevosella ilman ohjia. Siis oikeasti: istuin jo hevosen selässä kun tajusin, että hevosella on toki päässä suitset, mutta niissä ei ole ohjia. 

Tästä ratsastusepäonnistumisesta ei ole luojan kiitos kuvia, mutta oksennan muita mullistavia highlighteja tänne kuvien muodossa. Jos ei muuta, voin taas talven pimeinä iltoina selailla niitä laskiessani päiviä oletetun kevään alkuun...


Ensimmäinen viikko meni hyvin pitkälti puutarhaa ja pihaa pehnatessa. Kyllähän siellä kitkettävää, leikattavaa ja raivattavaa riittikin!






Kertaalleen käytiin sienessäkin. Sen verran haastavia taipaleita tuli kuljettua, että puli oli hieman elämää nähneen näköinen kun päästiin kotiin.





Ensimmäisen viikon raivokitkemisen ja nurmikonleikkuun jälkeen ehdimme olla vähän sosiaalisiakin. Kävimme Kankaanpäässä sukuloimassa ja koirapuistoilemassa kaverin kanssa, piipahdimme läksiäisissä saattelemassa yksi perhe vuodeksi Espanjaan, juhlistimme naapurin syntymäpäivää, esittelimme potentiaalisille tuleville kanaharrastajille siivekkäitämme ja kävimme Hyvinkäällä herkuttelemassa Jounin siskon luona. Pontus arvosti sitäkin.

Turkulaistunut ystäväkin ehti meille pariksi päiväksi kokeilemaan, miltä ratsastus tuntuu. Hänen kanssaan ehdin jopa pikaiselle mustikkametsälle.
  



Jossain välissä ehdittiin tehdä myös vähän telkkaria ja lehtihaastistakin mehiläisten ihmeellisestä elämästä. Näistä kertoilen lisää sitä mukaa, kun jutut ilmestyvät.


Kesäloman kunniamaininta menee kuitenkin Jounin tekemällä lasagnelle, ruoalle, josta olen kuullut puhuttavan kuusi(!) vuotta. Vasta nyt sain sitä lautaselle saakka. Se oli niin hyvää, että näin siitä jälkikäteen unta.

Jounin syntymäpäivä osui taas loma-ajalle. Sitä juhlistimme klassisella dinner & movie -kombolla. Olihan se jo aikakin: edellisen kerran kävimme katsomassa Gravityn, joka pyöri teattereissa 2013.

Ja loppuloman helteiden aikana otettiin ihan vain rennostikin ja juotiin skumppaa. Ilmeisesti yksi tilastollinen vahinkokrapula pitää hankkia vähintään kerran kesässä. 








Ja tämän neljännen viikon teema: räkä. Sen osalta säästän teidät kuvamateriaalilta.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kun mehiläiset karkasivat

Tänä kesänä olen ilmeisesti kuullut liian monta kertaa sanaparin ”karanneet mehiläiset”. Ilmaisu on nimittäin alkanut siepata. Viimeinen pisara oli, kun luin jutun siitä, miten Savoyn karanneet(1) mehiläiset hyökkäsivät(2) Helsingin keskustassa auton kimppuun ja perustivat sen päälle väliaikaisen pesän(3).

Ei, ei ja ei. 




1.

Mehiläiset eivät ole vankeja. Niitä ei pidetä häkissä tai hihnassa, eikä mehiläispesän ovi ole lukossa. Ne lentävät minne lentävät - ilman mehiläistarhaajansa ohjeita tai kontrollia. Kun pesästä lähtee parvi, kyseessä ei ole mehiläisten kurittomuus eikä auki unohtunut portti. Kyseessä on parveilu.

Parveilussa yksi mehiläisyhdyskunta jakautuu kahdeksi tai useammaksi yhdyskunnaksi. Tämä on itse asiassa ainoa tapa, jolla uusia mehiläisyhdyskuntia syntyy. Muutenhan maailman mehiläiskolonioiden määrä pysyisi koko ajan samana! Tai itse asiassa yhdyskuntien määrä jopa pienenisi tasaisesti, koska esimerkiksi talvisin menetetään pesiä, joiden talvehtiminen on mennyt pipariksi.


2. 

Mehiläiset eivät hyökkäile auton kimppuun. Jotta voitaisiin puhua hyökkäyksestä, mehiläisten pitäisi kai a) olla aggressiivisia ja b) pistää autoa?

Tässä tapauksessa kumpikaan ehto ei täyty. Parveilevat mehiläiset ovat itse asiassa poikkeuksellisen ei-aggressiivisia. Niillä on mielessä lähtökohtaisesti uuden kodin etsintä, ei ajoneuvojen ahdistelu. Niillä ei myöskään ole pesää, toukkia tai hunajaa, joita ne kokisivat tarpeelliseksi puolustaa. Ne ovat kodittomia matkalaisia, jotka ovat hylänneet kaiken ja yrittävät yksinkertaisesti löytää uuden kodin, johon asettua viettämään mehiläisten elämää.

Kun parvi lähtee pesästä, se lentää ensimmäiseen sopivaksi kokemaansa paikkaan. Se voi olla oksanhaara tai city-oloissa vaikka auton sivupeili. Siihen mehiläiset muodostavat tiiviin pallon. Parvi voi pysytellä tiiviinä ryppäänä päivän tai kolmekin odottaen, että tiedustelijamehiläiset saavat hommansa tehtyä. Niiden tehtävä on etsiä sopiva paikka, jonne parvi voisi asettua aloilleen.  Sopiva paikka voi olla esimerkiksi savupiippu, hormi tai muu sopiva kolo seinän sisässä. 

Kun sopivasta päätepysäkistä päästään yhteisymmärrykseen, parvi lähtee taas porukalla lentoon ja jatkaa matkaansa uuteen kotiinsa.


3. 

Kasa samaan paikkaan kokoontuneita mehiläisiä ei ole ”pesä”. Ei edes ”väliaikainen pesä” kuten jutussa kirjoitettiin.

Tämä on mehiläispesä:



Hunajantuotannossa käytettävä mehiläinen, Apis mellifera, ei pärjää taivasalla Suomen oloissa. Se tarvitsee todellakin PESÄN. Kyseistä mehiläislajia ei ole koskaan esiintynyt luonnonvaraisena Suomessa.

Harmaat pallomaiset pesät, joita näkee vintin kattorakenteista roikkumassa, ovat ampiaispesiä. Mehiläiset eivät mitään tällaista pampulaa rakenna.

Kun mehiläisparvi löytää standardeihinsa sopivan kolon, se alkaa rakentaa sen sisään kennostoa erittämästään mehiläisvahasta. Kennoihin munitaan uusia mehiläisiä ja kerätään mettä, jonka tarkoitus on toimia mehiläisten ravintona talven ajan.





Viimeisen muutaman viikon aikana mehiläiset ovat parveilleet paljon, ja Jounin puhelin on pirissyt ahkerasti. Parvet, joita olemme käyneet poistamassa ei-toivotuista paikoista, eivät kuitenkaan ole olleet lähtöisin omista pesistämme. Minulla on pokkaa näin väittää, koska parvet ovat olleet sen verran kaukana kotoa. Ihan määrättömän kauas mehiläisetkään eivät sentään lennä.


Jouni on kuitenkin vapaaehtoinen parvien kiinniottaja, joten yhteystiedot löytyvät netistä. Lisäksi yksi viimeviikkoinen toimeksianto tuli pelastuslaitoksen kautta. Kyseinen parvi oli parkkeerannut sembramäntyyn kerrostaloalueelle. Parven noutoon ajomatkoineen hurahti kolmisen tuntia, mutta muuten keikka oli helppo, koska parvi oli alle puolen metrin korkeudessa. 

Monille tulee yllätyksenä, ettei parvien pyydystämisestä saa minkänlaista korvausta. Ei edes silloin, kun parvi on viiden metrin korkeudessa ja mehiläistarhaaja hakee sen mahdollisesti osittain kuolemaa uhmaten. 


Miksi joku sitten tekee tätä vapaaehtoisesti? Kun kyseessä eivät ole edes omat mehiläiset!

Vaikka en mehiläistarhaaja olekaan, koen, että  hoitajilla on mehiläisistä jonkinnäköinen yhteisvastuu. Vaakalaudalla on tavallaan koko alan maine: ei kukaan tavallinen tallaaja halua kotipihaansa valtavaa mehiläisparvea. Ihmiset eivät tunne mehiläisten käytöstä, joten tietenkin parvi herättää pelkoa – jopa hysteriaa. Lapsia ei päästetä pihalle leikkimään eikä nurmikkoakaan uskalleta leikata 30 metriä lähempää. 

Ei ole kovin vaikea päätellä, mitä mieltä mehiläisenpidosta kohta ollaan, jos hätääntyneet ihmiset eivät saa mehiläistarhaajilta minkäänlaista apua tai myötätuntoa, kun parvi on piipussa ja paniikki päällä.





Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät mehiläistarhaajatkaan toivo mehiläistensä parveilevan. Pesä, josta on lähtenyt parvi, puolittuu paitsi mehiläismäärältään myös työteholtaan. Tämä tarkoittaa suoraan myös huomattavasti pienempää hunajasatoa. Tästä syystä on myös tarhaajan etu, että mehiläiset pysyvät kasassa. Onneksi on monia toimenpiteitä, joita tarhaaja voi tehdä estääkseen parveilun.



However, vaikka tarhaaja tekisi kaikki mahdolliset vippaskonstit, on kuitenkin aina mahdollista, että mehiläiset tekevät suuressa viisaudessaan yksimielisen päätöksen parveilla. Mehiläiset ovat kuitenkin loppupeleissä hyönteisiä, joita ei ole mahdollista määrätä tai komentaa.

Ne ovat vapaita kuin taivaan linnut ja joskus ne yksinkertaisesti tekevät ihan mitä niitä huvittaa.









The bees argue, in their black ball,
A flying hedgehog, all prickles.
The man with gray hands stands under the honeycomb
Of their dream, the hived station
- Sylvia Plath
The Swarm