Sivut

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ehtimiskysymys

En tiedä onko tämä nyt sitä syysväsymystä vai mitä, mutta mä olen täysin yksiselitteisesti loman tarpeessa. Enkä tarkoita edes pelkästään lomaa päivätyöstäni, vaan lomaa ihan kaikesta suorittamisesta.

Musta nimittäin tuntuu, etten ehdi nykyään enää yhtään mitään. En edes kirjoittaa yhtä hemmetin blogia! Teksti-ideoita olisi vaikka kuinka paljon. Osa on edennyt jopa luonnosasteelle. Valmista ei kuitenkaan tule, kun kello alkaa uhkaavasti lähennellä aamuyötä, ja ennen aamun töihinlähtöä pitäisi kai nukkuakin.

En tietenkään toivo tekeväni uutta kuperkeikkaa hevosen kanssa, mutta sellainen teho-osastoloma olisi todellakin poikaa.

Sairaalassa viettämäni aika on nimittäin ollut koko opiskelu- ja työelämäikäni ensimmäinen ajanjakso, jolloin annoin itselleni luvan vain olla. Kun olen kesälomalla töistä, joudun puremaan hammasta, etten vilkuilisi sähköposteja. (Ja välillä repsahdan silti. Ihan silleen ...vähän vaan vilkaisen!) En vain osaa olla huolehtimatta omien työasioideni kulusta. Siihen nähden oli hämmästyttävää, ja ennen kaikkea äärimmäisen vapauttavaa, että sairaalassa kykenin antamaan itselleni täydellisen vapautuksen kaikesta niin työ- kuin vapaa-aikaankin liittyvästä vastuusta.

Pystyin takomaan kallooni, että nyt pitää ihan oikeasti vaan antaa olla. Kukaan ei varmastikaan tule arvostelemaan, että jätin hommat puolivalmiiksi revenneen maksan takia. Kerrankin uskoin, että mulla on ihan validi syy olla tekemättä mitään. Hyväksyin, että nyt ei tosiaankaan tarvitse (eikä edes saa) miettiä asioita, jotka pitäisi jo olla tehtynä. Makasin meritähtiasennossa sängyssä ja vieläpä ihan hyvällä omallatunnolla!

En ahdistunut hevosen puutteellisesta liikunnasta, en Excel-taulukoista, en ohi lipuvista deadlineista. En siivoamattomasta marsuhäkistä, en apukeittiön kaaoksesta. Annoin itseni vaan ...olla.

Mutta miksi mä en osaa antaa itselleni lupaa relata ilman vakavaa sisäelinvauriota? Se, että vielä viimeisenä illalla sängyssä mietin tulevien päivien ahdistavia aikatauluja, ei kuitenkaan edistä yhtään mitään. Vuorokauteen ei silti ilmesty lisää tunteja, ei bloggaamista eikä mitään muutakaan varten.

Maallemuutto voi kuulostaa tosi leppoisalta. Downshiftataan ja kasvatellaan vähän omia tomaatteja, ihanaa. Käytännössä, kun kahdeksan tunnin ja kahden tunnin työmatkojen jälkeen pääsee kotiin, pitäisi ehtiä tallille liikuttamaan hevosta, treeneihin väsyttämään koiraa? Siitä on kuulkaa "leppoistaminen" kaukana. Lisäksi pitäisi tehdä Herpetomaniaa ja vähän sivutoimisia töitä.

Siivoaminen, ruoanlaitto ja pyykinpesu, niillekin kai pitäisi raivata aikaa. Olla silleen hyvä vaimo. Ja joku vielä töissä kehtaa ihmetellä ääneen, miten on mahdollista, etten ole nähnyt jotain ärsyttävää TV-mainosta? Hah.


Viime viikonloppuna oli sentään hetki aikaa hengähtää, koska olimme hautajaisreissulla Kankaanpäässä. Jouni ja Pontus ehtivät jopa rakentaa lumiukon, vaikka lunta olikin laihanlaisesti.

Tällainen joutenolo on aika harvinaista herkkua tässä osoitteessa.







P.S. Miten hitossa kello tulee taas kaksitoista? Enkä mä ole vielä edes syönyt... Ja pitihän mun se yksi piirakkakin leipoa tänään. 


Pitäisi, pitäisi, pitäisi.



6 kommenttia:

  1. Nämä jatkuvasti lyhenevät päivät ja pimeys, varmaan vaikuttavat epäsuotuisasti vireystilaan ja töiden tekemiseen ihan itse kullakin. Ollaan itsellemme armeliaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armeliaisuus olisi kyllä se avainasia! Ehkä sitä vielä jonain päivänä oppii antamaan itselleen laiskottelunkin anteeksi, eikä koko ajan henkisesti ruoski itseään tekemättömistä töistä.

      Poista
  2. Tiedän tunteen. Mä olin yks kesä 2kk sairaslomalla, ja se on ollu mun elämäni parasta aikaa. Vaikka silloin ei siltä tuntunut. Ei vaan oikeen edes pystynyt tekemään mitään.
    Mun ammatissa on normaalia että talvella on pidempiä lomia. Silloin mä lataudun kyllä joo, mutta myös teen ne asiat jotka jää muuten rästiin kun ei vaan kertakaikkisesti ehdi. Tai saa aikaiseksi. Ekan kuukauden on kuin durasell-pupu, mutta pikkuhiljaa alkaa huomaamaan ettei oo ihan pakko kokoaikaa paahtaa kuin viimeistä päivää. Sitten ne työt taas alkaakin.

    Mä päätin viime keväänä, että mun tärkein asia viikolla on koirien lenkitys, ja muita asioita teen jos ehdin. Se on oikeastaan aika vapauttavaa.
    Yllättävästi sitä sitten ehtiikin tehdä kaikenlaista, mutta siivota en kauheesti ehdi...:)

    Mä kyllä ihmettelen edelleen kuinka ihmisillä on aikaa katsoa telkkaria joka päivä monta tuntia! Tavallaan sekin on aika kadehdittavaa, mä en millään pysty istumaan perseeni päällä siinä ruudun edessä niin kauaa että joku järkevä ohjelma alkaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä katsotaan jotain laadukkaaksi todettua DVD-boksilta, jos aikaa on. Devareiden onni on siinä, että niitä voi katsoa silloin kun halu... ehtii. :)

      Poista
  3. Löytyipä täältä mielenkiintoinen uusi blogi! Voin niin samaistua tähän tekstiin (toki miinus sisäelinvaurio), jatkuvasti läsnä oleva kiireen tuntu ja to do-listan pituus ahdistavat väliilä niin, ettei öisin tarvitse nukkua laisinkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä, itsehän olen ahdistuspäissäni katsellut viime aikoina harvinaisen hämäriä unia mm. kummituksista ja ufoista. :) Tervetuloa lukijaksi!

      Poista