Sivut

maanantai 15. syyskuuta 2014

Pihdan piristäjä

Paniikki pois. Kohta nimittäin tulee syksy, talvi, halla, pakkanen, lumi, kuolema ja mitänäitänyton. Siinä vaiheessa loppuu nämä meikäläisen toistuvat kärhöpäivityksetkin. Sinnitelkää siis vielä hetki. 

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa kärhöistä (tai ylipäätään mistään) nytkään, mutta sitten tuli pari juttua ja oli ihan pakko. Lumikärhö 'Summer Snow' (vaikka oikeampi nimi olisi kai 'Paul Farges' ranskalaisen lähetyssaarnaaja-tutkimusmatkailijan mukaan) on vaan niin ihana. 

Meidän pihaa ympäröi kymmenkunta pihtaa, joista en ollut alkujaan kovinkaan innostunut. Vähän synkkiä ja aina samannäköisiä, sori nyt vaan. Tylsää havupuuta voi näköjään kuitenkin mukavasti tuunata kärhöllä (tai parilla), ja siitä tulee heti huomattavasti mukavampi. Elävä kärhöteline! Mä olen muutenkin vähän allerginen useimmille kasvituille. Diggaan luonnollisesta. 

Tämä kärhö on istutettu toissavuonna, ja se on jo nyt useamman metrin lonkero. Ihanaa, että se kukkii vielä nyt, kun kaikki muu alkaa olla jo sangen död. Yksi mun lemppareista ihan millä tahansa mittapuulla.

Tämä kiinalainen kaunotar muuten tuoksuu lähinnä teinipojalta. Aluksi säpsähdin tuoksua joka kerta, kun kävelin pihdan ohi. Nyt alapihalla leijailevaan Axen aromiin on jo ehtinyt tottua. 






'Multiblue'n kukoistus on sen sijaan vaatimattomampaa. Raukka yrittää uutta elämää jo kolmatta kertaa. Alan jo epäillä, että minua vaivaa jonkinlainen kirous tämän kärhön suhteen. Viime vuonna, kun istutin taimen, kanat kuopsuttelivat koko kärhön tuusannuuskaksi. Olin keväällä äimän käkenä, kun se reippaana nousikin maasta.

Keskikesällä tuli taas takapakkia, kun koko kasvi kuivui pystyyn parissa päivässä, vaikka yritin sitä parhaani mukaan elvyttää. Selitys asialle löytyi, kun lähempi tarkastelu osoitti kasvin olevan juuresta poikki. Tarkalleen ottaen siitä näytti jopa puuttuvan parin sentin pala!?

Syypäitä eivät tällä kertaa olleet kanat, koska tänä kesänä ne eivät ole saaneet kirmata valvomatta vapaana. Itse asiassa näin jälkikäteen ajateltuna asialla eivät olleet välttämättä kanat ensimmmäiselläkään kerralla.

Viime viikolla huomasin, että 'Multiblue' yrittää tosiaan taas. Mielestäni kolmesta alusta kahta on kuitenkin jo maisteltu! Luulen, että pahanteossa on ollut myyrä, tai joku muu jyrsijänperkele. Niin epäesteettistä kuin se onkin (ahdistaajonyt!), minun on varmaan ihan pakko häkittää tämä kärhö jotenkin.


Vaaleanpunaisen fantasian sijoitus osui kyllä nappiin. Siinä se paistattelee ilta-auringon parrasvaloissa. Kukat ovat helposti yli kymmensenttisiä, joten halusin tämän kasvin terijoensalavan suojaan, jossa tonttimme raivoava preeriatuuri ei ehkä ihan heti puhalla kukkia nurin.

Toivottavasti 'Pink Fantasy' nyt selviää talven yli, ja jotain kukkia todellakin ilmestyy ihailtavaksi. Tuikseen tämä kärhö on saanut kuivia oksia samaisesta terijoensalavasta, samoin taustalla oleva 'Campanulina Plena'. Samaa olen tehnyt ruusujen rinnalla kasvavien kärhöje kanssa. Jotenkin pensaan oma oksa ei pistä niin pahasti silmään kuin se iänikuinen bambutikku.




Westphalilta tullut viinikärhö 'Dark Eyes' kukkii.



Siperiankärhöllä sen sijaan on ihana, pieni pentu. Sille pitää aina ohi kävellessä vähän lässyttää. Kylähullun maine, here I come! 





Asiasta akkuporakoneeseen, tuleva entinen työkaverini Sari oli meillä viikonlopun vietossa. Kyseessä oli pitkään suunniteltu, mutta ei vielä ikinä toteutusasteelle edennyt visiitti, joka oli tässä vaiheessa pakko toteuttaa nyt tai ei koskaan. Parin viikon päästä Sari nimittäin muuttaa Kanarian lämpöön.

Sarin landereportaasin voi tsekata täältä

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vääränvärisiä

Oudonvärisistä araucanamixien munista kuoriutui lopulta viisi tipua. Saanti ei siis ollut kovinkaan kummoinen, kun munia kuitenkin oli yhteensä viisitoista. Oh well, viisi on parempi kuin kaksi tai kolme. Riittää ihan hyvin, jos nyt joukossa sattuisi olemaan vielä kanojakin...

Heti kuoriutumisen jälkeen kaksi tipuista oli selvästi mustia, loput siniharmaita. Nyt muutamaa päivää myöhemmin erot eivät ole enää niin selkeitä. 



Erikoisen värisistä munista on luontevaa siirtyä toiseen kanoista saatavaan elintarvikkeeseen, lihaan. Sekin voi nimittäin olla sangen hämärän näköistä.  Tämä jääkaapista löytämäni satsi näyttää viimeistään viime viikolla pilaantuneelta, mutta todellisuudessa näin tuoretta, vastateurastettua kanaa ei supermarketista saa. Oikeasti aika ällön näköistä, vaikka lihaahan se vain on. Niin se ihmismieli on herkkä nyrjähtämään.


Bohuslän-Dals svartamix -koipireisiä, olkaa hyvä!




torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi bestikseni, Friedrich Manfred

Ensinnäkin, luulen vihdoin selvittäneeni mysteerikärhön henkilöllisyyden! Uskon, että se on kuin onkin Clematis fauriei, siis magnuksenkärhö, mutta lajike on 'Campanulina Plena'. Jes! Victory!

En edes kehtaa myöntää miten paljon aikaa ja resursseja olen tuhlannut tuon kärhön identiteetin selvittämiseksi, vaikkei siitä ole minulle mitään konkreettista hyötyä. Tuollahan tuo kasvaa rehotti tyytyväisenä ihan ilman nimeäkin. Itse asiassa erityisen hienosti rehottaakin! En ollenkaan kadu tätä seitsemän euron investointia. Kun olin nimittäin kyseistä kärhöä taimitarhalla maksamassa, puutarhuri katsoi sitä pikkuisen säälivästi ja totesi lakonisesti, että "saat nuo kärhöt seitsemällä eurolla. On ne nyt vielä hengissä, mutta..."

Mutta se varsinainen asia! Uusi bestikseni on saletisti Friedrich Manfred Westphal, jolta sain tasan viikko sitten oikein mieluisan paketin Saksanmaalta. Olen jo pitkään miettinyt kärhöjen tilaamista ulkomailta, koska kasvit ovat edullisia ja valikoima on lähes rajaton. Minusta on jo nimittäin vähän alkanut tuntua siltä, että puutarhaketjujen Jackmaniit ja Piilut on jo vähän nähty. (Vaikken itse asiassa omista kumpaakaan...)

Ulkomailta tilattaessa kotiläksyt on toki tehtävä huolellisesti etukäteen, koska mitä tahansa kasvia ei tietenkään voi tilata Saksasta olettaen että se pärjää pohjoisissa oloissamme. Itsekin laadin ostoslistoja pitkään ennen kuin lopulta laitoin tilaukseni eteenpäin. Kärhöt  maksavat alkaen 6,90 €/kappale ja postikuluja kahdeksalle kärhölle kertyi 15,50 €. Mitään kallista hupia nettishoppailu ei siis tällä kertaa ollut.

Itse tilaus sujui helposti, vaikka Westphalin sivut ovatkin saksankieliset. Kovin ihmeellistä kielipäätä ei kuitenkaan vaadita, että kärhöt saa klikkailtua ostoskoriin. Tilausta ei tarvinnut maksaa luottokortilla, vaan lasku tuli sähköpostiin jälkikäteen. Maksettuani summan verkkopankissa sain sähköpostitse tiedon, että kärhöni lähtevät matkaan maanantaina. Perjantaina posteljooni olikin niitä sitten jo yrittänyt toimittaa, kun olin töissä. Kävin sitten illalla töiden jälkeen noukkimassa paketit (2 kpl) matkaan postista.

Lauantaiaamuna otin sitten paketit lähempään tutkiskeluun. Kasvit oli pakattu huolellisesti, ja ne näyttivät oikein hyviltä! Matka ei ollut selvästikään liian pitkä. Olin halvan hinnan takia pikkuisen pelännyt, että saan jotain minitaimia. Kärhöt eivät kuitenkaan millään tapaa hävinneet kotoisten puutarhamyymälöidemme melkein kahdenkympin virityksille, päinvastoin.

Kaiken kaikkiaan tilasin (ja sain) seuraavanlaisen kärhökavalkadin elämääni ihastuttamaan:


  • Tuoksukärhö (Clematis flammula 'Rubromarginata')
  • Magnuksenkärhö (Clematis fauriei 'Albina Plena')
  • Viinikärhö (Clematis viticella 'Dark Eyes')
  • Viinikärhö (Clematis viticella 'Polish Spirit')
  • Loistokärhö (Clematis patens-ryhmä 'Pink Fantasy')
  • Loistokärhö (Clematis patens-ryhmä 'Hagley Hybrid')
  • Ohotankärhö (Clematis ochotensis 'Tage Lundell')
  • Vuorikärhö (Clematis montana var. rubens 'Odorata')
    Tämän ennuste on huono, tiedetään. Elämässä pitää ottaa riskejä jne.




Itsehän olen sillä tavalla onnekas, että puolisoni tuskin ihan heti alkaa nalkuttaa puutarhakasvien nettishoppailusta. Kuistilta löytyi nimittäin evidenssiä, että hän on itsekin sortunut samantyyppiseen toimintaan. Tosin tämän paketti on peräisin kotoisasti Korpikankaalta.


Keväällä ehkä lisää kärhöjä Saksasta! Voisi vaikka organiseerata jonkinlaisen kimppatilauksen, ettei tarvitse itselle tilata ihan niin montaa "että sitten varmasti kannattaa".


Onko väärin odottaa kevättä jo syyskuussa? No ei todellakaan!