Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Verta, hikeä ja hunajaa

Mikä voisikaan olla hienompaa kuin oma hunaja suoraan kotikonnuilta. On niin viimeisen päälle puhdasta, lähituotettua ja vaikka sun mitä. Terveellistäkin! 

Minäpä kerron mikä olisi vielä hienompaa.

Vielä hienompaa nimittäin olisi, jos mehiläiset lentäisivät suoraan avoimen purkin luo ja puklaisivat tuotoksensa sisään. Koska ne ovat häikäisevän järjestäytyneitä eläimiä, osa työläisistä voisi keskittyä purkin kansien sulkemiseen. Duunia löytyisi myös niille yhteiskunnan jäsenille, jotka kiinnittäisivät purkkeihin etikettejä omilla pikku jalkasillaan.

Väitän, että monikaan hunajalla herkuttelija ei oikeasti tajua, mitä kaikkea on tarvittu ennen kuin purkki on päätynyt keittiön kaappiin. Kesäloma osui puolivahingossa täysin oikeaan aikaan, koska sadonkorjuuaktiviteetteja todellakin riitti.

Sisustusnatsille mehiläistarhaajamies ei välttämättä sovi alkuunkaan. Keittiöön nimittäin hiipii kuin varkain lukuisia ämpäreitä ja pöniköitä, jotka kaikki jollain tavalla liittyvät hunajaharrastukseen. Jokaisella purkilla ja purnukalla on ilmeisesti oma tarkoituksensa, joten eihän niitä uskalla siivota edes pois. Sitä paitsi hunajaämpärit ovat tolkuttoman painavia, eivätkä sopi sisäelinvaurioisen naisihmisen siirreltäväksi. 

Se siitä. Keittön Feng Shui on auttamattomasti viturallaan.

Koko härdelli lähtee kuitenkin liikkeelle siitä, että hunajalaatikoita noudetaan pesistä sieltä täältä pitkin Uuttamaata. Onneksi suurin osa pesistämme on ihan pihapiirissä, ja tarhapaikkoja on yhteensäkin vain kolme. Ja muistetaanhan tietenkin myös se, että tänä kesänä suojapukuun tälläytynyttä mehiläistarhaajaa hellivät epäsuomalaiset, yli 30 asteen helteet. 

Helteiden lisäksi työoloihin vaikuttivat ampiaiset, jotka viettivät ilmeisesti jonkinlaista juhlavuotta 2014 piinaten yhtä jos toistakin kesänviettäjää. Jos kuvittelit, että ampiaiset ovat sairaalloisen kiinnostuneita siideristäsi, laitapa esille hunajatahraisia työkaluja! Toki mehiläisetkin hakeutuvat paikan päälle hunajan tuoksun perässä, mutta ne ovat sentään ystävällisiä, eivätkä hyökkää kesämekossaan haahuilevan mehiläistarhaajan emännän kimppuun! 

Ampiaisenpistoilta ei siis vältytty, ja kirosanat raikuivat iloisesti pitkin tonttia useampaankin otteeseen.

Häirikköampiaisten takia monet sadonkerjuun työvaiheet oli pakko jättää yöhön. Linkoomotila ei nimittäin ole mehiläistiivis - vielä. Helteistä huolimatta viime viikon yöt olivat sen verran kylmiä, että pitkät kalsarit oli pakko kaivaa talviteloiltaan, jossa ne ehtivät tänä kesänä olla huikeat 1,5 kuukautta.

Hunaja irrotetaan kennoista hommaan tarkoitetulla hunajalingolla. Meillä on onneksi moottorikäyttöinen linko, koska käsikäyttöisen kanssa olisi varmasti mennyt sekä hermo että jännetuppi. Ennen kuin kehän voi lingota, siinä olevat kennot pitää kuoria, koska mehiläiset ovat kaikessa oveluudessaan peittäneet hunajan. Homma hoituu käsipelillä yksi kehä kerrallaan.

Huolimatta siitä, että Jounin viime kesänä hankkimaan linkoon mahtuu kerrallaan 12 kehää, touhu on silti hitaanpuoleista. Useampanakin aamuna Jouni kömpi nukkumaan vasta, kun kukot olivat laulaneet jo jokusen tunnin.

Ajan lisäksi menee myös rahaa. Niin ylimitoitetuilta kuin keväiset shoppailumme mielestäni tuntuivatkin, tyhjät purkit loppuivat kuitenkin kesken. Jounin piti vielä tilata lisää purkkeja 200 eurolla. Jos sitä rahaa jokusen euron per purkki saa, niin on sitä rahaa kyllä mennytkin!

Rahaa menee myös mehiläisten talviruokintaan, siis sokeria, jota talvena aikana kuluu 20-25 kiloa pesääkohden. Jos siis näette Lidlissä omituisen asiakkaan, joka lastaa kärryynsä esimerkiksi 70 kiloa sitä halvempaa sokeria, kyseessä on todennäköisesti mehiläisharrastaja (tai pontikankeittäjä).

Tässä teille taas sitä paljon puhuttua maalaisromantiikkaa!



Vaikka koko pörriäishomma onkin Jounin harrastus, kuuliaisena vaimona istuin öitä seurana hunajaa purkkiin valutellen. Kesän ensimmäiset hetket television ääressäkin tuli vietettyä, kun nyhräsin etikettejä kiinni täytettyihin purkkeihin.

 



Kaikki työ, käytetty aika ja valvotut tunnit eivät ole kuitenkaan turhia: hunajasaalis oli tänä vuonna 60-70 kiloa per pesä.


Sitä paitsi, olisiko tämä edes mikään harrastus, jos mehiläiset tekisivät kaiken työn?



5 kommenttia:

  1. Hyvä kertomus ! :D niin tutun kuulosta.

    VastaaPoista
  2. Aikapaljon teille on tullu hunajaa! Mä aina toivon, että sitä tulis mahdollisimman vähän. Omiksi tarpeiksi, ja joululahjoiksi. :)

    Mutta myymään ei tälä asenteella kannata alkaa mitenkään tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo Jounikin on ääneen miettinyt, että ei tästä ainakaan kauheasti tee mieli laajentaa. :) Paljon enempään ei oikeasti aika riitä, jos mielii niitä oikeita päivätöitäkin tehdä.

      Poista
  3. Sulla on kiva blogi ja mukava kerrontatyyli. Tulin sitte lukeneeksi kaikki postaukset. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa.

    Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Tervetuloa mukaan. Jatkoa seuraa säännöllisen epäsäännöllisesti. :)

      Poista