Sivut

lauantai 30. elokuuta 2014

Tattiperäistä univelkaa

Ainakin täällä läntisellä Uudellamaalla syksy rojahti niskaan kertaheitolla. Kylmää, harmaata, tuulista ja ennen kaikkea ihan käsittämättömän sateista. Vettä on tullut hetkittäin niin, että siinä ei vain yksinkertaisesti ole ollut mitään järkeä.

Jotain hyötyä tästä näennäisen kurjasta kelistä on kuitenkin ollut: tonttimme nimittäin puskee maasta tatteja sellaista tahtia, ettei perässä meinaa pysyä! Tiedän, että kaikki eivät suhtaudu sienten syömiseen yhtä intohimoisesti kuin minä, mutta tällaiset henkilöt voivat esimerkiksi kuvitella miten fiiliksissä sitä olisi, jos omalta metsäpalstalta voisi yhtäkkiä kerätä vaikka ämpäritolkulla sisäfilettä. Siis ihan ilman sen kummempaa etsimistä, kun niitä möhkäleitä istuu vähän joka mättäällä!







Tällaisen satsin Jouni nappasi mukaansa ihan vain käydessään mehiläispesillä metsänreunassamme. Seuraavana päivänä menimme töiden jälkeen tutkimaan metsikköämme ihan tositarkoituksella. Tatteja löytyi yhä parin ämpärillisen verran! Ihan ensiluokkaista ja siistiä herkkutattia löytyi niin paljon, että surullisemman näköiset kehtasi jättää suosiolla paikoilleen. Pienten lehmäntattien lisäksi myös punikki- ja voitatteja löytyi. Kantarellejakin muutamia. Tämä on todellista lähiruokaa.


Muun muassa tällaisia järkäleitä tarttui mukaan vielä toisenakin päivänä. Eikä _mitään_vikaa. Pyörryn! 




En edes uskalla ajatella mitä tuolta varsinaisesta metsästä, viimevuotisesta "hyvästä sienipaikasta" löytyisi, kun pelkästään omalta tontilta voi kerätä tällaisia. Ehkä parempi kun ei mene katsomaankaan: tässä on nyt jo kaksi yötä siivottu ja paistettu tatteja. 


Nukkuakin vissiin pitäisi. Etenkin, kun tämä maailmanlopun flunssa ei ota talttuakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti