Sivut

lauantai 30. elokuuta 2014

Tattiperäistä univelkaa

Ainakin täällä läntisellä Uudellamaalla syksy rojahti niskaan kertaheitolla. Kylmää, harmaata, tuulista ja ennen kaikkea ihan käsittämättömän sateista. Vettä on tullut hetkittäin niin, että siinä ei vain yksinkertaisesti ole ollut mitään järkeä.

Jotain hyötyä tästä näennäisen kurjasta kelistä on kuitenkin ollut: tonttimme nimittäin puskee maasta tatteja sellaista tahtia, ettei perässä meinaa pysyä! Tiedän, että kaikki eivät suhtaudu sienten syömiseen yhtä intohimoisesti kuin minä, mutta tällaiset henkilöt voivat esimerkiksi kuvitella miten fiiliksissä sitä olisi, jos omalta metsäpalstalta voisi yhtäkkiä kerätä vaikka ämpäritolkulla sisäfilettä. Siis ihan ilman sen kummempaa etsimistä, kun niitä möhkäleitä istuu vähän joka mättäällä!







Tällaisen satsin Jouni nappasi mukaansa ihan vain käydessään mehiläispesillä metsänreunassamme. Seuraavana päivänä menimme töiden jälkeen tutkimaan metsikköämme ihan tositarkoituksella. Tatteja löytyi yhä parin ämpärillisen verran! Ihan ensiluokkaista ja siistiä herkkutattia löytyi niin paljon, että surullisemman näköiset kehtasi jättää suosiolla paikoilleen. Pienten lehmäntattien lisäksi myös punikki- ja voitatteja löytyi. Kantarellejakin muutamia. Tämä on todellista lähiruokaa.


Muun muassa tällaisia järkäleitä tarttui mukaan vielä toisenakin päivänä. Eikä _mitään_vikaa. Pyörryn! 




En edes uskalla ajatella mitä tuolta varsinaisesta metsästä, viimevuotisesta "hyvästä sienipaikasta" löytyisi, kun pelkästään omalta tontilta voi kerätä tällaisia. Ehkä parempi kun ei mene katsomaankaan: tässä on nyt jo kaksi yötä siivottu ja paistettu tatteja. 


Nukkuakin vissiin pitäisi. Etenkin, kun tämä maailmanlopun flunssa ei ota talttuakseen.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kesän paras perjantai


Jumankekka, nyt voisi vaikka vähän kreisibailata!

Eiliset lääkäritutkimukset antoivat todellakin syytä hymyillä. Sydämeni toki teki muutaman ylimääräisen lyönnin, kun ultraäänessä lääkäri päästi äänekkään ”Oho!”:n heti, kun sisuskaluni pompsahtivat ruudulle. Onneksi tohtorin hämmästys oli kuitenkin positiivista sorttia. Maksa on kuulemma parantunut niin hyvin, ettei hän olisi todellakaan pystynyt päättelemään, että se on ollut niinkin vakavasti vaurioitunut.

Tutkimusten päätteeksi loppusanat laukonut traumatologi oli niin ikään sitä mieltä, että takaisin ei enää tarvitse tulla. Minä olen terve nyt! Hevosen selkään saa kuulemma painella vaikka saman tien, eikä maksan suhteen tarvitse noudattaa mitään muitakaan rajoituksia. 

Uutinen ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, koska torstai-iltana noussut kuume ja kesäflunssa olivat aikaansaaneet aivan helvetillisen päänsäryn. Kärvistelin kipujeni tietenkin aivan luomuna, koska lääkkeet ovat olleet maksan takia eiliseen saakka pannassa.

Vastaanotin ilosanoman lähes kyyneleet silmäkulmissa, ja painelin siltä istumalta apteekkiin hakemaan pelastusta ennen kuin otsasuoni repeää. Minulla on takanani pitkä ja läheinen suhde Buranaan, jota olen kyllä kesän mittaan kaivannut palavasti niin päänsäryn kuin menkkakipujenkin piinatessa. Ihanaa, että olemme yhdessä jälleen!

Buranan lisäksi olen hellinyt flunssaista kehoani myös Finrexinillä, ja pitihän se skumppakin korkata elpymisen kunniaksi. Koska ex tempore –kuohuviinittely ei katso aikaa ei paikkaa, sihijuomat nautiskeltiin porukalla sateelta värjötellen naapurin kuivurissa.


(Hevos)hullu on siis kesäflunssaa lukuun ottamatta virallisesti terve. Just parasta! 



perjantai 22. elokuuta 2014

Verta, hikeä ja hunajaa

Mikä voisikaan olla hienompaa kuin oma hunaja suoraan kotikonnuilta. On niin viimeisen päälle puhdasta, lähituotettua ja vaikka sun mitä. Terveellistäkin! 

Minäpä kerron mikä olisi vielä hienompaa.

Vielä hienompaa nimittäin olisi, jos mehiläiset lentäisivät suoraan avoimen purkin luo ja puklaisivat tuotoksensa sisään. Koska ne ovat häikäisevän järjestäytyneitä eläimiä, osa työläisistä voisi keskittyä purkin kansien sulkemiseen. Duunia löytyisi myös niille yhteiskunnan jäsenille, jotka kiinnittäisivät purkkeihin etikettejä omilla pikku jalkasillaan.

Väitän, että monikaan hunajalla herkuttelija ei oikeasti tajua, mitä kaikkea on tarvittu ennen kuin purkki on päätynyt keittiön kaappiin. Kesäloma osui puolivahingossa täysin oikeaan aikaan, koska sadonkorjuuaktiviteetteja todellakin riitti.

Sisustusnatsille mehiläistarhaajamies ei välttämättä sovi alkuunkaan. Keittiöön nimittäin hiipii kuin varkain lukuisia ämpäreitä ja pöniköitä, jotka kaikki jollain tavalla liittyvät hunajaharrastukseen. Jokaisella purkilla ja purnukalla on ilmeisesti oma tarkoituksensa, joten eihän niitä uskalla siivota edes pois. Sitä paitsi hunajaämpärit ovat tolkuttoman painavia, eivätkä sopi sisäelinvaurioisen naisihmisen siirreltäväksi. 

Se siitä. Keittön Feng Shui on auttamattomasti viturallaan.

Koko härdelli lähtee kuitenkin liikkeelle siitä, että hunajalaatikoita noudetaan pesistä sieltä täältä pitkin Uuttamaata. Onneksi suurin osa pesistämme on ihan pihapiirissä, ja tarhapaikkoja on yhteensäkin vain kolme. Ja muistetaanhan tietenkin myös se, että tänä kesänä suojapukuun tälläytynyttä mehiläistarhaajaa hellivät epäsuomalaiset, yli 30 asteen helteet. 

Helteiden lisäksi työoloihin vaikuttivat ampiaiset, jotka viettivät ilmeisesti jonkinlaista juhlavuotta 2014 piinaten yhtä jos toistakin kesänviettäjää. Jos kuvittelit, että ampiaiset ovat sairaalloisen kiinnostuneita siideristäsi, laitapa esille hunajatahraisia työkaluja! Toki mehiläisetkin hakeutuvat paikan päälle hunajan tuoksun perässä, mutta ne ovat sentään ystävällisiä, eivätkä hyökkää kesämekossaan haahuilevan mehiläistarhaajan emännän kimppuun! 

Ampiaisenpistoilta ei siis vältytty, ja kirosanat raikuivat iloisesti pitkin tonttia useampaankin otteeseen.

Häirikköampiaisten takia monet sadonkerjuun työvaiheet oli pakko jättää yöhön. Linkoomotila ei nimittäin ole mehiläistiivis - vielä. Helteistä huolimatta viime viikon yöt olivat sen verran kylmiä, että pitkät kalsarit oli pakko kaivaa talviteloiltaan, jossa ne ehtivät tänä kesänä olla huikeat 1,5 kuukautta.

Hunaja irrotetaan kennoista hommaan tarkoitetulla hunajalingolla. Meillä on onneksi moottorikäyttöinen linko, koska käsikäyttöisen kanssa olisi varmasti mennyt sekä hermo että jännetuppi. Ennen kuin kehän voi lingota, siinä olevat kennot pitää kuoria, koska mehiläiset ovat kaikessa oveluudessaan peittäneet hunajan. Homma hoituu käsipelillä yksi kehä kerrallaan.

Huolimatta siitä, että Jounin viime kesänä hankkimaan linkoon mahtuu kerrallaan 12 kehää, touhu on silti hitaanpuoleista. Useampanakin aamuna Jouni kömpi nukkumaan vasta, kun kukot olivat laulaneet jo jokusen tunnin.

Ajan lisäksi menee myös rahaa. Niin ylimitoitetuilta kuin keväiset shoppailumme mielestäni tuntuivatkin, tyhjät purkit loppuivat kuitenkin kesken. Jounin piti vielä tilata lisää purkkeja 200 eurolla. Jos sitä rahaa jokusen euron per purkki saa, niin on sitä rahaa kyllä mennytkin!

Rahaa menee myös mehiläisten talviruokintaan, siis sokeria, jota talvena aikana kuluu 20-25 kiloa pesääkohden. Jos siis näette Lidlissä omituisen asiakkaan, joka lastaa kärryynsä esimerkiksi 70 kiloa sitä halvempaa sokeria, kyseessä on todennäköisesti mehiläisharrastaja (tai pontikankeittäjä).

Tässä teille taas sitä paljon puhuttua maalaisromantiikkaa!



Vaikka koko pörriäishomma onkin Jounin harrastus, kuuliaisena vaimona istuin öitä seurana hunajaa purkkiin valutellen. Kesän ensimmäiset hetket television ääressäkin tuli vietettyä, kun nyhräsin etikettejä kiinni täytettyihin purkkeihin.

 



Kaikki työ, käytetty aika ja valvotut tunnit eivät ole kuitenkaan turhia: hunajasaalis oli tänä vuonna 60-70 kiloa per pesä.


Sitä paitsi, olisiko tämä edes mikään harrastus, jos mehiläiset tekisivät kaiken työn?



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Avaruusmunat

Koska noin viimeiset sata blogitekstiäni ovat olleet yksiselitteisesti puutarha-aiheisia, lupaan pyhästi kirjoitella vaihteeksi jostain muusta. Näin ensihätiin paikkailen tilannetta villillä munakuvalla, kas näin!

Kuvan avaruusmunat siis sujautettiin hautomakoneeseen tänään. Munijoita en ole itse edes nähnyt, koska ostimme nämä siitosmunina. 

Värin perusteella on kuitenkin helppo osoittaa sormi araucanan, vanhan chileläisen kanarodun, suuntaan. Kiinassakin on kaksi rotua, jotka munivat sinertäviä munia, mutta Suomesta niiden edustusta ei taida löytyä.

Puhdasrotuiseksi araucanoiksi en uskalla vanhempia edes toivoa, koska suoraan sanottuna en ole nähnyt Suomessa yhtäkään varmaa 100 % araucanaa. Moni on kyllä vannottanut omiensa puhtautta, mutta vielä yksikään "kyllä tämän pitäisi ihan puhdasrotuinen olla" -araucana ei ole vielä mennyt täysin epäilyksettä läpi henkilökohtaisesta seulastani. Kertokaa toki, jos Oikeita Araucanoja jostain löytyy. Täältä löytyy heti yksi kiinnostunut ostaja! Halutaan korvatupsuja ja pyrstötöntä pyllyä, kiitos!

Englanninkielinen maailma on keksinyt oman nimityksen myös kanalle, joka munii sinivihreitä munia, muttei edusta mitään puhdasta rotua. Termi on "Easter Egger". Mikseipä se toimisi suomeksikin: pääsiäismunija! 

Mutta vihreän munan mysteeriin palatakseni...

Vielä viitisen vuotta sitten ainakin harrastajapiireissä horistiin, että vihreän värin selittää risteytyminen fasaanin kanssa. En tiedä, miten vakavasti tätä väite on virallisemmin otettu esimerkiksi tutkijapiireissä, mutta omaan korvaani se kuulostaa alun alkaenkin huuhaalta. Samassa syssyssä muiden rotujen vihreitä munia on selitelty sillä, että araucana löytyisi näidenkin rotujen taustalta.

Enpä usko.

Esimerkiksi dongxiang on ikivanha kiinalainen rotu, joka munii sinisiä munia. Lähettivätkö Etelä-Amerikan intiaanit todellakin kanojaan merten halki pökkimään kiinalaiskanoja? Eivät. Tohtori Yang on pitkään tutkinut dongxiangin alkuperää ja verrannut 78 kiinalaisrodun DNA:ta muun muassa puhtaiden, amerikkalaisten araucanojen verinäytteisiin. Ei ole löydettävissä minkäänlaisia viitteitä siitä, että dongxiangiin olisi lähimenneisyydessä lurahtanut ns. tuoretta verta araucanan merkeissä.

Tutkija itse kommentoi asiaa seuraavasti:


"We have been thinking about the origin of the blue egg gene for a long time. China is one of the domestication centers for the jungle fowls, and there are at least 78 different native chicken breeds found over the country. Our study showed that these breeds were formed many hundreds years ago. Therefore I intend to believe that the blue egg gene found in Dongxiang is of Chinese origin. I don't have evidence that the Araucana has any genetic connection with Chinese breeds.”


Sinimunailmiö on saanut järkevän selityksen vasta noin vuosi sitten. Sekä kiinalaisten että eteläamerikkalaisten kanojen sinivihreät munat on aiheuttanut EAV-HP -retrovirus. Niin pahalta kuin retrovirus aina kuulostaakin, tässä tapauksessa ilmiö on vaaraton. EAV-HP vaikuttaa kanan DNA:han lipsauttamalla sekaan geenin, joka ameriikaksi kulkee nimellä oocyan (O). Geeni saa munankuoren imemään biliverdiiniä kanaemon kohdusta, ja aiheuttaa näin erikoisen värin.

Kuten geeniä edustava iso kirjain O paljastaakin, kyseessä on vallitseva ominaisuus. Huomionarvoista on, että homotsygoottien munat ovat väriltään tummemman vihreitä kuin heterotsygoottien.

DNA-tutkimuksen avulla on todennettavissa, että EAV-HP on tehnyt temppunsa spontaanisti sekä Kiinassa että Etelä-Amerikassa. Ilmiö on tapahtunut eri aikaan, eivätkä rodut tosiaankaan ole toisilleen sukua.

Jos englanti taipuu, aiheesta löytyy vaikka miten tarkkaa tietoa:

Aiemmin tänä kesänä "maatiaiskana Veera" tuntui saavan palstatilaa useammastakin lehdestä, kun se alkoi omistajansa suureksi järkytykseksi pyöräytellä vihertäviä munia. Niin hauskaa kun iltapäivälehtien lukijakommenteille nauraminen olikin, mikään todellinen mysteeri ei valitettavasti ole kyseessä. Eri kanarodut nyt vain munivat erinäköisiä munia! 

Ja murskataan samaan syssyyn vielä toinenkin myytti, nimittäin sellainen ikivanha kiinalainen, joka pyörii tiiviisti dongxiangin ympärillä: Sinivihreät munat eivät ole ylimaallisen terveellisiä, eivätkä ne paranna tauteja. Ne ovat ihan tavallisia kananmunia.


torstai 14. elokuuta 2014

Yllättäjät Top 4

Superkesä 2014* on tuonut tullessaan muutamia ääripositiivisia puutarhaylläreitä:

#4

Viime vuonna hankittu kirsikkaluumu 'Kometa' on tehnyt pari oikein sympaattista hedelmää! Tiesin (=toivoin), että niin tapahtuisi jonain päivänä, mutta en osannut odottaa sitä vielä.




#3

Lähes päivälleen vuosi sitten ostettu 'Pinktopia' kukkii nähteni ensimmäistä kertaa! En alkujaan pitänyt kukintaa täysin poissuljettuna, sen verran hyvähermoiseksi Easy Elegance® -ruusuja on lupailtu. Oma ruusurukkani tosin ehti jo kertaalleen näyttää todella pahoinpidellyltä erään kirvainvaasion jäljiltä. En uskonut, että se (jos pysyy edes hengissä) ainakaan tänä kesänä kuntoutuu kukkismiskuosiin. Wohoo!





#2

'Strawberry Candy' -päivänlilja kukkii niin ikään ensimmäistä kertaa! Päivänliljan saimme suoraan Paksalon Perennasta 2012. Kasvupaikka on kyllä osoittautunut vähän kurjaksi, koska tuoksuvatukka yrittää toistuvasti rynniä päivänliljaraasun yli. Siirto paremmalle paikalle on kyllä ollut mielessä.











#1

Se uskomattomin kaikista: jalokello (Platycodon grandiflorus) on a) hengissä ja b) kukkii! Raportoinkin tänne viime heinäkuussa, että ostin Hyvinkäältä vaaleanpunaisen jalokellon. Se taisi kuitenkin jäädä kertomatta, että vähän myöhemmin ostimme Ikean alelaarista kolme jalokelloa lisää: vaaleanpunaisen, sinisen ja valkoisen. Mikään hirvittävä suksee tämä kellohässäkkä ei kuitenkaan ollut, sillä vain 2/4 nousi tänä keväänä. Ne ilmestyivät hirvittävän myöhään, kuten ilmeisesti asiaan kuuluukin. Toinen hengissä olevista jalokelloista on todella vaatimaton, vain noin kymmensenttinen tupsukka. Isompi on sen sijaan ihan näyttävä ja kukkii tällä hetkellä syvän sinisin kukin. Viva la Ikea!

Tuon toisen selviytyjän väristä minulla ei ole mitään haisua, sillä suuressa viisaudessani en merkinnyt niitä millään tavalla. Se nyt ei varmastikaan kuki tänä kesänä. On nimittäin sen verran säälittävä esitys. Se olisi ehkä saanut vähän paremman alun, jos ei olisi joutunut aloittamaan kasvuaan vuohenputkien jyräämänä. Vaan kun olin jo ehtinyt tuomita koko kellot kuolleeksi, ei niiden kasvupaikkaa sitten tullut kauheasti kitkettyäkään.



* Säät ovat olleet super. Ratsastus- ja viinanjuontikielto sen sijaan ovat yhä ihan perseestä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kärhökömmähdys

Opettavainen tarina siitä, miten kaikki ei aina mene ihan niin kuin arvon Puutarhuri on suunnitellut. Ei, vaikka miten yrittäisi ja tekisi parhaansa.


Tällaisen ostin:






Sitten tuli kukka:





Tiivistettynä: jollekin on nyt kyllä sattunut pienoinen kärhökömmähdys. Syy ei ole puutarhamyymälän, eikä kysymys ole edes siitä, että esimerkiksi asiakas olisi vahingossa tökännyt nimikyltin tikun väärään multaan. Lappu oli nimittäin ihan nipsulla kiinni taimen varressa ja tukena toimevassa bambukepissä. Ihan saksilla jouduin taistelemaan irti.

Vaan mikäköhän hitto tämä nyt sitten on?

Väri ei ihan toistu oikein kuvissa, kukka on oikeasti huomattavasti sinisemmän violetti. Onhan tuo ihan sievä, mutta kun olen pantannut sitä istutuspaikkaa nimenomaan sille valkoiselle kärhölle. Nari nari, vali vali.

Ehkä mun on vain nyt sitten tehtävä se kauan haaveilemani kärhötilaus Saksaan ja tilata tilalle korvauskärhö, jolla saa pahan mielen pois. (Itsepetos on taitolaji!) Vaikka saa tämä Hupsis-kärhökin toki jäädä kasvamaan, jos suvaitsee pysyä hengissä Suomessa.




Muuten kärhörintamalla kaikki onnellisesti. Mitä nyt nimikkokärhöni 'Nina' päätti ottaa ja kuolla about saman tien istutuksen jälkeen.


'Blue Angel / Blekitny Aniol'
'Niobe'