Sivut

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Wannabe-lampuri

Viisi vuotta sitten olisin nauranut makeasti, jos joku olisi väittänyt, että kesäkuussa 2014 osallistun Varsinais-Suomen Lammaskerhon kesäretkelle. Itse asiassa en olisi edes tiennyt, että lammaskerhoja ylipäätään on. Bussilla Turun rannikon lammastilojen kiertäminen sopi kuitenkin toipilasaktiviteetiksi erinomaisesti, joten ilmoitimme itsemme retkelle mukaan piittaamatta siitä pikkuisesta faktasta, ettemme omista ensimmäistäkään lammasta. Ei kai se nyt väärinkään ole!


Bussimaskotti
Jos olisin saanut aikaiseksi kirjoittaa retkestämme silloin, kun se oli vielä tuoreessa muistissa, minulla olisi todennäköisesti ollut enemmän sanottavaa. Nyt retki on jo kultainen muisto muiden joukossa. Päivä oli pitkä, mutta älyttömän onnistunut. Mikään päivän kohteista ei missään nimessä tuntunut turhalta, ja tällaiset noviisitkin otettiin suopeasti vastaan lampureiden joukkoon.

Vaikka sää ei ollut paras mahdollinen, ja pitkiä kalsareita tuli hetkittäin kova ikävä, jäi päivästä päällimmäiseksi se mielikuva, että parhaimmillaan viidelläkympillä saa kyllä ihan kattavaa, monipuolista ja laadukasta kotimaan matkailua!









Ensimmäinen etappimme oli Kuusiston saarella sijaitseva Lyhdyn tila, joka on Kaarinan ainoa toimiva lypsykarjatila. Lehmät asustavat vuonna 1801 rakennetussa navetassa, joka on muuten Suomen vanhin savirakennus. Lyhdyn tilalla harjoitetaan myös maatilamatkailua.




Ensimmäinen varsinainen lammaskohde oli Markus Karlssonin tila Paraisten kupeessa. Siellä pääsi sitten jo vähän rapsuttamaan lammastakin! Lampaat olivat suomenlampaan ja Oxford Downin risteytyksiä. Itsehän en lampaista juuri mitään ymmärrä, mutta Oxford Downit ovat lempparilampaitani, joita olen joskus jossain maaseutumessuilla ihastellut.







Seuraavaksi bussimatkamme eteni luonnonkauniissa saaristomaisemissa kohti Lillmälöstä lähtevää lauttaa ja sateista Nauvoa. Nauvossa nautimme porukalla lounaan ravintola L'Escalessa. Iloisena yllätyksenä tuli tieto L'Escalen omasta tislaamosta, joka oli valitettavasti suljettu remontin takia. Jouni pääsi kuitenkin maistelemaan talon omaa omenaherkkua, minä (Maksapotilas™) tyydyin kuolaamaan vieressä. Vääryys!

Tislaamo käyttää vain paikallisia raaka-aineita, muun muassa omenoita, pihlajamarjoja ja perunoita. Osa tuotteista tislataan perinteisessä suomalaisessa pontikkapannussa, osa saksalaisessa kuparipannussa.

Lounaan jälkeen suuntasimme takaisin Paraisille, missä seurasi reissun ehdottomasti kuumottavin osuus: opastettu bussikierros Paraisten kalkkilouhoksella. Reissulla opin, että korkean paikan kammoni kattaa myös syvät paikat. 140 metriä merenpinnan alapuolella on selvästi liikaa! Ei ole ihmisen paikka huristella bussilla noita serpentiinejä. Etenkin, kun voin lähtökohtaisestikin pahoin bussissa.

Oppaamme erehtyi kysymään, olisiko joku mahdollisesti kiinnostunut omasta kalkkikivimöhkäleestä. Ei liene yllätys, että vieressäni istuvan Jounin käsivarsi singahti pystyyn ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Saimme siis kaikki mukaamme oman ...kiven.

No joo, on se oikeasti ihan kaunis! Kiveksi.








Päivän viimeinen kohde oli Stentorpin lammastilan Perinteinen Lammaspäivä. Lampaiden lisäksi pääsimme ihastelemaan myös huovutustöitä, Mikko Virkkulan moottorisahaveistoksia ja isännän akvarelleja. Tuoreena paimenkoiran emäntänä olin luonnollisesti kiinnostunut myös paimenkoiranäytöksestä, joka kuului Stentorpin ohjelmaamme. 



 


Paimenkoiratoiminnan lisäksi innostuin entistä enemmän... noh, lampaista tietenkin. Ennemmin tai myöhemmin niitä on vain pakko saada. Eikä tuo Stentorpin miljöö tätä puutarhahypetystäkään vähentänyt; esimerkiksi alppiruusukateus puhkesi ihan uuteen kukkaan!


Näin tarkemmin kuin ajattelee... Ehkä nuo alppiruusut olisivat kuitenkin vähän lammaslaumaa maltillisempi hankinta tähän väliin. Taloudellisemmasta puhumattakaan.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti