Sivut

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Angervoretkahdus

Blogi on ollut viime aikoina varsin vähällä täytöllä, vaikken mitään hiljaiseloa ole sen kummemmin suunnitellutkaan. Etenkin nyt, kun meillä on the Kesäloma, aika on kulunut jossain ihan muualla kuin monitorin ääressä. Lisäksi sää on ollut niin mahtava, että sisätiloissa oleskelua on suorastaan tullut välteltyä.

Vaikka koko tuttavapiiri tuntuukin ruikuttavan helteistä Facebookissa, itse ihan avoimesti rakastan tätä säätä. Hitto vie, olen maksanut tuhansia euroja matkustaakseni tällaiseen ilmastoon. Nyt sen saa ihan ilmaiseksi! Koen myös vähintäänkin ansainneeni nämä lomasäät, koska alkukesä oli harvinaisen ankea. Ei nimittäin ollut millään mittapuulla reilua, että vielä ensimmäinen päivä heinäkuuta jouduin vetämään pitkät kalsarit jalkaan. Se oli paitsi historiallista, myös aika perverssiä.

Kesäloma 2014 on muutenkin ollut minulle kovasti mieleen. Ei liikaa suunnitelmia, ei kiirettä, ei suorittamista. Ensimmäinen viikko on mennyt ihan vain kotona rentoillessa.

Tänään päästin suustani kohtalokkaan ehdotuksen istuttaa pois kaikki pihamaalla purkeissaan nököttävät taimet. Niitä kun on tarttunut taas mukaan tiheämpään tahtiin kuin on mitenkään ennättänyt istuttaa. Jouni kuittasi, ettei se onnistuisi kuitenkaan. 

"No yritetään edes?" 

Joo, yritin. Ihan oikeasti! Lähdin heti esityöstämään (lue: kitkemään) kultapallon edustaa, johon oli tarkoitus istuttaa kaksi äidiltä saatua kuunliljaa, jotka ovat röhnöttäneet hylättyinä saavissa Provinssirockista asti. Hyvin touhukkaana aloin jo kaivaa kuoppaakin.

...Mutta sitten se retkahdus tapahtui. Kohtalokas retkahdus. 

Jouni ehdotti Taimiteutarilla käymistä. Paha, paha. Alkuperäinen ajatus oli hakea lisää sormivaleangervoja jo kolmen olemassaolevan seuraksi, mutta sitten tämä tapahtui:






  • Jaloangervo x 2
  • Sormivaleangervo x 3 (valkoisia?)
  • Kilpiangervo
  • Valkopajuangervo
  • Kirjava maahumala
  • Sinipiikkiputki
  • Rönsyakankaali 'Burgundy Glow' x 2
  • Virginiantädyke
  • Viljaminkeltaruusu 'Williams' Double Yellow'
  • Tarhaharisoninruusu 'Matti Hesperia'
    (Mulla on himokas suhde keltaisiin ruusuihin, mikä on vähän hämärää, koska en muuten juurikaan välitä keltaisista kukista. Piti ostaa sekä Matti että Viljami, koska Jouni tykkää yksinkertaisista ja mä överikerrotuista versioista.)
  • Maanpeittoruusu 'Swany'
  • Loistokärhö 'Multi Blue'
    (Vanhan Multi Bluen seuraksi, se kun on niin yksinäinen...)
  • Loistokärhö 'Blue Angel' (Blekitny Aniol)
  • Tarha-alppikärhö 'Albina Plena'


Eli joo, tänään istutin sitten huimat kaksi kuunliljaa, kaksi kärhöä ja yhden maahumalan. Ei siis mennyt ihan joka purkki maahan. Mission impossible. 

Onneksi on vielä melkein kolme viikkoa lomaa. Jospa siinä ajassa ehtisi vielä pari muutakin kuoppaa kaivaa.



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuppaiset kuunliljat

Kaikki ns. eläinihmiset varmasti allekirjoittavat, että eläintenpitoon liittyvän surun ja murheen määrä on jossain määrin vakio. Ennen pitkää eläimet sairastelevat ja kuolevat, oli niitä hoitanut miten hyvin tahansa. Toki eläinten omistaminen on pääasiassa ihanaa, palkitsevaa ja sensellaista, eihän sitä muuten tehtäisi. Vaan kyllä niitä vastoinkäymisiäkin riittää.

Siksipä mulla onkin nyt niin petetty olo! Miksi kukaan ei varoittanut, että ilmiö yltää puutarhanhoitoonkin? Tämän piti olla mukava ja stressitön harrastus, mutta nyt mulla sairastaa jo kasvitkin. Minne voi reklamoida?

Meillä on nyt sitten kai se pelätty HVX, Hosta Virus X. Kuunliljojen oma virus. Yök.

Kukaan ei tiedä mistä virus on lähtöisin, mutta se alkoi rellestää Jenkeissä 2000-luvun alussa. Kymmenessä vuodessa se olikin jo levinnyt Yhdysvaltojen lisäksi lähes koko Eurooppaan. Ihmekös tuo, kun kasvi voi näyttää ihan terveeltä vielä 2-3 vuotta istutuksen jälkeenkin. Virus leviää kasvista toiseen paitsi kosketuksen, myös työvälineiden, kengänpohjien  ja hyönteisten välityksellä.

Koska kyseessä on virus, hoitokeinoa ei ole. Infektoitunut kasvi riutuu ja lopulta kuolee pois.

Meillä kaksi maatalousliikkeestä ostettua kuunliljaa alkoi näyttää varsin kuppaiselta jonkin aikaa sitten. Lehdissä näkyy selviä muutoksia niin värissä kuin lehden pinnassakin. Niskakarvat nousivat pystyyn aika nopeasti, koska osasin epäillä virusta saman tien. Ei minulla ollut käsitystä siitä, miltä infektoitunut kasvi näyttää, mutta nopealla googlettelulla selvisi sekin.

Jepujee. Tutulta näyttää.

Sairaat kuunliljaraukat on nyt riivitty ylös kasvupaikoiltaan, ja ne odottavat polttomurhaa jätesäkissä. Harmittaa. Erityisen paljon harmittaa, jos virus on ehtinyt tarttua muihin kuunliljoihin. Niitä kun jäi jäljelle vielä 20 yksilön verran...

Viruksen testaamiseen on kyllä olemassa pikatesti, mutta käsittääkseni sitä ei vieläkään saa Suomesta. Ainakin Ranskasta voi toki tilata netin kautta.

Itselläni taisi vähän mennä into uusien kuunliljojen hankkimiseen. Itse asiassa viimeksi kaksi viikkoa sitten raahasimme kotiin kaksi uutta kuunliljaa autuaan pahaa-aavistamattomina. Ne lienevät kuitenkin onneksi melko turvallisia; ne ovat peräisin äidin kukkapenkistä, jossa ne ovat kasvaneet jo ennen koko perhanan viruksen löytymistä, eikä uusia kuunliljoja ole niille nurkille sittemmin tuotukaan.

...Paitsi sitten on tietenkin kaikki vietävän öttiäiset. Mistä sitä tietää onko joku etana käynyt ensin imuttelemassa jotain naapurin saastaista hostaa ja sitten siirtynyt mutsin kukkapenkkiin. Gnnnhn!

No mitä tästä opimme? Olkaa varovaisia, kun hankitte uusia kuunliljoja. Itse asiassa varminta on jättää kyseiset rehut ihan kokonaan hankkimatta. Pitäisiköhän sitä vaan itsekin valella koko kuunliljaosasto bensalla ja tuikata tuleen...


On muuten käsittämättömän vaikea kirjoittaa sana "kuunlilja", kun aina keskenämme puhumme kulliljoista

Piti ihan skarpata.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Wannabe-lampuri

Viisi vuotta sitten olisin nauranut makeasti, jos joku olisi väittänyt, että kesäkuussa 2014 osallistun Varsinais-Suomen Lammaskerhon kesäretkelle. Itse asiassa en olisi edes tiennyt, että lammaskerhoja ylipäätään on. Bussilla Turun rannikon lammastilojen kiertäminen sopi kuitenkin toipilasaktiviteetiksi erinomaisesti, joten ilmoitimme itsemme retkelle mukaan piittaamatta siitä pikkuisesta faktasta, ettemme omista ensimmäistäkään lammasta. Ei kai se nyt väärinkään ole!


Bussimaskotti
Jos olisin saanut aikaiseksi kirjoittaa retkestämme silloin, kun se oli vielä tuoreessa muistissa, minulla olisi todennäköisesti ollut enemmän sanottavaa. Nyt retki on jo kultainen muisto muiden joukossa. Päivä oli pitkä, mutta älyttömän onnistunut. Mikään päivän kohteista ei missään nimessä tuntunut turhalta, ja tällaiset noviisitkin otettiin suopeasti vastaan lampureiden joukkoon.

Vaikka sää ei ollut paras mahdollinen, ja pitkiä kalsareita tuli hetkittäin kova ikävä, jäi päivästä päällimmäiseksi se mielikuva, että parhaimmillaan viidelläkympillä saa kyllä ihan kattavaa, monipuolista ja laadukasta kotimaan matkailua!









Ensimmäinen etappimme oli Kuusiston saarella sijaitseva Lyhdyn tila, joka on Kaarinan ainoa toimiva lypsykarjatila. Lehmät asustavat vuonna 1801 rakennetussa navetassa, joka on muuten Suomen vanhin savirakennus. Lyhdyn tilalla harjoitetaan myös maatilamatkailua.




Ensimmäinen varsinainen lammaskohde oli Markus Karlssonin tila Paraisten kupeessa. Siellä pääsi sitten jo vähän rapsuttamaan lammastakin! Lampaat olivat suomenlampaan ja Oxford Downin risteytyksiä. Itsehän en lampaista juuri mitään ymmärrä, mutta Oxford Downit ovat lempparilampaitani, joita olen joskus jossain maaseutumessuilla ihastellut.







Seuraavaksi bussimatkamme eteni luonnonkauniissa saaristomaisemissa kohti Lillmälöstä lähtevää lauttaa ja sateista Nauvoa. Nauvossa nautimme porukalla lounaan ravintola L'Escalessa. Iloisena yllätyksenä tuli tieto L'Escalen omasta tislaamosta, joka oli valitettavasti suljettu remontin takia. Jouni pääsi kuitenkin maistelemaan talon omaa omenaherkkua, minä (Maksapotilas™) tyydyin kuolaamaan vieressä. Vääryys!

Tislaamo käyttää vain paikallisia raaka-aineita, muun muassa omenoita, pihlajamarjoja ja perunoita. Osa tuotteista tislataan perinteisessä suomalaisessa pontikkapannussa, osa saksalaisessa kuparipannussa.

Lounaan jälkeen suuntasimme takaisin Paraisille, missä seurasi reissun ehdottomasti kuumottavin osuus: opastettu bussikierros Paraisten kalkkilouhoksella. Reissulla opin, että korkean paikan kammoni kattaa myös syvät paikat. 140 metriä merenpinnan alapuolella on selvästi liikaa! Ei ole ihmisen paikka huristella bussilla noita serpentiinejä. Etenkin, kun voin lähtökohtaisestikin pahoin bussissa.

Oppaamme erehtyi kysymään, olisiko joku mahdollisesti kiinnostunut omasta kalkkikivimöhkäleestä. Ei liene yllätys, että vieressäni istuvan Jounin käsivarsi singahti pystyyn ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa. Saimme siis kaikki mukaamme oman ...kiven.

No joo, on se oikeasti ihan kaunis! Kiveksi.








Päivän viimeinen kohde oli Stentorpin lammastilan Perinteinen Lammaspäivä. Lampaiden lisäksi pääsimme ihastelemaan myös huovutustöitä, Mikko Virkkulan moottorisahaveistoksia ja isännän akvarelleja. Tuoreena paimenkoiran emäntänä olin luonnollisesti kiinnostunut myös paimenkoiranäytöksestä, joka kuului Stentorpin ohjelmaamme. 



 


Paimenkoiratoiminnan lisäksi innostuin entistä enemmän... noh, lampaista tietenkin. Ennemmin tai myöhemmin niitä on vain pakko saada. Eikä tuo Stentorpin miljöö tätä puutarhahypetystäkään vähentänyt; esimerkiksi alppiruusukateus puhkesi ihan uuteen kukkaan!


Näin tarkemmin kuin ajattelee... Ehkä nuo alppiruusut olisivat kuitenkin vähän lammaslaumaa maltillisempi hankinta tähän väliin. Taloudellisemmasta puhumattakaan.