Sivut

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ratsastukseton raittiuskesä

Lääkärithän pyytävät arvioimaan kivun voimakkuutta asteikolla yhdestä kymmeneen. Miksi kukaan ei koskaan pyydä antamaan arvosanaa ihan rehelliselle vitutukselle? Mulla ei nimittäin tällä hetkellä riittäisi edes se täysi kymppi. Lääkäri tosin todennäköisesti haistoi sen ihan kysymättäkin.

Tänään oli toinen kontrollikäynti sitten sairaalasta kotiin pääsyn jälkeen. Ensimmäinen viikko työntekoakin on jo takana. Ironista kyllä, mulla oli eilen ensimmäistä kertaa sellainen lähes normaali olo. Kylkeä jomotti vain hetkittäin ja kohtalokkaasti erehdyin jopa ajattelemaan että hei, nythän tää tästä!

Tässä vitutusraportissani jätän nyt täysin sivuhuomiolle esimerkiksi sen, että sairaalan käsittämättömistä systeemeistä johtuen jouduin juoksemaan kolmen eri kerroksen väliä, kolmella eri ilmoittautumistiskillä ennen kuin kukaan tuntui tietävän missä minun pitäisi olla. Tai että viimeiselle varaamalleni lääkärille pääsin 45 minuuttia myöhässä. Päivän tutkimusten ja myöhästyneen ortopedin tuomion jälkeen ehdin käydä töissä enää kääntymässä.

Päivän suurin harmituksen aihe oli lääkärin tyly komento: ainakin vielä kaksi kuukautta tätä hiljaiseloa. Mitään ei saa tehdä, ei etenkään ratsastaa eikä harrastaa kamppailulajeja. Lääkäri oli hyvin no-nonsense –henkinen tyyppi ja ultraäänikuvaani katsellessaan totesi suorasanaisesti, että tohjona mikä tohjona. Ja mikäs siinä, ei se maksa nyt millään halipuseilla paranekaan.

Mutta saako tähän väliin vetää sellaiset epäkypsät itkupotkuraivarit? Kaksi kuukautta. Sehän on koko hemmetin kesä! Mun ja Topin ensimmäinen yhteinen kesä.

Lääketieteellisesti pällisteltynä tilanne ei ole kaikesta angstailustani huolimatta mennyt sentään huonompaan suuntaan. Itse asiassa kaikki sappinesteet ovat nyt löytäneet tiensä ulos maksasta, joten jatko-operaatioita ei tällä hetkellä tarvitse aktiivisesti pelätä. Toisaalta maksan vaurioitunut alue ei ole myöskään pienentynyt merkittävästi. Synkän ilmeeni huomattuaan lääkäri muistutteli jälleen, että lähdimme liikkeelle huomattavan vaikeasta maksavauriosta. Tämän isommasta parannuksesta olisi kuulemma ollut vähän turha haaveillakaan.


Kesähevostelua 2011


Eikä kukaan sitäkään tietenkään takaa, että saan ratsastuslupaa silloin 22. elokuutakaan, kun astelen seuraavan kerran kontrollitutkimuksiin. 


Pitää nyt vain niellä harmitusta ja lohduttautua sillä iänikuisella, todella piristävällä ”hei, en sentään kuollut” –ajatuksella. Ja Topille pitää ihan oikeasti keksiä jostain säännöllisiä liikuttajia. Muutenhan se metsittyy ihan kokonaan.


Että sellainen kesä 2014 luvassa.



4 kommenttia:

  1. Mulla oli yhtenä kesänä erinäisiä "sisäisiä ongelmia" joiden takia en olisi saanut esimerkiksi ollenkaan kumartua.
    Senjälkeen kun aloin päästä suhteellisen hyvin kävelemään niin vitutuksen määrä kasvoi kaikenaikaa. Oli aika raastavaa istua pihalla katsomassa kun rikkaruohot kasvaa.

    Mulla vaan pelätättiin että jotain tapahtuu, sulla on jo tapahtunut.
    Ei muuta, kuin että tiedän tunteen ja voin samaistua siihen ahdistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä on opettanut arvostamaan ihan eri tavalla pieniäkin juttuja. Miten mahtavaa olikaan esimerkiksi ensimmäinen omin voimin onnistunut suihkussa käynti. :)

      Poista
  2. Olin leikkauksessa reilu vuosi sitten ja sitä edeltäneet puoli vuotta olivat kaikenlaisten fyysisten aktiviteettien suhteen hyvin rajoittuneet. Vaikka se odottelu ja epävarmuus oli kamalaa, niin se oli maailman palkitsevin hetki, kun vihdoin pääsin liikkumaan kivuttomasti.
    Toivottavasti sun kesään mahtuu myös kivoja asioita, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Mä olen parantumaton kesäihminen, joka kärvistelee ne kolme muuta vuodenaikaa vain odottaen sitä yhtä, lyhyttä parin kuukauden pätkää.

      Onneksi on oikeasti tuo piha ja pusikot. Puutarhassa kun pystyy tekemään hommia jo melko normaalisti, kunhan ne raskaimmat lapionheiluttelut unohtaa suosiolla. Ilman pihan kuopsuttelua sitä saattaisi olla helppokin nurista, että koko kesä menee ihan ohi kun ei ole muuta tekemistä kuin telkkarin tuijottelu.

      Poista