Sivut

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Mehiläistriathlon: kiipeilyä, edustustehtäviä ja vähän askarteluakin

Viimeisen sairauslomaviikkoni teema on todellakin pörrännyt mehiläisten ympärillä, siitä ei ole epäilystäkään.

Tiistaina pukkasi uutta parvenpyydystyskeikkaa. Jouni kävi jo maanantaina katsomassa paikan ja totesi, että paikka ei suinkaan ollut ainakaan edellistä yksinkertaisempi; noin kahdeksan metrin korkeudessa pörisevä pallo oli oksan nokassa, pitkienkin tikkaiden ulottumattomissa. Vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut kuin kaksi: joko luovuttaisimme suosiolla tai sitten päätyisimme kekkuloimaan rakennustelineen päällä painovoimaa uhmaten.

Ei liene vaikea arvata kumpaan päädyimme. Riskien ottaminen on ihan perusteltua, onhan meistä toisella vielä ehjät kylkiluut.

Vaikka itse seisoin turvallisesti maan kamaralla valmiina vastaanottamaan pyydystetyn parven, touhun seuraaminen nipisteli silti vatsanpohjassa. Vaikka pörriäispelkoni alkaa olla menneen talven lumia, korkean paikan kammosta eroon pääsemiseen en ole vielä keksinyt vippaskonstia. 

(Mehiläisten hankkimista vastaava shokkihoito, esimerkiksi benji-hyppy, ei tunnu vaihtoehdolta. Sori.)

Telineen päältäkin parveen oli vielä jokunen metri korkeuseroa. Useammasta alumiinivarresta ja postisäkistä askarrellulla tee-se-itse-haavilla oksaan oli kuitenkin mahdollista yltää – ainakin teoriassa! Näillä muutamalla parvenpyydystyskeikallani olen jo oppinut, että hyvän mehiläishoitajan ominaisuuksiin kuuluu ilmeisen uhkarohkeuden lisäksi paitsi ripaus hullua tiedemiestä, myös MacGyverin talentteja rakentaa toimiva mehiläispyydys tarvittaessa vaikka kävystä, jeesusteipistä ja naapurin koirasta.

Ensin parvi kasteltiin paineruiskulla, jonka saimme viime heinäkuussa naapureilta lahjaksi, kiitos vain! Ruiskulle on mehiläisharrastuksen myötä syntynyt näköjään ihan uusia käyttömahdollisuuksia. Märkänä mehiläiset eivät ole niin herkkiä lentämään, ja ne keskittyvät muutenkin mieluummin parven lämmittämiseen esimerkiksi, noh, hyökkäämisen sijaan.



Napakka kopsautus altapäin...
...Ja parvi mätkähtää säkkiin


Tämäkin mielipuoliselta kuulostava projekti oli kuitenkin paketissa reilussa tunnissa, ja mehiläiset matkasivat nopean Hesburger-pysähdyksen kautta uuteen kotiinsa, Villa Kyllikkiin. Jopa tällainen kaltaiseni puusilmä huomasi, että nämä mehiläiset olivat huomattavan tummia. Yksi bongaamani veijari oli lähes musta.




Keskiviikon
mehiläisaktiviteetit alkoivat sitten vähän virallisemmissa merkeissä Goethe Institutissa, Helsingissä. Meidät oli kutsuttu tarhaajia edustamaan Suomen Mehiläishoitajain Liiton tiedotustilaisuuteen, jossa olikin mukavasti median edustajia paikalla. Aiheina olivat mehiläisille suotuisan talven lisäksi muun muassa kaupunkimehiläiset (tiesitkö, että citypörriäisiä asuu esimerkiksi Lasipalatsin katolla ja Oopperatalon nurkilla) sekä mehiläistarhaajia tällä hetkellä kovasti huolettavat mesikämmenet. Tänä keväänä hunajan makuun päässeet karhut tuhosivat 137 mehiläispesää, eli yli puolet enemmän kuin viime vuonna.


Mediapoimintoja löydät esimerkiksi täältä:


Suomen Mehiläishoitajain Liiton puheenjohtaja Janne Leimi

Mikko Fritze hoitaa Lasipalatsin mehiläispesiä

Tarjolla oli muun muassa aivan ihanaa Hunajasimaa

Ja tietenkin kennohunajaa




Meilläkin pörriäisten kevät ja talvi sujuivat mallikkaasti, eikä karhukaan ole vielä tiluksillemme uskaltautunut (vaikka karhuvahinkoja on kyllä ilmoitettu Lohjaltakin), ensimmäiset hunajatkin on jo lingottu! Alkukesän hunaja maistuu täysin erilaiselta kuin loppukesän hunaja, koska mesikasvit eivät ole samoja. Viidestä pesästämme saimme parisenkymmentä kiloa herkullista keväthunajaa jota niin ikään maisteltiin SML:n tiedotustilaisuudessa.







Tiedotustilaisuuden jälkeen oli tarkoitus siirtyä jälleen tositoimiin; tuttavamme oli bongannut hervottoman hirviöparven lepästä. Päivä oli kuitenkin lämmin ja kesäinen, joten päästyämme paikan päälle mehiläiset olivat jo ottaneet hatkat. 




Torstaina sitten kruunasimme hela hoidon askartelemalla uusia kehiä, joita tarvitaan mehiläispesiin. Draivi oli melkoinen, ja kehiä syntyi niin pitkään kuin nauloja riitti. Jouni laski yön loppusaldoksi 54 uutta, valmista kehää. Huh!




En ole kuitenkaan omaakaan harrastustani unohtanut tässä kaikessa mehiläistohinassa. Kahdesti olen ehtinyt tässä loppuviikolla tallillekin. Itsehän en vielä saa ratsastaa, mutta olen ainakin päässyt katselemaan Topia kahden* muun ratsastajan alla.

Sekin on tällä hetkellä ihan parasta!



* Itse asiassa niitä ratsastajia on ollut kolme, jos lasketaan myös ystäväni Sarin Oliver-poika (7,5 kk), joka myös kävi eilen ensimmäistä kertaa Topin selässä - eli aloitti ratsastusharrastuksen jopa nuorempana kuin meikäläinen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti