Sivut

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ja viholliset vielä lähempänä

Vuohenputki, nokkonen ja kierto. Raivostuttavuuden pyhä kolminaisuus.

On täysin mahdotonta valita, mikä edellä mainituista ärsyttää eniten. Kaikkien kanssa menee hermo vuorotellen, yhdistelmistä puhumattakaan! Esimerkiksi nokkonen, jonka kierto on niputtanut tiiviisti ruusupuskan piikkeihin, on harvinaisen kelju kitkeä. Tiedän kokemuksesta, koska tältä tontilta löytyy sellainenkin tunteita herättävä kokonaisuus.

Pari viikkoa takaperin revin jälleen hampaat irvessä meillä kasvavaa isokiertoa, siis valkokarhunköynnöstä, irti kanadanpiiskusta. Kitkeminen on masentavaa, koska kasvi, jonka ympärille köynnös on itsensä kieputtanut, on varsin raiskatun näköinen pelastusyrityksensä jälkeen. Mietiskelin hetken antaisinko tänä vuonna yksinkertaisesti olla. Piiskuja meillä on varmaan kuudessa paikassa. Hukkukoot tämä yksilö köynnösten alle, ihan sama! Kyseistä penkkiä ajetaan kuitenkin ympäri ruohonleikkurilla, joten paljon pidemmälle kierronperkele ei kuitenkaan pääse matkaansa jatkamaan.

Sitten huomasin, että kierto on jo salakavalasti hiippaillut isännän vaalimien, suoraan Paksalon Perennasta saatujen nauhusten kimppuun. That’s it. Tää lähtee nyt!

Kun 90 % kierroista oli riivitty juuriltaan (mistä ei muuten ole edes mitään hyötyä, se kasvaa takaisin pätkistäkin), sain yllättäen idean tehdä vähän hullun tiedemiehen kokeita tällä Arkkivihollisellani. Siltä seisomalta otin ja purkitin kyseisen kiusankappaleen.

Noh, siinä pitäisi olla ainakin nopeakasvuinen ja helppo köynnös! Kierrollani on nyt pajutuet, joita pitkin kiipeillä mielin määrin. Elättelen toivoa, että tämän kokeen kautta voin aloittaa kyseisen kasvin kanssa puhtaalta pöydältä. Uusi alku. Ehkä meistä tulee vielä ystäviä. Ehkä opin jopa tykkäämään tästä kasvista.


Ironista kyllä, istutettu karhunköynnökseni ei ainakaan toistaiseksi näytä kovinkaan hyvävointiselta. Pakko tunnustaa.

Mutta sitten se vuohenputki… Verenpaine nousee, kun edes ajattelen takapihamme vuohenputkiviidakkoa. Tuntuu, että tästä rikkaruohosta pääsee eroon ainoastaan valamalla kymmensenttisen betonin koko pihan päälle. Vaihtoehdoksi ei oikein voi tarjota kuin liekinheitintä.

Äidillä on ollut ihan makean näköistä kirjavaa vuohenputkea perennapenkissään. En ole kuitenkaan halunnut sekaantua kyseiseen kasvikseen, koska kyseessä on, noh, vuohenputki. Vuohenputken tahallinen istuttaminen kun tuntuisi vähintäänkin rikolliselta.

Viikonloppuna se syntiinlankeemus kuitenkin tapahtui; olin itse asiassa jo mietiskellyt kyseistä kasvia, kun Jouni meni sanomaan sen ääneen. "Jos sitä kirjavaa vuohenputkea kuitenkin pyytäisi vähän?” 


Ja näin meille muutti toinen arkkiviholliseni, vuohenputki. Kirjovuohenputki joutunee tosin ruukkuun, tai ainakin se laitetaan heti kerrasta aisoihin juurimaton avulla. Täytynee vain ajatella, että jos sitä vuohenputkea on joka tapauksessa katseltava jossain muodossa, voi se kai saman tien olla sitä vähän villimmän väristä sorttia.

Mutta siinä vaiheessa kun mä alan istutella nokkosia ruukkuun, tulkaa nyt joku vetelemään mua pitkin korvia.

2 kommenttia:

  1. Yks hienoimmista yhdistemistä on kirjovuohenputki ja kotkansiipi. Mulla kirjovuohenputki ei ole mitenkään ylenmäärin levinnyt (ei tietenkään, koska saisi levitä). Tykkäis varmaan savisemmasta maasta.

    Ja koska meillä ei kasva tavallista vuohenputkea, olen joutunut syömään tätä sen vihreämmän puutteessa...en taida uskaltaa siirtoistuttaa vihreää serkkuaan ruuan himossa mihinkään nurkkaan.
    Nokkosen annan kasvaa, se on hyvää!

    Mutta karhunköynnös saa pysytellä mielellään mahdollisimman kaukana!

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä sitä savimaata kyllä riittää. Mitään muutta täällä ei sitten oikein olekaan...

    En mäkään kyllä ehdoin tahdoin toisi vuohenputkea tontille. Ehkä sä voisit kasvatella sitä ruukussa? Tai laatikossa? Mieluusti itse asiassa jonkun sellaisen avaruusajan kuvun alla, ettei se vahingossakaan lähde sieltä lätkimään. :)

    VastaaPoista