Sivut

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kissanaisen keittiössä

Kaikkihan tietävät, että einesruoat ovat pahasta, eikö niin? Nehän haisevatkin kuvottavalta, ulkonäöstä nyt puhumattakaan. Eihän yksikään hyvä äiti ruoki lapsiaan epäterveellisillä mikroannoksilla, sehän nyt on selvää. Kasvava lapsi tarvitsee kotiruokaa!

Miksi lemmikkieläinten kohdalla tämä ajatus kääntyy täysin ylösalaisin?




Koirille ja kissoillehan suorastaan kuuluu syöttää valmisruokaa. Raksuja, nappuloita ja tölkkiin pakattuja mössöjä. Ilmeisen tiukassa istuvan käsityksen mukaan eläimet kun eivät muuten saa kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, niin kuin esimerkiksi vitamiineja.

"Katsos kun valmisruoassa on ne kaikki! Valmisruoka on turvallista."

Kysynpä vaan: kuinka moni näin ajatteleva ihminen laskee oman, normaalin kotiruoka-annoksensa – tai edes lapsensa annoksen - vitamiinit ja hivenaineet? Ei kukaan. Vitamiinit heitetään huuleen joko erikseen purkista tai sitten luotetaan siihen, että normaali ihminen tosiaan pysyy perusterveenä laadukkaalla, täysipainoisella kotiruoalla ilman erilaisten nappien popsimista.

Uskokaa tai älkää, kukaan ei ole kuollut suorilta jaloilta vitamiinipuutoksen takia. Elimistö on kehittynyt sietämään erilaisia puutostiloja yllättävän hyvin, koska normaalissa elämässä ravintoa tulee epäsäännöllisesti sekä määrän että laadun suhteen. Eihän meistä kukaan täällä selviäisi, jos joka päivä pitäisi saada oppikirja-annos jokaista ravintoainetta. 

Kroppa antaa kyllä lukuisia ennusmerkkejä ennen kuin koko yleiskunto romahtaa vain sen takia, että se kissa ei nyt saanutkaan sitä autuaaksi tekevää ökyhintaista merkkiruokaa. Terve järki ja päättelykyky auttaa yllättävän pitkälle.

Muutama sata vuotta takaperin yksikään pystykorva tai navettakissa ei syönyt raksuja. Silloisilla ihmisillä ei käynyt mielessäkään, että kissan tarvitsisi syödä jotain muuta kuin hiiriä. Miten käsittämättömän huonosti olisi suunniteltu eläin, joka ei saisi kaikkea tarvitsemaansa luonnollisesta ravinnostaan?


Me kuluttajat olemme vain oppineet ostamaan Shebaa, Whiskasia, Friskiesiä ja Pedigreetä suoraan supermarketin hyllystä. Moni ei ole edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. Mitä kissa syö? No, kissanruokaa tietenkin. ”Meidän kissa tykkää siitä, jonka kyljessä on se mustavalkoinen hymyilevä kissa.”

Niinpä niin.

Hyväuskoisella kuluttajalla ei myöskään välttämättä käy mielessä, että kissalle tarkoitettu ruoka voisi olla kissalle ala-arvoisen huonoa, jopa suoraviivaisesti terveydelle haitallista. Eihän sellaista pitäisi saada edes myydä kissanruokana!

No, ei pitäisikään. Vaan kun saa, ja myydäänkin. 


Jos Arvon Kuluttaja™ pysähtyisi miettimään asiaa ja tutustuisi orjallisesti ostamansa tuotteen tuoteselosteeseen, romanttinen kuva eläintenruokateollisuudesta saattaisi kärsiä kovan kolauksen. Kysymys onkin kylmäverisestä, tuottoa tavoittelevasta bisneksestä, ei söpöjen kissan- ja koiranpentujen hemmottelusta. Raaka-ainekustannukset pidetään mahdollisimman alhaisena, tietenkin.  Tuotteen lopullinen myyntihinta kun ei saa nousta huomattavasti kalliimmaksi kuin kilpailevan tuotemerkin vastaava tölkki. Samaa paskaa, eri etiketti.

Sitä paitsi, ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudinkeksijä, että jo ruoan kilohinnan perusteella pystyy päättelemään, että ”häränliha hyytelössä” ei välttämättä sisälläkään kovin laadukkaita raaka-aineita. Ei, vaikka pakkauksen piirroshahmokissalla olisi miten leveä hymy. Häränliha ei myöskään useinkaan näytä lihalta, vaan mystiseltä eläinperäiseltä ...tahnalta. 

Osannet päätellä, että kokolihaa ei tarvitsisi jatkokäsitellä soseeksi. Se näyttäisi hyvältä sellaisenaankin. Kukonheltat ja kananjalat sen sijaan voisivat aiheuttaa inhoavaa irvistelyä pikku perhoskoiran omistajassa.

Ainoa kilpailusarja, jossa nappula voittaa kotiruoan kirkkaasti, on helppous. Totta kai on älyttömän helppoa lapata rutiininomaisesti huoneenlämmössä säilyvää raksua eläimen ruokakuppiin. 15 kilon nappulasäkki riittää kertaostolla pitkäksi aikaa, eikä se myöskään valtaa tilaa jääkaapista tai pakastimesta.
Itse en kuitenkaan halua tarjota lemmikeilleni helpointa mahdollista ruokaa. Haluan tarjota parasta mahdollista ruokaa. Kaikista tuntemistani kissoista pisimpään ja terveimpänä elivät tallikissat, jotka söivät hiiriä ja rottia. Sattumaako? Niillä ei koskaan ollut virtsatie- tai munuaisvaivoja, allergioista nyt puhumattakaan.

Minä olen niin kiintynyt kissoihini, että olen valmis menemään aika pitkälle, jotta ne eläisivät pitkään ja terveenä kanssani. Tämä tunneside ylittää jopa ylimaallisen laiskuuteni.

Meillä kissat saavat hiiriä vain herkkupaloiksi, mutta kaikki muu kokataan itse – tai ainakin paloitellaan, sillä suurin osa tuotteista on valmista ihan sellaisenaan. Kissan ruokinta kotikonstein on oikeastaan helpompaa kuin koiran, koska kissa on niin puhdas peto. Hiilihydraatteja kissa ei tarvitse oikeastaan lainkaan, ainoastaan pieniä määriä kuitua suoliston toimintaa tukemaan.

Jos mietitään hiirtä, kissan luontaista saalista, on helppoa hahmottaa, että kasviperäistä ravintoa annoksessa on todella vähän. Ainoastaan se, mitä hiirellä on vatsalaukussaan. Lisäksi monikin talli- ja pihakissojen kanssa elänyt on varmasti oppinut, miltä näyttävät kissan hylkäämät hiiren sisäelimet portaalla. Kissa ei siis juurikaan kasvikunnan tuotteita lautasellaan arvosta.

Koiraeläinten saaliseläimet ovat sen sijaan suurempia, ja jopa sudet (joita ei tokikaan enää voi verrata sellaisenaan koiraan) napostelevat lihan lisäksi marjoja, heinäkasveja ja erilaisia versoja. Vaikka kissa ja koira ovatkin erilaisia ruokailijoita, keittiössä pärjää kuitenkin hyvin melko samoja raaka-aineita pyörittelemällä: erilaisia lihoja ja sisäelimiä, kanaa ja kalkkunaa, kalaa, munia, laktoositonta raejuustoa ja kermaviiliä. Kissojen hiilaripuoli on helposti kuitattu hyppysellisellä (kirjaimellisesti!) kaurahiutaleita tai valkoista riisiä, mutta koiran kanssa puurorumbaan pääsee keskittymään tarkemmin.


Jo valkoisella riisillä, tattarilla, makaronilla ja kaurahiutaleilla pääsee melko pitkälle koiran kanssa. Myös kasviksia ja marjoja on järkevää lisätä, joskaan niitä ei saa kypsentää puhki. Eräillä meistä on kaikkia edellä mainittuja kaapissa oikeastaan muutenkin. Ja ennen kuin joku ehtii näsäviisastella, että eipä sen sudenkaan ravintoa kypsennä, niin huomattakoon, että sorkkaeläimen vatsasta koiraeläimen ravinnoksi päätyvä kasviperäinen tuotos on jo enemmän tai vähemmän saaliseläimen ruoansulatuksen prosessoimaa. Pelkkä soseuttaminen ei tee siitä sen autenttisempaa, koska ruoka on yhä tuoretta ja sulamatonta.

Täydellinen vaihtoehto olisi tietenkin kasviperäisen ravinnon esityöstäminen aidoilla vatsahapoilla ja ruoansulatusentsyymeillä, mutta käytännössä tällaista vaihtoehtoa ei taida olla. Sen sijaan kypsentämällä saadaan ruoka käsiteltyä jo siihen pisteeseen, että koiran ruoansulatus ehtii päästä siihen kunnolla käsiksi. Esimerkiksi ihmiseen verrattuna koiran suolisto on huomattavan lyhyt, joten ei ole kovin yllättävää, että nappulakoirat ulostavat huomattavasti kotiruokaa syöviä sukulaisiaan enemmän. Samaisesta ilmiöstä johtuen valkoinen riisi sopii koiralle täysjyväriisiä huomattavasti paremmin.

Lihat sen sijaan menevät kippoihin pääasiallisesti raakana, koska kypsentäminen tuhoaa esimerkiksi suurimman osan kissalle elintärkeästä tauriinista. Tästä syystä teollisiin kissanruokiin lisätäänkin synteettistä tauriinia. Ilmiö tuntuu surkuhupaisalta, kun tarjoamalla raakoja sisäelimiä osana kissan ruokavaliota saavutetaan täysin sama lopputulos huomattavasti luonnollisemmin.





Joskus, kuten tänään, innostun tosin kokkailemaan erilaisia kypsennettyjäkin herkkuja, mutta niiden varassa kissat eivät elä. Suomen markkinoilta löytyy lisäksi erinomainen kissojen kivennäisvalmiste, Aptus Multicat, jonka tuella arempikin uskaltanee unohtaa ne Shebat sinne Alepan hyllyyn.

Koirille vastaava taikatabu on Osteomax-K. Vaikka tuote onkin alkujaan tarkoitettu ihmisille, sattuu sen kalsium-magnesium -suhde olemaan täydellisesti koiran tarvetta vastaava.

Olen ollut huomaavinani, että BARF- ja raakaruokintarintamalle on alkanut ilmestyä ihan tuotteistettujakin ruokia sekä kissoille että koirille. Tällaisista ei ollut tietoakaan, kun hylkäsin teolliset koiran- ja kissanruoat kymmenkunta vuotta sitten. Näistä uusista tuotteistakin varmasti löytyy hömppää, mutta suunta on ainakin oikea. Toivottavasti ne saavat myös arempia lemmikinomistajia sekaantumaan luonnonmukaiseen, eläimen terveyttä edistävään ruokintatapaan. 


Kissojen kanssa olemme päässeet pitkälle Maukas-sarjan ja Kennelrehun tuotteilla. Nyt, kun koirallekin kokkailu alkaa taas olla ajankohtaista, odotan lähes kieroutuneella innolla, mitä kaikkia ihania, raakoja ruumiinosia sitä pääseekin kohta taas shoppailemaan!



1 kommentti:

  1. Muistatko kun mä muutama vuosi sitten kirjoitin facessa kuinka haluan lopettaa nappuloiden syöttämisen? Siitä asti olen pääasiassa tehnyt koirien ruuat, nappulaa annetaan silloin kun ei yksinkertaisesti jakseta mitään muuta etsiä, sulattaa tai muuten ollaan superlaiskoja. Oikeastaan ruuan tekeminen koirille on tosi helppoa, vaikeinta on muistaa ottaa lihaa sulamaan! Ja meillä kuitenkin on 8 koiraa.

    Ostettiin yhdestä pienestä teurastamosta teurasjätettä mihin on jauhettu kaikki "jämät", se oli ihan tosi halpaa, 40kg laatikko maksoi 35€. Koirat söi sitä paremmin kuin mitään muuta, vaikka se haisi ihan kauheelle. Pitäis taas joskus käydä hakemassa lisää, pitää vaan ottaa min. 200kg niin pitäis saada muutama muukin kimppaan.

    VastaaPoista