Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Puliukko kodissani

Joitain viikkoja sitten kirjoitin koirista, koirapelostani ja siitä, miten meiltä kyseinen kotieläin yllättäen puuttuu ihan kokonaan. 

Blogitekstini jälkeen asia otettiin puheeksi meillä kotonakin, vaikkakin lyhyesti ja ytimekkäästi. Näin tiivistetysti: tiedän, että Jouni on haaveillut omasta koirasta kymmeniä vuosia. Minulle ei korventavaa koirakuumetta ole, mutta en aio pullikoida (pulikoida?) vastaan, jos Jouni haluaa unelmansa toteuttaa. Olin sitä mieltä, että jos (=kun) Jouni koiran haluaa – koira on tervetullut. Tottakai olen apuna ja mukana koiran hoidossa, vaikka koira olisikin lähtökohtaisesti Jounin hankinta.

Rotu alkoi viime metreillä kallistua puliin. En tiedä miten paljon asiaan vaikutti jossain määrin nihkeä suhtautumiseni laumanvartijan hankintaan. Komondor on näyttävä koira, mutta luulen, että olisi hyvä aloittaa jostain iisimmästä. Sitä paitsi minulla on visuaalispohjainen asennevamma sitä ajatusta kohtaan, että meidän koko piha pitäisi aidata kolmemetrisellä panssariaidalla.

Kuten aiemmin kirjoitin, Jouni on viime aikoina viettänyt aikaa koirasivustoilla varsin tiiviisti. Näin ollen pentutilannekin oli aika nopeasti kartoitettu. Kävimme katsomassa kahta eri pentua, jotka kumpikin olivat aivan valloittavia. Näin bulli-ihmisen silmin pennut olivat suorastaan häkellyttävän rauhallisia, sellaisia täysipäisiä. Ne tervehtivät meitä avoimesti ja iloisesti, mutta osasivat kyllä olla itsenäisesti omissa oloissaankin.

(Mitä ihmeen adhd-termiittejä ovat olleet ne pennut, joiden kanssa olen tähän asti ollut tekemisissä? Vaadin selitystä!)

Viime sunnuntaina Jounin vuosikymmenten haave sitten vihdoin toteutui, kun pieni puliukko muutti meille. Järjestimme Jounin lasten kanssa nopean nimeämisneuvonpidon, jossa 12-viikkoinen barbapörröä muistuttava otus sai kutsumanimekseen Pontus


Mikko on jo tuttu ja turvallinen kaveri

Pontus on ehtinyt olla jo mukana töissä ja eläintenhoidossa, enkä lakkaa ihmettelemästä sen käyttäytymistä! Se suhtautuu asioihin uteliaasti ja arkailematta, mutta ei kuitenkaan hyperaktiivisesti. Kun ohikulkijat pysähtyvät lepertelemään sille, se hymyilee ja tervehtii iloisesti, mutta edes ylenpalttinen lässyhössötys ei saa sitä ylikierroksille (vrt. bullterrieri). Innostuessaankin se on melko hillitty, lähinnä juoksentelee hyväntuulisena ja kanniskelee lelua suussaan. Ihan outoa! 

Mitään suurempaa tuhotaipumustakaan ei ole vielä tullut ilmi. Olen menettänyt vasta yhden kännykän laturin, johon liittyvä puhelinkin on kyllä jo lopettanut toimintansa. Vaan vielähän tuo ehtii… 



Kakkasaldo 1 x keittiö, pissasaldo 1 x makkarin matto. Ei paha!


Mutta tästä se yhteinen seikkailu pentu-Pontuksen kanssa alkaa - kaikkine tulevine kakkoineen ja pissoineen! Huvittavaa on ollut laskea, miten moni kysyy että "Onko toi siis ihan ...joku rotukoira?

Siellä ne iso ja pieni isäntä nyt kiertävät tiluksia <3
"Toitte sitten tällaisen? Kiitti vaan."

2 kommenttia:

  1. Panu tahtoo leikkiä Pontuksen kanssa! Sovitaanko treffit?

    Annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Meille vai Teille? :)

      Täähän kuulostaakin jo ihan valmiilta sarjakuvakaksikolta: Puli ja Bulli, Panu ja Pontus.

      Poista