Sivut

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Turistina työpaikalla

Viime torstaina olin ensimmäistä kertaa asiakkaana työpaikallani. Ellei joku sitä vielä joulubloggauksestani osannut päätellä, työskentelen kuudetta vuotta Helsingin parhaassa, kauneimmassa ja ainoassa yleisöakvaariossa, SEA LIFEssa. Olen toki pyörinyt firman nurkissa vapaa-ajalla useammankin ystävän ja sukulaisen kanssa, mutta opastetulle kierrokselle en ole itse asiassa koskaan ennen päässyt. Koska työskentelen muutenkin siellä SEA LIFEn kuivemmalla osastolla (lue: toimistossa), vietän valitettavan vähän aikaa itse näyttelyn ihmeitä ihastelemassa.

Ilta oli oikein mukava, mutta aivothan siinä paradoksissa meinasi nyrjähtää. Tavallaan olin kutsuvieraana bloggareille tarkoitetussa SEA LIFE -blogin launch-tilaisuudessa, toisaalta minun olisi jatkossa tarkoitus toimia yhtenä kyseisen blogin kirjoittajista. Eli tässä olisi nyt tarkoitus blogata bloggaamisestani - tai jotain sinnepäin.

Työpaikan blogitekstien kirjoittaminen ei oikeastaan edes tunnu työltä, koska nautin kirjoittamisesta. Tuntuu melkein syntiseltä, että bloggaamisesta ylipäätään maksetaan palkkaa. Etenkin kun meret ja merenelävien suojelu ovat asioinakin itselleni tärkeitä. Jaksaisin valistaa aiheesta ihan vapaaehtoispohjaisestikin.

Siitä huolimatta, en nyt aloita koralliriutta-, sademetsä- enkä edes ylikalastussaarnaani. Ja olisi sinne duunipaikan blogiinkin tarkoitus kirjoitella vähän muustakin kuin tonnikalojen tulevasta sukupuutosta, eli nou hätä – kyllä sitä uskaltaa lukea! Kun suojeluaihetta liipataan, yritän kuitenkin keskittyä siihen, mitä on vielä tehtävissä. Pääroolissa SEA LIFE -blogissa tulevat kuitenkin tulemaan yleisöakvaarion arkea käsittelevät tekstit, kaikkine kommelluksineen.

Opastetun kierroksemme aihe oli varsinainen klassikko, "kalojen parisuhteet ja perhe-elämä". Oppaanamme toiminut Riku kertoi omalla rennolla tyylillään niin sukupuoltaan vaihtavista huulikaloista kuin synnyttävistä merihevoskoiraistakin. Itse faktat olivat minulle jo ennestään tuttuja, mutta opastuksen seuraaminen oli siitä huolimatta viihdyttävää. Jokaisen oppaan persoona ja omat mielenkiinnon kohteet näkyvät kuitenkin selkeästi opastuksen tyylissä ja painotuksessa.

Koska visiittimme osui vieläpä merirosvoaiheiselle teemaviikolle, Riku sai kekkuloida tyylikkäästi merirosvokamppeissa.

Opastuksen jälkeen nautiskelimme kuohuviinit valtamerialtaan äärellä ja maistelimme Soupsterin herkkuja. Lisäksi talon väki esitteli lyhyesti tuoretta blogia ja muita SEA LIFEn sosiaalisen median kanavia.

Kierroksen lomassa ehdin myös räpsiä jokusen valokuvan, mikä on harvinaista herkkua. Työaikana sitä tulee yleensä räpsittyä kuvia vain akuuttiin tarpeeseen jostain tietystä kalasta tai tapahtumasta.


Puhdistajakatkarapu (Lysmata amboinensis)
Welcome to the jungle
Jättiläisgurami (Osphronemus goramy)

Jättiläisguramit istuvat parisuhdeteemaan erinomaisesti. Lisääntymisaikaan kuvan kuhmuotsainen koiras rakentaa taidokkaan kuplapesän pinnan tuntumaan. Guramikoiras vartioi pesää aggressiivisesti, kunnes poikaset kuoriutuvat. Tässä vaiheessa edes naaraalla ei ole mitään asiaa pesän läheisyyteen.


Punapiraija (Pygocentrus nattereri)


Bongaa namumyrkkysammakko (Epipedobates anthonyi)!

Sylkisivätkö ampujakalat (Toxotes jaculatrix) oppaan sormea tänään...
Riutta-altaan korallikirjoa
Oravakaloja
Vuokkokala (Amphiprion ocellaris)
Myös vuokkokalojen perhe-elämä on jossain määrin värikästä. Vuokkokalapariskunta asuu merivuokossa, jonka läheisyyteen naaras myös munii. Merivuokko tarjoaa suojaa, sillä vuokon lonkerot polttavat muita kaloja. Saalistajat pysyttelevät siis suosiolla vähän etäämmällä. Vuokkokalan ja merivuokon suhde onkin varsinainen oppikirjaesimerkki symbioosista parhaimmillaan.

Olen katkera Nemoa etsimässä -leffalle paitsi pääosalajin nimen väärästä suomennoksesta (mikä v*tun klovnikala!?), myös huutavasta asiavirheestä, joka meikäläisen vinkkelistä pilaa koko leffan juonen. Todellisuudessa, kun vuokkokalanaaras kuolee, koiras vaihtaa sukupuoltaan ja ottaa naaraan roolin.

Jos Disney Pixar olisi malttanut pysyä luonnolle uskollisena, Korallin kuoleman jälkeen Nemon isästä olisi tullut Nemon äiti.





Sokkelomureena (Gymnothorax favagineus)

Keltamerihevonen (Hippocampus kuda)

Merihevosten maailmassa kaikki on toisin. Naaras siirtää koiraan vatsapussiin mätiä, jonka koiras hedelmöittää maidillaan. Tämän jälkeen koiras kantaa kehittyviä poikasia vatsapussissaan ja lopulta "synnyttää" poikaset. Itse aktia edeltää pitkä kosiotanssi, joka voi kestää tunteja.



Pistepunahain munakotelo








Aika harva tietää, että osa hailajeista lisääntyy munimalla. Merenneidon kukkaroiksikin kutsuttuja munakoteloita voi joskus löytää rannalle ajautuneena, mutta niitä ei useinkaan osata diagnosoida juuri miksikään. Poikanen kehittyy munakotelossa ruskuaispussin tarjoaman ravinnon turvin kunnes on kuukausien kehityksen jälkeen valmis kuoriutumaan.

Hailla on sisäinen hedelmöitys, joten esimerkiksi lahnasta poiketen ne todellakin parittelevat. Parittelun aikana koirashai tarttuu naarasta rintaevästä ainoalla mahdollisellta tavalla - hampaillaan. Touhu näyttää ensinäkemältä melko brutaalilta, ja joskus asiakkaat ovatkin huolissaan "tappelevista haista".


Eläimet lähemmässä tarkastelussa Elämysaltaalla


Korvameduusa (Aurelia aurita)

Helmivene (Nautilus pompilius)

Helmiveneen passikuva

Mikko





Mukaan bloggari-illasta tarttui kaikenlaista mukavaa. Nyt voin työpäivän päätteeksi tehdä vaikkapa virkistävän drinkin. Arvostan!


Mikäli haluat jatkossa lukea myös palkallisella ajalla kirjoittamiani tekstinpätkiä, kannattaa lisätä lukulistalle SEA LIFEn virallinen blogi. Ehkäpä sinnekin voisin joskus kirjoittaa (vielä tätäkin) syvemmän luotauksen vedenalaiseen romantiikkaan...

2 kommenttia:

  1. Ihas-tuttava! tuo helmiveneen passikuva. Saiskohan sitä lainata, kun mun passi menee pian vanhaksi ja uudelle passikuvalle ois tarvetta :)

    VastaaPoista
  2. No mutta eikös se olisi se sellainen identiteettivarkaus... :)

    VastaaPoista