Sivut

torstai 2. tammikuuta 2014

Kaninpoika sairastaa, häntä hellikäämme



Encephalitozoon cuniculi. Alkueläin, joka elää solun sisällä. Hurjimpien tutkimustulosten mukaan jopa 80 % kaneista kantaa kyseistä alkueläintä, vaikka suurin osa lemmikkipupuista elääkin koko ikänsä osoittamatta minkäänlaisia oireita. Loinen aktivoituu vain pienellä osalla kaneista, kun eläimen vastustuskyky syystä tai toisesta heikentyy.

Loinen tarttuu virtsasta, ravinnosta tai hengitysilmasta – ja tietenkin myös astutuksessa ja synnytyksessä. Tästä syystä sen kitkeminen kanikannasta onkin mahdotonta. Loinen pesiytyy aluksi munuaisiin, joten virtsatieongelmat ovat usein ensimmäinen näkyvä oire. Munuaisten jälkeen loinen jatkaa voittokulkuaan muihin elimiin. Oireet ja niiden vakavuus riippuvat siitä, minne loinen on asettunut, ja miten pahaa vahinkoa se on ehtinyt tehdä. Tunnusomaisia oireita ovat mm. virtsankarkailu, korva- ja silmätulehdukset, munuais- ja maksavauriot sekä erilaiset neurologiset ongelmat: tasapainohäiriöt, pään vinous, kouristukset ja raajojen heikkous.

Kani ei voi periaatteessa koskaan parantua cuniculista täysin, mutta loinen voidaan saada jollain tapaa aisoihin pitkällä ja hartaalla loislääkityksellä (fenbendatsoli, esim. Axilur). Jo syntyneitä vaurioita Axilurkaan ei tietenkään poista, joten loisen hyökkäyksestä johtuvia tulehduksia hoidetaan usein samanaikaisesti antibiootein (Baytril).

Hoitoa voidaan joutua jatkamaan pitkäänkin, useat lähteet suosittelevat jopa 28 vuorokauden Axilur-kuuria.



---------------------------------------------------------------------------------------------------------


Tässä vaiheessa tajuan, miten hemmetin helpolla olen päässyt kanieni kanssa, vaikka olen niitä 20 vuotta pitänyt. Kanini eivät ole juurikaan sairastelleet, enkä ole joutunut painiskelemaan cuniculin kaltaisten vakavien ongelmien kanssa – ennen kuin nyt.

Maanantai-iltana töistä palatessani belgianjättinaaraani Vanda makasi kyljellään, kuolleena. Tai niin ainakin luulin, kunnes tartuin kaniin. Säikähdimme varmasti kumpikin yhtä paljon, minä ja kani, kun Vanda yllättäen potkaisi minua. Se on sittenkin hengissä!

Siirsin hysterian sivuun, ja laitoin mielen automaattiohjaukselle. Nyt piti toimia, ei panikoida.

Kani oli oikeasti todella huonossa kunnossa, se ei edes painanut enää mitään. Romahdus oli tapahtunut todella nopeasti, koska en ollut huomannut kanin yleiskunnossa mitään merkille pantavaa. (Enpä minä tosin mitään virtsankarkailua olisi päässyt huomaamaankaan, kun kani asuu ulkona.)

Vein Vandan sisälle ja käärin sen pyyhkeeseen lämpimän vesipullon kanssa, koska se oli aivan kylmä ja kankea. Ruiskutin sen suuhun lääkeruiskulla ensin vettä ja heti perään velliä, jonka sekoitin pikaisesti kaurahiutaleista, lämpimästä vedestä ja prixistä. Poskien sisäpinnoille sipaisin hunajaa, suuhun tiputin muutaman tipan Rescue Sprayta.

Hunajaa en normaalitilanteessa kanille syöttäisi, mutta halusin saada kaniin epätoivoissani hieman virtaa - nopeasti. Mahdollisen hunajasta johtuvan ripulin kanssa painiminen ei sillä hetkellä tuntunut suureltakaan riskiltä, sillä en oikeastaan uskonut kanin elävän tuntiakaan.

Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä, miksi aloin välittömästi elvyttää Vandaa lähes sotilasoperaatiota muistuttavin toimenpitein (mm. täysimittaisen sairasosaston rakentaminen kylpyhuoneeseen noin kolmessa minuutissa), vaikka kaniraukka oli aivan kuoleman porteilla. Jos minulle olisi soitettu ja kysytty neuvoa vastaavassa tilanteessa, olisin todennäköisesti suositellut kanin pikaista lopettamista.

Jostain syystä en kuitenkaan suostunut luovuttamaan. En ihan heti.

Jotain täysin odottamatonta kuitenkin tapahtui: jo kymmenen minuutin sisällä Vanda nousi jaloilleen ja alkoi syödä. Se rouskutteli hirvittävällä ruokahalulla puolikkaan omenan ja jatkoi vielä porkkanalla. Seuraavaksi se alkoi mutustella ahnaasti prixiä. Olin aivan ymmälläni. Vastahan se oli maannut kyljellään aivan elottomana, ja olin kauhulla seurannut jatkaako se edes hengittämistä.


Loppuillan Vanda vietti pyyhkeensä alla, kuuma viinipullo kainalossa, lähinnä syöden. Se on tietenkin yhä aivan naurettavan laiha, mutta ruoka onneksi maistuu. Kanin pakkoruokkiminen kun ei ole ihan yksinkertaista. Vanda-raukan tasapaino on hetkittäin hukassa, ja välillä jalat lipsahtavat alta kokonaan, mutta Vanda itse ei ole antanut periksi. Herkuttelun lomassa se jopa pesee itseään.

Enkä minäkään ole luovuttanut: aloitin Vandalla sekä Axilur- että Baytril-kuurin ja yritän saada sen painoa nousemaan. Vandan silmät rähmivät vähän paksua valkoista tahnaa, ja oikea korva on lupallaan. Korva ei kuitenkaan muuten tunnu suuremmin vaivaavan Vandaa; se ei raavi sitä eikä pudistele päätään. Välillä Vanda vähän pompahtelee ympäriinsä, mutta suurimman osan ajasta se köllöttelee kyljellään. Mitenkään tuskaiselta se ei onneksi vaikuta, ei esimerkiksi narskuta hampaita.

Tietenkin, jos Vanda alkaa mennä huonompaan kuntoon, on seuraava "hoito"toimenpide kuitenkin lopetus. Ei kanin pitäminen väkisin hengissä saa olla mikään itsetarkoitus. Vaikka cuniculi-linkkejä lukiessani törmäsin kyllä mm. "Group for disabled rabbits" -ryhmään, jossa keskusteltiin esimerkiksi kanien pyörätuoleista ja vaipoista. Huh-huh.



Pidetään kuitenkin peukut, varpaat ja kaninkorvat pystyssä ja toivotaan, että Vandan vointi paranee, ja kanirouva pääsee vielä tulevanakin kesänä maistelemaan voikukkaa. 


Että näin palkitsevaa on taas tämä eläintenpito!


Pieni jättipotilas




Lisää tietoa cuniculin hoidosta:
http://www.medirabbit.com/EN/Neurology/cuniculi/pyrimethamine.htm


Oireita hyvin havainnollisina kuvina:
http://www.medirabbit.com/EN/Neurology/Signs/Cuniculi_signs.html



5 kommenttia:

  1. Oma kani sairastui tähän joskus ja koska sain aluksi väärän diagnoosin jouduin eläinlääkäristä palaamaan tyhjän kopan kanssa. :(

    Asia on harmittanut vuosia, koska tuntuu, että olisi pitänyt itse olla paremmin kartalla, niin kani olisi voinut selvitä. Eläinlääkäri sanoi, että on vielä mahdollista yrittää, mutta ei uskaltanut taata miten tulisi onnistumaan. En halunnut ottaa riskiä, että eläin jonka jalat eivät kantaneet joutuisi kärsimään enää yhtään pidempään. Paljon tsemppiä Vandalle!

    VastaaPoista
  2. Vanda voi onneksi jo paljon paremmin! Axiluria nappailtiin se 28 päivää. En olisi kyllä ikinä uskonut, että rouva saadaan vielä jaloilleen. Liikkeet alkavat olla jo ihan normaaleita, muutamia ilohyppyjäkin olen nähnyt. Paino on tullut takaisin ja kani on pirtsakka ja utelias.

    Oikea silmä tosin vuotaa ja rähmää yhä, samoin oikea korva on tulehtunut ja turvonnut. Toivottavasti ne nyt vielä saataisiin kuntoon. Aloitin uuden antibioottikuurin ja korvatipat eilen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan oli Vandakin kyllä niin hurjassa kunnossa, että painin itsekin pitkään, että pitäisikö se lopettaa vai ei.

      Hetken ehdin tässä jo iloitakin Vandan voinnista, mutta nyt kun tuo korva räjähti uudestaan käsiin, en ole enää läheskään niin varma että tällä projektilla on onnellinen loppu.

      Poista
  3. Mites sun kani selviskään tosta jouduttinko lopettaa vai paranekiko hyvin?Toivottavasti vastaisit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toipui täysin! Toinen korva jäi vähän lurpaksi, mutta niinhän se käy herkästi ihan vain pelkässä korvatulehduksessakin.

      Poista