Sivut

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Neiti Etsivä ja ananaskirsikan arvoitus



Lueskelin viime viikolla ananaskirsikoista ja tajusin, etten tiedä niistä juuri mitään. Ananaskirsikan hedelmät ovat siis niitä hassunnäköisiä oransseja pampuloita, joita on silloin tällöin ravintola-annoksissa koristeina. Ihan syötäviä.

Järjestimme heinäkuussa grilli-illan työkavereille. Työkaverini Natalie toi meille tuomisina komean ananaskirsikan. Tai siis, karviaiskoison. Ananaskirsikka kun ei ole edes tuon puskan oikea nimi! Ja onhan se ihan loogistakin, kun asiaa oikein ajattelee; kasvi kun ei ole ananas, eikä edes kirsikka. Myös nimiä kapinkarviainen, kapinmarja ja inkamarja näytetään käytettävän ihan yleisesti.

Uusi ystävämme karviaiskoiso (Physalis peruviana) on siis itse asiassa tomaatin, munakoison ja perunan sukulainen. Tämäkään ei varsinaisesti yllätä, sillä hedelmähän on ulkonäöltään kuin oranssi minitomaatti. Kotonaan Etelä-Amerikassa se on toki monivuotinen, mutta Suomessa sitä kasvatellaan yksivuotisena ilona. Etelässä se voi kyllä tuottaa hedelmää ihan hyvinkin. Mekin saimme omastamme itse asiassa jokusen (eli kolme) pampulaa maisteltavaksi. Pakkasta kasvi ei kestä kuin pari astetta, joten osalta meidän hedelmistä taitaa kyllä aika loppua kesken.

Viisaammat sanovat, että puskasta kannattaa ottaa pistokkaita ensi kesää varten, vaikka voisi tätä halutessaan kuulemma idättää kaupankin hedelmistä: netissä ohjeistetaan, että siemenet kylvetään maalis-huhtikuussa ruukkuun. Ulos taimet kannattaa siirtää vasta joskus kesäkuun alkupuolella, kun halla ei enää uhkaa. Ananaskirsikka viihtyy tuulelta suojatussa aurinkoisessa paikassa ja alkaa tehdä hedelmiä heinäkuun jälkimmäisellä puolikkaalla. Uusia hedelmiä ilmestyy myöhäiseen syksyyn saakka.

Omakohtaista kokemusta minulla ei tästä plantusta vielä juurikaan ole, koska saimme omamme tosiaan vasta heinäkuussa, kun se oli jo ihan kunnioitettavan kokoinen. 


Englanniksi kasvi kulkee nimellä Cape Gooseberry, ”Hyväntoivonniemen karviainen”. Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan nimi juontaa juurensa Hyväntoivonniemeltä, missä uudisasukkaat viljelivät kasvia. Oletettavasti kasvi kulkeutui myös Eurooppaan nimenomaan Etelä-Afrikan kautta. Epäilijät ovat tosin väittäneet, että britit olisivat viljelleet kasvia jo kauan ennen eteläafrikkalaisia. Tällöin nimessä esiintyvä sana cape (engl. myös viitta) viittaisi itse asiassa hedelmää suojaavaan ”viittaan”, eli verholehdistä muodostuneeseen koteloon.

Toisaalta löytyy myös viitteitä, että jo muinaiset kreikkalaiset olisivat karviaiskoisoa käyttäneet, joten sinänsä on hassua väittää, että kasvi tuli Eurooppaan 1800-luvulla Afrikasta.

Ken tietää!

Kuten kaikkia merkittäviä kasveja, myös karviaiskoisoa on käytetty lääkkeenä jos jonkinlaisiin vaivoihin. Karviaiskoisolla parannettavissa oleviin vaivoihin ovat aikojen saatossa lukeutuneet niin syöpä, leukemia, malaria, astma, hepatiitti, ihotulehdukset kuin reumakin.

Tutkimuksissa onkin ihan oikeasti selvinnyt, että karviaiskoison sisältämillä polyfenoleilla ja/tai karotenoideilla on ilmeisesti anti-inflammatorisia vaikutuksia. Myös syövän, erityisesti keuhkosyövän vastaisia aineita on onnistuttu eristämään karviaiskoison hedelmästä. Aiheesta löytyy älyttömän paljon asiaa netistä, joten en ala tähän kaikkea mahdollista tutkimustietoa kopioimaan. (Osittain se menee nimittäin allekirjoittaneeltakin yli hilseen...)

Löytyi karviaiskoisosta nyt sitten uusi syöpälääke tai ei, marjat ovat vähintäänkin terveellisiä. Niissä löytyy nimittäin reippaasti kalsiumia ja karoteeneja sekä C-, E-, B1, B2 ja B6 –vitamiineja. Marjaa näyttääkin olevan tyrkyllä monessa paikassa trendikkäänä superfoodina yhdessä goji-marjojen, aloe veran ja spirulinan kanssa. Nimi vain näyttää luontaistuotepuolella muuttuneen lähes kokonaan seksikkääksi inkamarjaksi. Ilmeisesti ananaskirsikka toisi liiaksi mieleen supermarketin hedelmätiskin. Ja karviaiskoiso... no se nyt vaan kuulostaa tosi ankealta.

"Inka-marjojen antioksidantit ehkäisevät tulehduksia ja auttavat stressiin. Inka-marjat sisältävät merkittäviä pitoisuuksia C-vitamiinia, betakaroteenia ja ne peittoavat proteiinipitoisuudessa (16 %) jopa goji-marjat. Inka-marjoissa on lisäksi paljon pektiiniä, fosforia, A-, C-, B1-, B2-, B6- ja B12-vitamiinia sekä bioflavonoideja. Bioflavonoidit toimivat antioksidantteina, mutta omaavat myös ainutlaatuisia ominaisuuksia mm. kehon puhdistusmekanismeissä ja ravinteiden imeytymisessä. Ne auttavat kehoa pilkkomaan ja hyödyntämään C-vitamiinia sekä heikentävät virusten toimintaa kehossamme. Bioflavonoidit ovat erityisen tärkeitä verenkiertojärjestelmällemme, aivoillemme, silmillemme ja sukupuolielimillemme, jotka tarvitsevat tavallista enemmän ravinteitä ja happea. Pektiiniä puolestaan säätelee ravinnon virtaamista ruuansulatuselimistömme läpi."

Näin lupaa esimerkiksi Xoco.fi, joka myy kuivattuja inkamarjoja simppelisti netin välityksellä. Siitä sitten vain kokeilemaan!

Erehdyinpä googlaamaan myös reseptejä, koska aloin väistämättä miettiä, että mitä ihmiset näistä sitten yleensä kokkailevat. Pakkohan jonkun on karviaiskoisoistakin jotain laittaa, kun niitä niin yleisesti ruokakaupoissa myydään. Eikö?

Reseptejä metsästäessäni huomasin heti, että ruokapuolella ”inkamarja” kannattaa unohtaa ihan suosiolla ja hakea rehellisesti hakusanalla ”ananaskirsikka”. Vaikka kyseessä onkin sama puska, hakutulokset eroavat kuin yö päivästä; ananaskirsikalla saat läjäpäin ihania ruokaohjeita, inkamarjalla korkealentoista superfood-lätinää.

Enkä nyt todellakaan kiistä, etteikö marja olisi varmasti terveellinen, mutta nuo nettikauppojen mainostekstit ovat välillä niin övereitä että heikompaa hymyilyttää. ”Inkamarjasta” kirjoitetaan kuin se olisi jokin mystinen marja, joka juuri viime viikolla löytyi Andien kaukaisemmasta kolkasta, kasvaa vain neitseellisen laaman kakassa ja tekee hedelmää vain kuunpimennyksen aikaan. 

Ja hei – tämä on aika paljon sanottu minulta, joka kirjoitan markkinointitekstejä työkseni.




Kun sitten viimein tajusin hakea vaihtaa hakusanaksi vääräoppisen ananaskirsikan, reseptejä alkoi tulvia joka välilehdeltä. Heti ensimmäisten joukossa vastaan tuli intiaanisalaatti, joka kuulostaa aika ihanalta jopa minun mielestäni, vaikka olen tosi nihkeä syömään salaatteja.

Omasta koisosta ei nyt tänä vuonna ihan riittänyt salaattiin asti, mutta ehkäpä sitä tällä kertaa voisi hankkia ainekset ihan kaupasta.

Eipä meillä nimittäin ole tuota toistakaan superfoodia, kvinoaa, kotona tuotettuna.

...Vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti