Sivut

tiistai 24. syyskuuta 2013

Makkaraa, marsunmurkinaa ja maalaisuuden syvin olemus

Onko tämä nyt se syysväsymys? Vai pitäisikö vain nukkua enemmän? Tai ehkä ne ovat vielä ne viimeiset flunssanrippeet, jotka saavat aikaan näin käsittämättömän nuupahtaneen olon...

Tuntuu nimittäin, että jo pelkässä hereillä pysymisessä työpäivän jälkeen on jo hetkittäin liikaa haastetta. Tänään töistä tullessa nälkä kurni kyllä sen verran kovaa, että oli pakko jaksaa viettää vähän grillajaisia. -Kenties syksyn viimeisiä.

Tarkalleen ottaen Jouni grillasi nopeat makkarat pihalla, minä keittelin pastaa (ja kissanruokaa siinä sivussa) sisällä. Varsinainen syöpöttelykin hoidettiin turvallisesti sisätiloissa, sen verran viileä alkaa ulkona jo olla.

Ruoan jälkeen käytiin hakemassa naapurin isännän kanssa heinää läheiseltä lammastarhurilta. Naapurin rehusuhteita hyväksikäyttäen, kuinkas muutenkaan. Nyt on hallissa taas noin 300 kiloa heinää, mutta tässä vaiheessa on vaikea arvioida miten pitkälle sillä pötkitään. Lähes koko viime talvi pärjättiin noin 250 kilolla, mutta viime talven yli meillä olikin vain jokunen kani ja marsu. Nyt korrenpurijoita alkaa olla merkittävästi enemmän...

Siinä samalla juonittelimme vähän tulevia kauradiilejä naapurin kanssa. Heille on tulossa kuusi-seitsemän tonnia kauraa tässä ihan lähipäivinä, heti kun vain ehtivät hakemaan. Siitä kuulemma liikenee meillekin. Kyllä taas kaupunkilaista huimaa, kun näistä rehumääristä puhutaan. Tähän asti olemme hakeneet kanoille kauraa Agrimarketista säkkitavarana, mikä alkoi juuri tuntua melkoiselta nappikaupalta. Kyllähän minä sen olen osannut päätellä, että se on todennäköisesti kallein mahdollinen tapa hankkia viljaa, vaan eipä ole ollut tällaisia tonnikauppadiilejä ennen tarjollakaan. Viime vuonna tähän aikaan emme vielä tunteneet juuri ketään näiltä kulmilta, joten vaihtoehtoja ei kauheasti ollut. Eikä kaurasäkkien kanniskelukaan ollut iso ongelma, kun kanoja (aivan kuten kanejakin) oli huomattavasti nykyistä pienempi parvi.

Huvittavaa silti. Viime kesänä kanamme ruokittiin vielä (edellisen omistajansa toimesta) muun muassa eläinkaupan papukaijansiemenillä. Kauratonnin hinnalla heidän käyttämänsä tuotemerkin parakiitinsiemeniä saa meikäläisen laskelmien mukaan aika tarkkaan 20 kiloa.

Eläinmäärä, ja sitä myöten myös rehunkulutus, sen kun kasvaa. Missäköhän vaiheessa meidät aletaan jo laskea ihan oikeiksi maalaisiksi? Tällä hetkellä tuntuu, että ollaan vielä vähän siellä stadilaiswannabe-kategoriassa.

Vaan pyysipä tämä tämänpäiväinen naapurinisäntä Jounia opettajakseen kalkkunansuolistukseen, joten selvästi jollain maalaisuuden osa-alueella olemme jo ihan uskottavia natiivienkin silmissä.

Tai siis... Jounin hatussahan tuokin sulka on. En minä ole ketään koskaan suolistanut.



Mutta näillä puheilla meikäläinen marssii suihkuun ja nukkumaan! Olkoonkin, että kello on vasta vähän yli yhdeksän.

Ja huomenna taas ennen kuutta hereille. Niinhän täällä pöndellä on tapana.



-N

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti