Sivut

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kerran hevostyttö, aina hevostyttö

Tänään mieleeni hiipi, että olisi ehkä syytä jo etukäteen varoittaa, että tämä blogi tulee jatkossa käsittämään myös armotonta hevospulinaa. Mikäli et siis siedä kauraturpia, kannattaa lukeminen lopettaa ennen kuin saan elinikäisen unelmani toteutettua ja hankin oman hevosen.

Alakerran rouvan ilmeinen paritusbisnes tai itänaapureiden totaalinen jätteidenlajittelukyvyttömyys eivät siis olleet aivan ainoita syitä, miksi halusin pois Itä-Helsingistä. Vaikka olisinkin saanut koottua henkisen minäni noiden asioiden suhteen, ei Itä-Helsingissä olisi koskaan voinut pitää hevosta. Ei sitten mitenkään, vaikka kerrostaloneliömme ihan tilava olikin.

Koska aloitin ratsastuksen 5-vuotiaana, voinen ihan rehellisesti sanoa haaveilleeni omasta hevosesta lähestulkoon koko ikäni. Koko lapsuuden, ja etenkin teini-iän, sukulaiset väsymättä hokivat, että hevoset ovat vain vaihe, joka menee ohi viimeistään siinä vaiheessa kun "pojat astuvat kuvioihin".

Ja paskan marjat!

Ei se hevostelu mihinkään hävinnyt, korkeintaan laantui köyhimmäksi opiskeluajaksi. Ihan yhtä lailla haaveilen yhä, että jonain päivänä minulla olisi se Oma Hevonen. Pari kertaa hevosen hankinta on ollut melko lähelläkin, mutta toistaiseksi en ole omaa kopukkaa omistanut. Hoitohevosia ja vakkariratsuja on tietenkin ollut vuosien varrella sitäkin enemmän. Sydäntäsärkeviin tarinoihin siitä, miten olen kustakin hevospersoonasta eroon joutunut, en edes mene. Muuten pillitän tässä vielä huomennakin.

Olen aina halunnut, että hevonen olisi nimenomaan minulla kotona. Ensinnäkin, tällä palkalla en pystyisi maksamaan kaupunkiasunnon lainanlyhennyksien lisäksi hevosen täysylläpitoa Uudenmaan tallien hinnoilla. Toisekseen, en halua väsyttävien työpäivien jälkeen ensimmäiseksi suunnata Corollan nokkaa kohti tallia ja uhrata koko vapaa-aikaani kodin ulkopuolella. Niin paljon kuin hevosista tykkäänkin, haluan nyhrätä myös kotona Jounin kanssa.

Näistä syistä en halunnut sitoa itseäni loppuelämän velkavankeuteen kaupunkiasunnon vuoksi. Se olisi tuntunut isosta unelmasta luopumiselta. Olisin antanut periksi ja hyväksynyt, ettei minulla koskaan tule olemaan omaa hevosta. Tästä syystä en voinut kuvitellakaan, että ostaisin itselleni kodin, jossa hevosenpito ei tule kysymykseenkään.



Tällä hetkellä...? Noh, ainakin toistaiseksi olen 100-prosenttisen varma, että Villa Kyllikkiin tulee hevosia. Ennemmin tai myöhemmin.


-Nipa

2 kommenttia:

  1. Omassa Hevosessa vaan on sitä jotain, vaikka huoleton on hevoseton. Innolla odotan koska Villa Kyllikkiin saapuu ensimmäinen hevonen ;)

    Jos joskus Kpäässä ollessasi haluat ratsastamaan, niin vinkkaa mulle vaikka facebookissa, meidän Lassella saa aina tulla ratsastamaan :) Tekee hepalle hyvää jos menis vähän erilaiset ratsastajat.

    VastaaPoista
  2. Nohh, voisi sanoa että huoleton on eläimetön kaiken kaikkiaan. :) Harvassa on ne viikot, kun ei ole mitään eläinperäistä huolta tai harmia.

    Me käydään Kankaanpäässä nykyään todella harvakseltaan, mutta kiitos tarjouksesta! Varmasti tulen joku kerta ratsastamaan. :)

    VastaaPoista