Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Pieni pääskyprojekti

Sunnuntaiaamuna erehdyin kuvittelemaan, että ehtisin saada vaikka mitä aikaiseksi päivän aikana. Jotain toivoa olisi itse asiassa saattanut ollakin, ellen olisi välittömästi ulos astuttuani huomannut, että talonpäädyssä ollut räystäpääskyn pesä oli tullut rytinällä alas. Nurmikolla kyhjötti kolme elävää (mutta kovin onnettoman oloista) pääskynpentua ja yksi kuollut sisarus. Se oli tosin saattanut kuolla jo ennen pesän putoamista, sillä se näytti huomattavasti nuoremmalta kuin muut.

Ahdisti, tuli paha mieli. Työkaverini oli vielä paria viikkoa aiemmin ihastellut pesää ja kertonut, että pääskynpesä tuo hyvää onnea. No, sinne se Villa Kyllikin onni sitten rysähti kertalaakista.

Tein hetken ulkohommia seuraillen etäämmältä tulisivatko emot paikalle ruokkimaan poikasia. Aikaa kului ja poikaset kiljuivat nälkäänsä, mutta kukaan ei tullut. Järjellä ajatteleva ihminen olisi kai siitä huolimatta jättänyt poikaset nurtsille kököttämään, mutta minä toimin jälleen kerran tunnepohjalta. En oikeasti ymmärrä miten eläimet osaavat aina hakeutua juuri minun näköpiiriini kuolemaan. Aistivatko ne jotenkin, että kaikista maailman ihmisistä minä olen se, joka ei vain yksinkertaisesti pysty jättämään niitä oman onnensa nojaan.

Siispä keräsin linnunpoikaset kukkaruukusta loihtimaani tekopesään, johon keräsin niiden vanhan pesän kappaleet. En nyt tiedä oliko niistä hätääntyneille pääskysille mitään iloa, mutta ehkä ne edes haisivat tutulta ja turvalliselta. Jotta poikaset pysyisivät lämpimänä, kaivoin niille vielä Jounin reikäisen villasukan.

Poikaset löytöpäivänä


Poikaset vaikuttivat nälkäisiltä, sillä ne alkoivat heti aukoa suutaan kun niihin päin edes katsoi. Sovelsin niille nopeasti herkullisen kärpäs-katkarapu-sylki -mössön, joka uppoaa erinomaisesti! Sittemmin olen tarjonnut myös mysistä, krilliä ja paljon kenttäsirkkoja. Vaikka katkarapu nyt ei missään muotoa ole pääskyjen luonnollista ravintoa, kuvittelisin että äyriäiset ovat esimerkiksi jauhelihaa järkevämpi vaihtoehto. Äyriäiset ovat sentään hyönteisten tavoin niveljalkaisia. Kuvittelisin, että lentäviä hyönteisiä saalistava pääsky noudattaa kuitenkin aika kitiinipitoista ruokavaliota.

Ruokahalu on erinomainen, ja olenkin saanut ruokkia rääkyviä suita kahden-kolmen tunnin välein (kyllä, pääskyt ovat olleet minulla mukana myös töissä). Öisin nekin onneksi nukkuvat. Koska normaalioloissa emot nukkuisivat poikasten kanssa pitäen ne lämpiminä, olen pitänyt pääskyboksia lämpömaton päällä.

Nyt elelen jo neljättä päivää pääskysmammana, ja hyvin menee - toisin kuin useampikin epäilijä ehti jo ääneen laukoa. Nyt vaan toivotaan että jatko on yhtä mutkaton.

Eilen aloitettiin uusi harjoitusvaihe: nostan poikaset pesästä ruokailun ajaksi laatikon reunalle. Ensimmäisillä yrityskerroilla tasapaino oli vähän hakusessa ja siivillä tasapainon hakeminen oli melkoisen säälittävän näköistä räpeltämistä. Jo parin päivän treenillä istuminen ja syöminen onnistuu kuitenkin jo hienosti, ja poikasille on kehittynyt nopeasti ihan oikean linnun ryhti! Löytöhetkellä ne kun olivat vielä sellaisia kyhjöttäviä palloja.

Yksi poikasista on jo melko hyvässä sulassa, mutta kahdella muulla on vielä jonkin verran untuvaa. Olen yrittänyt mahdollisimman usein nostaa niitä pois pesästä laatikon reunalle päivystämään, jotta ne saisivat vähän jotain lihastreeniä siipiään venytellessä.


Tänään!



Seuraavaksi luvassa ovat sitten kai lentotreenit. Älkääkä vaan kysykö miten aion sen osan keinoemon roolistani toteuttaa… En todellakaan tiedä vielä.


-Nipa

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Extreme Shopping



Käytiin keskiviikkona ostoksilla K-Raudassa ja Lidlissä. Mitenhän sitä tuli taas sellainen hassu fiilis, että elää jossain ihan eri maailmassa, kuin Pertti Peruskuluttaja.

Ja ei, tämä ei ole kokeilu miten paljon puutavaraa Corollaan saa mahtumaan yhden (1) kaikkensa antaneen teini-ikäisen lisäksi. -Tässä on puuvärkit yhteen ainoaan kanihäkkiin. Yksi tällainen häkki ollaan saatu jo valmiiksi asti, ja nyt parin viikon käytön jälkeen malli tuntuu oikein toimivalta, vaikka omaa designia onkin. (Tai ehkä juuri siksi…) Puutavara yhteen tällaiseen 140 x 100 x 80 (p x l x k) kaniaarioon tuli maksamaan huikeat 39 euroa. Enemmän hintaa tulee verkolle, mutta sitä löytyykin jo kotoa.
Ja työtuntejahan ei edes lasketa. 

Överiannos sokeria ei ole tarkoitettu kaneille. Eikä edes teinille. Siitä keitellään mehiläisten talvisapuskat.


-Nipa

Tässä ensimmäinen valmis kanikoppi

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

No poo™

Päätin taas lopettaa sampoon käytön. Joskus 2000-luvun alkupuoliskolla olin itse asiassa useamman vuoden ajan täysin ilman sampoota ja hoitoainetta, eikä tukkani ole varmaan koskaan ollut yhtä huikeassa kunnossa. Innostuin asiasta, kun kaksi pitkäaikaista tukkaidoliani ilmoitti lähes peräjälkeen, ettei ole koskaan käyttänyt mitään kaupallisia hiustenpesuaineita. Kumpainenkin oli lapsesta asti pessyt hiuksensa pelkällä vedellä.

Vähän myöhemmin törmäsin tähän blogikirjoitukseen, ja päätin kokeilla. Eiväthän eläimetkään hinkkaa itseään päivittäin pesuaineilla...

Vuosien takaisesta kokeilusta muistan, että tukkani oli aluksi aivan järkyttävän näköinen, ja olin jo hetken ajan luopua koko pelleilystä. Nopeasti tukka kuitenkin jotenkin maagisesti tasapainottui (tai opin annostelemaan ruokasoodaa ja etikkaa oikein?) ja hiukset näyttivät huomattavasti tuuheammalta kuin siihenastinen Fructis-liimalettini ikinä. Jopa isäni(!!), joka ei näihin asioihin juurikaan huomiota kiinnitä, ihmetteli muutosta. Naispuoliset tutut puolestaan kyselivät missä olen ottanut hiustenpidennykseni. Koko tämän ajan minulla oli kuitenkin värjätty tukka ja muotoilutuotteitakin käytin säännöllisesti, joten mistään totaalihippeilystä ei koskaan ollut kyse.

Luovuin ruokasoodan ja omenaviinietikan kanssa läträämisestä värjäytettyäni hiukseni toooodella valkoisiksi, lähes hopeisiksi. Kampaaja onnistui ylipuhumaan minut hopeasampoon käyttöön, jottei äärimmilleen vaalennettu kuontaloni alkaisi kellertää. Koska pissanväriseksi vaalennettu tukka ei houkuttanut, koukutuin hopeasampoon käyttöön melko nopeasti.

Nyt sampooton elämä alkoi kuitenkin taas houkuttaa, ja olen nyt kertaalleen pessyt hiukseni ruokasoodalla ja omenaviinietikalla. -Kaiken rehellisyyden nimissä siitä on jo lähes kaksi viikkoa aikaa, ja vasta nyt tukkani alkaa tuntua vähän rasvaiselta. (Olen toki tässä välissä tehnyt pari vesipesua...) Täytyy kyllä myöntää, että tuolla ensimmäisellä yrityksellä annostelin ruokasoodaa vähän turhan ronskisti ja hiukset olivat melko kuivan oloiset pari päivää.

Tänään olisi tarkoitus lämmittää sauna ja pesaista tukka toistamiseen. Ehkä hieman hillitympi annos ruokasoodaa riittäisi tällä kertaa...


P.S. Näköjään Suomessakin on sampooton elämäntapa noteerattu ainakin jollain taholla, vuosia sitten tosin tämäkin. Ja löytyipä asiasta suomeksi pari blogiakin. Ehkä en ihan niin pitkälle olisi tätä projektia valmis viemään, mutta ehkäpä joskus lähitulevaisuudessa lätkäisen tänne pari referenssikuvaa.

-Nipa

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Jalokello & Golden Gate -köynnösruusu

Sunnuntaina osui vahingossa silmään aika makeannäköinen perenna, jalokello (Platycodon grandiflorus). Oli pakko napata mukaan heräteostoksena hyvinkääläisestä kukkakaupasta. Sinisiäkin olisi ollut tyrkyllä, mutta päädyttiin kuitenkin vaaleanpunaiseen. Nuput ovat ihan mahtavan näköisiä pylpyröitä!



Nopealla googlailulla selvisi, että jalokello viihtyy auringossa tai puolivarjossa eikä oikein kestä siirtelyä tai syys-/talvimärkyyttä. Pitäisi kukkia ilmeisen pitkään ja luotettavasti. Sopivaksi kasvualustaksi mainittiin ojitettu savimaa, mikä kuulostaa aika passelilta. Savetonta paikkaa tältä tontilta saa nimittäin etsimällä etsiä...

Jalokello oli vain 6,50 euron investointi, mutta viime viikolla laitoin vähän riskillä parikymppiä köynnösruusuun. Bauhausissa tuli nimittäin vastaan keltainen isolehtinen könnösruusu (Kordes® Golden Gate™) joka oli vaan pakko saada. Itse asiassa sitä piti vielä jälkikäteen lähteä hakemaan Espoon Bauhaussista, kun en ensimmäisellä kierroksella uskaltanut ottaa mukaan. Jouni nimittäin pelotteli, ettei se selviä talvesta hengissä kuitenkaan.

Näinpä suhtaudun jo valmiiksi melko skeptisesti kyseisen ostoksen talvenkestävyyteen, mutta annetaan sille nyt kuitenkin mahdollisuus. Sijoitin sen keittiön seinustalle valkoisen köynnösruusun (joka todistettavasti selvisi viime talven -37 asteen pakkasista) naapuriksi, ja istutin ehkä jopa vähän vainoharhaisen syvään.


Katsotaan miten käy!


-Nipa